Avainsana: terveys

  • Työn voi odottaa rikkovan minut, joten rakennan kehoni kestämään

    Työn voi odottaa rikkovan minut, joten rakennan kehoni kestämään

    Olisiko lähtökohta voinut olla huonompi.

    En ehtisi käymään salilla säännöllisesti, enkä edes haluaisi maksaa siitä. Liiemmin rahaa en laittaisi personal traineriin tai edes vloggaajien treeniohjelmiin. En syö lihaa, kalaa enkä kanaa, ja jos ruokavalio koostuu heinästä niin ruumiinrakennekin on kuin vinkuheinä.

    Silti halusin ilman lisäaineita nostaa lihasvoimaa ja tehdä vartalosta lihaksikkaan, vaikka kävisin lähes päivittäin ajamassa pakkaria. Koska mitä enemmän ajan pakkaria, sitä enemmän kehoni tarvitsee vahvistusta.

    Muuten se voisi olla rikki jo kymmenen vuoden päästä.

    Roskakuskin työssä lihasvoima on vahvuus.
    Jos astiat eivät ole painavia jo niiden sisällön vuoksi, pyörät ja alusta usein tekevät liikuttamisesta raskasta. Työ ei välttämättä kovin rapakuntoiselle sovellu. Video huhtikuulta 2026 Sysmän urakasta. Kuvaus: Toni H.
    Kesäkuun lopulla 3,5 kuukauden kotona treenauksen ja proteiinipitoisen kasvisruokavalion syönnin tulos näkyy.

    Jatkuvat raskaat toistot käyvät ihmisrungon liitoskohtiin.

    Työterveyslaitos teki taannoin selvityksen roskakuskien työn turvallisuudesta, ja siihen kuului kuljettajien haastattelut. Selvitys antaa ymmärtää, että kukaan roskakuski ei usko pystyvänsä tekemään samaa työtä eläkeikään asti.

    Alalla lienee pinttynyt ajatus, että roskakuskin työ väistämättä rikkoo kropan. Sitä voi selittää se, että tunnetaan monta kollegaa, joka on joutunut pakkarin ajon lopettamaan. On mennyt selkä, polvet tai olkapäät.

    Jatkuvat raskaat toistot käyvät ihmisrungon liitoskohtiin.

    Työssä on paljon kiertoja, ponnistuksia, yksipuolista kuormitusta. Astiat ovat usein järkyttävän painavia ja niitä joutuu kiskomaan kynnysten yli. Toki ergonomia on vuosien mittaan kehittynyt niin jäteastioissa kuin pakkareissa ja työturvallisuutta on alettu ottaa vakavammin, mutta niin kauan kuin ihminen liikuttaa astioita, ihminen kuluu.

    Mutta voiko sitä vastaan taistella?

    Timanttipunnerrus kehittää varsinkin ojentajia mutta myös rintalihaksia ja etuolkapäitä. Se on yksi sellaisista liikkeistä, joita teen maksimit, eli niin monta toistoa sarjassa kuin jaksan.
    Leuanveto myötäotteella eli rystyset itseen päin kehittää selkälihaksia ja käsivarren lihaksia. Se on myös henkisesti ylivoimaisin harjoituksistani. Kuvan olen ottanut noin kuukauden treenaamisen jälkeen.
    Dippi kehittää ojentajia, olkapäätä ja vatsalihaksiakin. Jos liikkeen aikana on etukumarassa, saa rintalihaskin treeniä. Dippitelineen löysin Tori.fin kautta muutamalla kympillä. Kuvan olen ottanut noin kuukauden treenaamisen jälkeen.

    Itsensä näkeminen treenattuna toimitusjohtajana ja roskakuskina alkoi motivoida.

    Innoittajani on yksi tuntemani kollega.

    Viime näkemästä on aikaa, mutta silloin hän yhä ajoi pakkaria verrattain korkeasta iästä huolimatta. En koskaan kuullut hänen valittavan mistään. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän kävi kertomassa YouTube-videoni kommenteissa olevansa yhä remmissä.

    Hän on minulle esimerkki siitä, että pakkarin ajon ei tarvitse loppua iänkään karttuessa. Liekö salaisuus siinä, että työvuoron jälkeenkin kollega saattoi lähteä polkupyöräilemään kohti marjametsää.

