Roni oli ollut juuri ennen kesälomaa äreänä, muut posselaiset kertoivat ryhmäpuhelussa. Itse olin palannut lomalta ja ajellut elokuisena maanantaiaamuna Sysmään.

Possen Scaniassa, erityisesti pakkarissa, oli ollut paljon pikkuvikoja. Sain kokea ne itsekin. Yksi oli se, että pienet jäteastiat lentelivät astiahissistä repsikan puolella. Ronin käämien palamisen ymmärsin – toisteista työtä astioiden poimiminen maasta haittaa vietävästi. Ajattelin, että auton pitäisi olla kunnossa Ronin palatessa lomalta.

Aikani nosteltuani purkkeja otin käyttöön metodin, jonka olin oppinut isältäni.

Tutki ja kokeile.

Seuraako katastrofi, jos mainitsen työntekijälle olevani ylpeä hänestä?

Tutkailin jäteastian kanssa, miksi se ei pysy hississä. Kun liikuttelin hissiä ylös alas ja tarkkailin sen osia, huomasin, että teräksiset rullat painattavat kiilamaisten kappaleiden välityksellä astian lukitsevaa rautaa. Koska rullat ovat tuhansien hankaamisten myötä ohentuneet, ne eivät painata lukitusrautaa riittävästi.

Uudet rullat olisi niinkin helppo vaihtaa kuin ottaa pultti pois, laittaa paksumpi rulla tilalle ja asentaa uusi pultti sen läpi. Rullia arvelin saavani Riihimäeltä Jätechin ostaneelta HF:ltä, ja soitettuani selvisi, että sieltä saa itse sorvattuja rullia alkuperäisiä paljon huokeampaan hintaan.

Hain rullat, vaihdoin ne ja sen jälkeen astiat ovat pysyneet hississä kuin naulattuina.

Isän oppi tutkimisesta ja kokeilemisesta on toimiva periaate muussakin kuin koneiden ja laitteiden fiksailussa.

Jo esihenkilönä työskennellessäni tutkin ja kokeilin. Miten tehokkuudesta puhuminen vaikuttaa siihen, että listat ajetaan ajallaan? Miksi jokin asia aiheutti ärtymystä työntekijöissä? Seuraako katastrofi, jos mainitsen työntekijälle olevani ylpeä hänestä?

Tutki ja kokeile edellyttää sitä, että ei pelkää munaavansa. Toisaalta jos munaisikin, pitäisi selvittää, mistä se johtuu.

Itseenkin on faijan oppia hyvä soveltaa: koenko olevani huono ihminen, jos lähetän tämän selvityksen tilaajalle jo nyt hiomatta yhtään enempää?

Loppukesän lempeässä iltapäivässä seisoin Scanian takana ja mietin.

Tuurausjakson korjauslistalla oli myös takavalon vaihto pakkarin ylänurkasta. Pikkutien ylle kasvanut oksa oli repäissyt edellisen. Varaosaliikkeestä olin löytänyt siromman valon, jossa samassa on takavalo, jarruvalo, peruutusvalo ja suuntavilkku.

Johdot kytkettyäni muut valot toimivat paitsi jatkuva punainen takavalo. Kytkennät olivat oikein, joten takavalo ei vain saanut virtaa. En voinut mitenkään hyväksyä, että Possen auto olisi kuin mikä tahansa pakkari. Sellainen, joka kertoisi perässä ajavalle, että tässä talossa asiat voivat olla vähän sinne päin.

Loppukesän lempeässä iltapäivässä seisoin Scanian takana ja mietin, mitä vaihtoehtoja minulla olisi. Kuskin puolella takavalo paloi. Siihen tulee jatkuva virta, ja niinhän kuuluisi tulla toisellekin puolelle.

Ryöstäisin siis valon toiselta puolelta. Pakkarin katon huoltoluukkujen alta vetäisin suojaletkussa 0,75 neliömillin johdon, ja tarkemmin tutkittuani huomasin, että aivan takavaloilta astikin johdot saisi ujutettua Norban rungon sisässä. Kaapelia ei näkisi mitenkään ulospäin.

Ehkä joku pitäisi hölmönä viritelmänä, ja ehkä tulisi kuukauden päästä häikkää. Mutta lähdin kokeilemaan. Tähän mennessä valo on toiminut moitteetta.

Uusien kierteiden teko alkoi näyttäytyä väistämättömänä.

Tutki ja kokeile on auttanut Pakkaripossen johtamisessa paljon. Osaltaan se oli johtanut yrityksen perustamiseen.

Pelko munaamisestakin on pitänyt voittaa. Toisaalta ei maailma kaatunut silloinkaan, kun laskin ekan tilikauden tuloksen arvion väärin. Olin vieläpä ehtinyt julkistaa väärän arvion, ja edessä saattoi olla seuratun yrittäjän kohtalon hetki. Tutkin ja kokeilin, mitä tapahtuu, jos tiedotan mokastani julkisesti.

Palautteessa Pakkaripossea on kehuttu rehellisyydestä ja avoimuudesta.

Mutta jos viime vuoden tuloksen ennakoin väärin, tältä vuodelta joutunen esittelemään miinusmerkkisen tuloksen. Voin ajatella, että syynä siihen on se, että olen tehnyt huonoja päätöksiä. Minun ei tarvitse kuitenkaan ajatella, että olisin mokannut.

On vain tutkittava, mistä huono tulos johtuu, ja kokeiltava tehdä jotain toisin.

Lähes yhtä paha ongelma astioiden lentelyn lisäksi pakkarissa oli se, että puristuslevyn automaattikierto ei toiminut. Lyhyt painallus kuupan tyhjentämiseksi ei riittänyt, vaan vihreään nappiin piti jäädä roikkumaan. Se sitoo pakkarikuskin piinaaviksi sekunneiksi paikalleen.

Kun takalaitaa työnsi autoa kohti, induktiivianturiin syttyi valo. Automaattikierto reistaili siis siksi, että takalaita asettui herkästi niin, ettei anturi haistanut takalaidan metalliliparetta. Anturia olisi pitänyt saada lähemmäksi liparetta, liikuttaa varren muttereita.

Avasin suojaluukun pultit. Yksi kerrallaan ne napsahtivat poikki. Jätin yhden pultin todeten, että luukun saa aina jollain kiinni.

Sitten näin induktiivianturin telineen umpiruosteiset pultit. Teline olisi irrotettava, jotta inkkareiden säätäminen onnistuu, mutta saatava takaisin paikalleenkin. Vaihtoehtona olisi inkkarin huijaaminen metallipalalla. Moinen turvaominaisuuden kierto olisi kyseenalaista.

Uusien kierteiden teko alkoi näyttäytyä väistämättömänä. Minulla vain oli aika huonot kokemukset siitä.

Päätin soittaa isälle. Kysyin, olisiko kierteet kovin vaikea tehdä itse. Toisaalta eipä minulla ollut porakonetta mukana, saati sitten kierretappeja. Keskustelu johti siihen, että isä lähti ajelemaan Sysmään Järvenpäästä. Entinen metallimies halusi päästä näkemään ongelman itsekin, ja toi työkalut tullessaan.

Yhdessä tutkimme ja kokeilimme. Säädimme anturit ja teimme uudet kierteet. Kiinnitimme telineen ja luukun hohtavan uusilla, ja itse asiassa paksummilla, pulteilla. Nyt inkkareita pääsisi säätämään helposti.

Siihen ei toistaiseksi ole ollut tarvetta. Automaattikierto on toiminut tähän päivään saakka hyvin.