    Vaikka pyöräilystä ja metsässä liikkumisesta pidän itsekin, näen ensisijaisena aseena taistelussani lihaskunnon kohottamisen. On vain oltava päättäväinen. Ratkaistava hoikkuuden ja sali-inhon kaltaiset huonot lähtökohdat.

    Samalla olin alkanut luottaa siihen, että tavoitan kaiken sen, mitä vain riittävän vahvasti haluan. Itsensä näkeminen treenattuna toimitusjohtajana ja roskakuskina alkoi motivoida. Sitä paitsi tekisin omakohtaisen tutkimuksen siitä, voiko kuntoa kehittämällä suojautua roskakuskin työn vaaroista.

    Kun jätän sarjojen väliin vain minuutin tauon, toistojen määrän saamiseksi tyydyttävälle tasolle menee aikaa. Pienenkin painojen noston jälkeen alkaa viikkojenkin junnaaminen samoissa painoissa.
    Kun treenaa enimmillään viitenä päivänä viikossa ja ajaa yhtä monena päivänä pakkaria, ja tekee toimarin työt, tarvitsee kurinalaisuutta.

    Lähtökohdan huonontavat kysymykset ratkaisin yllättävän helposti.

    Avasin tekoälykeskustelun, koska olin jo pitkään saanut hyviä vinkkejä tekoälyltä. Kysyin, voisinko päästä roskakuskin kuntoon ihan vain kotona treenamalla. Ei menisi rahaa kuntosalikortteihin ja ennen kaikkea päivästä ei tarvitsisi varata aikaa salilla käynteihin. Siihenhän ei vain riitä salilla vietettävä aika.

    Tekoäly kertoi, että käsipainoilla, voimarullalla ja leuanvetotangolla pääsisin tavoitteeseen. Pääasia on, että vastusta saa lisättyä lihasten kehittymisen myötä.

    Kehon rakentamisen välineiden hinta alkoi muovautua: lähes 40 kiloon asti säädeltävät käsipainot ja voimarulla netistä: muutama sata euroa. Leuanvetotanko Tokmannista: 17 euroa. Dippiteline Tori.fistä: 40 euroa. Niin ja virtuaalinen personal trainer: 0 euroa.

    Kasvisruoallakin saa lihasta kasvatettua. Proteiinia on runsaasti esimerkiksi soijarouheessa, tofussa ja ihan vaikkapa vehnätortillalätyissä. Proteiinin painottaminen ei lopulta ole pois nautinnollisuudesta. Koska en ole vegaani, maitorahka, raejuusto ja jäätelökin ovat merkittäviä proteiinin lähteitä.

    Esimerkki päivän syönneistä

    • Aamupala: Maitorahkaa 200 g:n pikari. Kyytipojaksi puolukkahilloa ja muromysliä, jottei rahkan mauttomuus ja happamuus ala tökkiä. 20 g proteiinia.
    • Ravintolisätankkaus: Lihastreenin yhteydessä 5 g kreatiinia veteen sekoitettuna ja treenin jälkeen 40 g proteiinijauhetta veteen sekoitettuna. 30 g proteiinia.
    • Välipala 1: Ruisleipä ja pähkinöitä energialähteeksi ennen työvuoroa. 10 g proteiinia.
    • Välipala 2: Työvuoron alussa 200 g tofua suoraan paketista ja työvuoron aikana pari leipäsiivua ilman päällisiä energian lähteeksi. 35 g proteiinia.
    • Illallinen: Illalliseksi 40 g soijarouhetta sekoitettuna 100 grammaan makaronia ja lisäksi 100 g raejuustoa. 45 g proteiinia.

    Yhteensä päivän proteiinin määrä 130–150 g eli 1,6–2 kertaa painokilojen verran.

    Lautasella on osa päivittäisestä ateriastani, ja siinä on soijarouhe-makaroniseosta, tofua, kesäkurpitsaa ja raejuustoa. Ateriaan kuuluu myös kaksi ruisleipää ja kaurajuoma. Yhdestä ateriasta saa kuidun ja pehmeiden rasvojen lisäksi proteiinia 70 grammaa, ja aterian hinta on noin 2 euroa.
    Päivän proteiiniannosta voi kasata helposti nauttimalla töissä vaikkapa paljon proteiinia sisältävän jogurttijuoman; mitä nyt sokerin vuoksi ei sitä koko ajan viitsisi.
    Tässä uskon lihasvoiman lisääntymisen auttavan: kun painavaa purkkia täytyy nostaa etureunasta, jotta sen saa vedettyä katoksesta ulos – usein myös tukipalkin tai maavallin ylitse.

    Muutoksen näkeminen kiihdytti intoa entisestään. Monena treenipäivänä ei kysymys ollut siitä, onko treenille aikaa, vaan siitä, onko muulle kuin treenille aikaa. En tinkinyt niistä eli saatoin myöhästyä sovituista menoistakin.

    Kestävyysliikunnan jätin pois mutta yhä työmatkoilla poljin 18 kilometriä päivässä. Töissä toisaalta pyrin pitämään sykkeen korkeammalla ottamalla juoksuaskeleita. Silti ilmeisesti treenaus alkoi vaikuttaa. Monena päivänä ei ollut välttämätöntä enempää innostusta sykkiä piirillä. Oli uupunut olo, tosin ehkä monesti riittämättömän levon tai ravinnon vuoksi.

    Kuukausien kuluttua jonkinlainen alkuinto katosi. Tulosta oli alkanut jo näkyä, ja ymmärsin, että treeniohjelmaa ei tarvitse noudattaa tarkkaan, kunhan proteiinin turvaa joka päivä. Kävin työterveysfysioterapeutillakin varmistamassa ajatusteni ja treeniohjelman pätevyyden.

    Mahdollisuus tehdä tätä työtä niin pitkään, kuin haluan, ei saa olla kiinni ainakaan itsestäni.

    Äärirajoille itsensä vieminen on palkitsevaa, samoin kuin kehityksen seuraaminen. Astiat ja lisäjätesäkit ovat todella olleet kevyempiä, ja vartalo on atleettinen. Sen seuraaminen, miten atleettiseksi vartalon saan, kietoutuu innostavasti Pakkaripossen kehittymisen kanssa pidemmän aikavälin tavoitteellisuudeksi.

    Onhan posse vähintään yhtä vahva kuin sen jäsenensäkin.

  • Työ on rankkaa ja yrittäjällä iso vastuu, mutta posse auttaa jaksamaan

    Työ on rankkaa ja yrittäjällä iso vastuu, mutta posse auttaa jaksamaan

    Luulisi jätehuoltofirman yrittäjällä olevan kovinkin rankkaa. Mitä jos käytetty pakkari hajoaakin pahasti? Miten dieselin hinta kehittyy ja voisiko työntekijä jäädä pitkälle sairauslomalle? Jos kuntaurakasta ei selviäkään, maksettavaa kertynee kymmeniä, ellei satoja tuhansia euroja, ja uutiset jäteastioiden paisumisesta urakoitsijan lirin vuoksi kolauttavat mainetta pahasti. Ihme, että pikkufirma on isoilta yrityksiltä voinut urakkaa voittaakaan.

    Eikä helppoa liene työntekijöilläkään. Yrittäjä rummuttaa julkisuuteen tehokkuuden merkitystä, ja kukonlaulun aikaan eteen on avattava 750 jäteastiaa sisältävä lista. Niitähän on reippaasti lähdettävä joulukuun pimeässä vesisateessa siirtelemään satojen kilojen painosta, ylämäistä ja kynnyksistä huolimatta, koska deadline koittaa 16 tunnin päästä, mikä asettaa vaatimukseksi vähintään 46 purkkia tunnissa.

    Roskakuskin työ on usein itsenäistä, ellei jopa yksinäistä. Toisille se on mieluinen piirre. Välillä purkkeja tyhjennetään apparin kanssa, ja voivathan työkaverit olla myös puhelun päässä.

    Kävelyä ja lihastyötä

    Pakkarikuskin jalka liikkuukin reippaasti, työvuoron aikana 3–7 kilometriä, koska kuljettavana on useimmiten matka ohjaamolta auton taakse ja siitä jäteastioiden luokse. Posselaisten aktiivisuusmittarit ovat näyttäneet työvuoron askelmääräksi 5 000–15 000 ja käytetyksi energiaksi 200 kilokalorista lähemmäs 500:tä. Kuorma-auton istuimelle metrin korkeuteen kapuaminen satoja kertoja työllistää reisilihaksia, ja jäteastioiden liikuttaminen monia muitakin lihaksia.

    Työ silti on liikunnasta ja lihasharjoittelusta kaukana. Tosin kävely itsessään – varsinkin sykettä nostavalla reippaudella – voi ihan käydä liikunnastakin, ja ainakin se on pois terveydelle vaarallisesta paikallaan olosta. Sen ohessa työhön kuitenkin kuuluu kehon kuormitusta: tärähdyksiä, kolhuja, ponnistuksia, kiertoja, ei-symmetrisyyttä. Kun rankan työpäivän jälkeen houkutus sohvalla makailuun ja herkkujen syömiseen on suuri, virheellisesti liikuntana pidetty työ saattaakin rapauttaa kropan.

    Henkisesti mintissä

    Olen huomannut, että hyvän kunnon ylläpitäminen torjuu pakkarikuskin työn väsyttävyyden. Kun kuljen töihin fillarilla, kävellen ja hölkätenkin, jalat tahtovat ottaa ripeitä askeleita myös mukien perässä. Kehittyy hyvän kierre, jossa työn ulkopuolinen liikunta saa työssä liikkumisen tuntumaan kevyeltä. Tämän lisäksi ikäviä vaikutuksia kroppaan voi lievittää työfysioterapeutin neuvomilla harjoituksilla. Hyvä kunto todennäköisesti torjuu psyykkistäkin kuormaa, joka helposti voi kasvaa sadoista osoitteista koostuvan työmäärän ja liikenteen vaativan jatkuvan tarkkaavaisuuden vuoksi.

    Työn imunkin näen toteutuvan Possessa, ja sekin suojaa kuormituksen haitoilta. Porukan kesken yhteydessä oleminen työpäivien aikana sekä avoimuus ja arvostava rehellisyys myös osaltaan auttavat jaksamisessa. Pahan paikan tullen työporukassa on aina joku, joka kuuntelee. Hommia tehdään niin, että kaveria ei jätetä ja kaikki tietävät, mitä kuuluu tehdä.

    Posse on minulle suuri voimavara, koska he ovat fiksuja, osaavia ja empaattisia.

    Yrittäjän jaksaminen

    Yrittäjänä ja Pakkaripossen näkyvimpänä edustajana kannan isoa vastuuta, ja yrittäjyyteen kuuluu isoja riskejä. Se ei kuitenkaan ole johtanut sietämättömään kuormaan. Olen kohdannut mielen kriisejä ja hoidellut ne analyyttisen pohdiskelun avulla. Tämä on lisännyt henkistä sietokykyä ja ylipäätään vähentänyt varsinkin etukäteistä murehtimista. Tilalle on tullut ajattelu, että kaikkeen löytyy ratkaisu. Keskusteluavun merkitystäkään ei pidä unohtaa – olen edelleenkin kokenut tarpeellisena keventää yrittäjän psyykkistä kuormaa ammattilaisen kanssa keskustelemalla.

    Toisaalta intohimo roskakuskin työtä kohtaan ja vahva tunneside omaan yritykseen saavat minut koviin suorituksiin. Olen herännyt aikaisin aamulla ja lähtenyt vesisateessa kävelemään juna-asemalle tietäen, että kotiin palaan ehkä vasta illasta, ihan vain koska näen, kuinka se vain kiihdyttää Pakkaripossen menestystä.

    Minulta toivottiin artikkelia yrittäjän ja työntekijöiden fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisesta sekä työyhteisöstä. Tässäpä olikin hieman asiaa näistä aiheista! Jätä oma toiveesi alla olevalla lomakkeella.

  • Roskakuskina ei eläkeikään asti olla – tai niin sitä luullaan

    Roskakuskina ei eläkeikään asti olla – tai niin sitä luullaan

    Onko roskakuskille maksimi-ikää? Jos mietin tuntemiani roskakuskeja, tiedän olevan todisteita siitä, että 60 vuoden kilahtaminen mittariin ei vielä purkkien perässä pinkomista hidasta. Heitä saattaa viedä eteenpäin yksistään asenne: työt on tehtävä, vaikka hallitus suunnittelisi heikennyksiä lakiin, esihenkilö muuttuisi vaativammaksi ja nenäkin olisi vähän tukossa. Ovatko he kuitenkin erittäin harvinainen poikkeus?

    Mielikuvissa ainakin purkkien kiskomiselle joutuu heittämään hyvästit kauan ennen eläkeikää. Helsingin Sanomien jutussa vuodelta 1997 Roskakuski on nuori ja vahva todetaan, että harva roskakuski on yli 50-vuotias. Selkä-, polvi- ja olkapääkivut vaivaavat vanhempia kuljettajia. Liiton mies toteaa jutussa, että YTV:n (HSY:n edeltäjä) kilpailutusten myötä työtahti on koventunut. Kansan Uutisten jutussa vuodelta 2013 viesti on sama: eläkeikään asti ei roskakuski pääse. Kun Työterveyslaitos tutkimuksessaan vuodelta 2016 haastatteli useita roskakuskeja, nämäkin arvelivat harvan jäävän kyseisestä työstä eläkkeelle.

    ”Harva roskakuski on yli 50-vuotias.”

    Moni asia on paremmin

    Vastaani ei ole tullut sellaista tutkittua tietoa, että roskakuskeilla olisi viisikymppisinä edessä ammatin vaihto – sen sijaan tiedossani on, millaista työ on. Yksistään Hesarin jutun ajoista on todella paljon muuttunut: astioissa on yhä useammin toimivat pyörät, lajittelu on lisääntynyt, pakkarit ovat kehittyneet. Työstä kertomani ja töissä mukanakin olemisen perusteella työfysioterapeutti on voinut tehdä ohjeet hyvään työergonomiaan sekä lihastreeniin ja palauttavaan liikuntaan. Sekin lienee nykyään paremmin, että työkykyyn satsataan ennakoivasti.

    Kaikki aika vuorokaudessa, kun takamus on irti penkistä, pienentää ennenaikaisen kuoleman riskiä.

    Itselläni on eläkeikään ainakin 30 vuotta, enkä usko haluavani jäädä työelämästä pois silloinkaan. Nyt olisin halukas toimimaan yrittäjyyden ohessa roskakuskina sinne asti – ja haluan turvata saman mahdollisuuden muillekin posselaisille. Tukena on tutkimustieto ja käytännön kokemukset. Meillä on työterveyshuollon asiantuntijoiden kanssa tekemäni, kaikille työntekijöille tarkoitetut hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävät ohjeet. Ne vastaavat nimenomaan kysymykseen, miten huolehditaan itsestä niin, että pystytään tekemään työtä niin pitkään kuin halutaan.

    Esikuvana toimii eräs roskakuski.

    Terveyshyötyä

    Myös lakisääteistä työsuojelun toimintaohjelmaa tehdessäni olen tutustunut tutkittuun tietoon. Ammattikuljettajathan voivat istua paljon, ja se aiheuttaa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja. Tutkimus jopa povaa yli 2 tunnin päivittäisellä istumisella suurentunutta ennenaikaisen kuoleman riskiä. Pakkarikuskit sen sijaan istuvat vain pienen osan työvuoron kestosta ja istumiset ovat lyhyitä jaksoja, joiden välissä he kävelevät. Tutkimuksen mukaan kevyt aktiivisuus pitkin päivää olisi tehokkaampaa terveyshyödyn saamiseksi kuin saman energiankulutuksen hankkiminen kerralla ja muun ajan päivästä istuen. Voidaanko jopa väittää, että pakkarikuskin työstä saa terveyshyötyä, koska se vähentää istumisen haittoja?

    Tämä on tietysti maallikon pohdintaa, ja kaipaisinkin lisää tutkimusta roskakuskin työn terveysvaikutuksista. Joka tapauksessa uskon vahvasti, että roskakuskin työtä ei ole pakko lopettaa työuran keskellä vaan purkkeja voi kiskoa eläkeikään asti. Tärkeimpänä tämänhetkisen tiedon valossa pidän omasta kropasta huolehtimista: liikuntaa työn ohessa, riittävää lepoa ja terveellistä ruokaa. Esikuvana tähän näkemykseen toimii eräs roskakuski, johon tutustuin parikymppisenä Etelä-Savossa. Vaikka hänellä taisi olla ikää kolme kertaa enemmän, hän teki töitä kuin kone. Loppukesästä työvuorojen jälkeen hän hyppäsi polkupyörän selkään ja lähti marjametsälle.