Avainsana: omat urakat

  • Jätehuollon markkina keskittyy, mutta posselaiset ne vain tilaavat auton

    Jätehuollon markkina keskittyy, mutta posselaiset ne vain tilaavat auton

    Saitin kautta on tullut paljon hyviä viestejä, ja moni pohtii, kuinka jätehuollon alalla voi menestyä. Erityisesti on havaittu, että suuret yritykset ovat saaneet julkisista kilpailutuksista urakoita, ja mietitty, kuinka niitä vastaan voi pärjätä. On todella kova kilpailu alalla.

    Itse en nimenomaan ole nähnyt alalla kovaa kilpailua vaan päinvastoin kilpailun puutetta. Moni pieni jätefirma on lopettanut tai keskittynyt muihin kuljetuksiin samaan aikaan, kun asumisen ja kunnan palvelutoiminnan jätehuollossa ei ole enää voinut tehdä suorasopimuksia. Olen yrityksen perustamisesta asti ajatellut, että jätteiden kuljetuksen markkina keskittyy, ja kirjoittanut siitä aiemminkin.

    Vertin ja Joan varustellessa autoa keskityin enemmänkin valokuvaamiseen. Uskokaa tai älkää, yritys ei voi mennä konkurssiin sen takia, että kuljettajat ovat saaneet tehdä valintoja ilman, että esihenkilö tarkkailisi.

    Ajatuksilleni saan varovaisesti tukea Suomen Kiertovoima ry:n selvityksestä. Sen lukeminen suorastaan voi pienyrittäjää alkaa ahdistamaan: Pienten yritysten kannattavuus on usein heikompaa. Markkina on keskittynyt voimakkaasti, ja jatkanee keskittymistään.

    Vaikka jätteen ei arkisesti ajatella loppuvan koskaan, siihen liittyvästä työstä kilpailee Suomessa 140 yritystä. Niistä valtaosa on mikro- ja pienyrityksiä. Yrityksistä reilu puolet toimii kunnan järjestämän jätehuollon kuljetuksissa, ja kuntayhtiöiden kilpailutuksissa voittaneista 84 prosenttia on pieniä yrityksiä.

    Toisaalta kaikista reilusta 520 urakasta isoilla on 65 prosenttia, ja yhdeksän kuntayhtiön kilpailutuksissa urakoita on saanut vain kaksi yritystä. Ikäviä merkkejä kilpailun vähenemisestä on siis ollut. Kun tarjouksia jättää vain kaksi isointa yritystä, on heillä hyväkin mahdollisuus vaikuttaa hintatasoon.

    Vaikka mukava ja ammattitaitoinen kuorma-automyyjä onkin, Janne Pelttari ei saanut Verttiä ja Joaa valitsemaan kamerapeilejä. Toisaalta ovathan ne perinteisetkin peilit valitsemisen arvoiset – FMX:n ohuiden peilinvarsien ansiosta muun maussa näkyväisyys on hyvä.

    Näyttää siltä, että Pakkariposse saa kolmannen oman urakan, joka alkaa syksyllä 2027. Sen myötä ollaan tilailtu uutta kuorma-autoa. Tokikaan ei vielä puhuta siitä, että nimet olisi laitettu papereihin, ensierät maksettu ja jääty odottelemaan autoa tehtaalta, vaan tehty asioita ennakoivasti limittäin.

    Nyt oli Joan ja Vertin vuoro valikoida auton merkki ja varusteet. Kirjavien possen välisten keskustelujen jälkeen – tai niistä huolimatta – kaksikko päätyi Volvoon. FM-mallin sijaan he halusivat FMX:n, mikä kieltämättä omasta mielestäni on tyylikseen erottuva pakkarin alustana. Autosta teen nettisivuille toki tarkemman esittelyn viimeistään, kun se luovutetaan meille.

    Mutta ovatko julkiset kilpailutuksen kautta saatavat urakat ainoa jätehuoltofirman tapa saada liikevaihtoa?

    Tämän monet ovat varmasti nähneet: roskakuskit tyhjentävät pakkariin tavallisia jäteastioita. Toni oli mukanani sekajätteen ajossa viime joulukuussa.

    Vaikka roskakuski tyhjentämässä pyörien päällä olevan muovisen säiliön pakkariin on tyypillinen näky jätehuollosta, jätteet voivat olla muunlaisissakin keräysvälineissä: puristimissa, vaihtolavoissa, syväkeräyssäiliöissä. Jätteitä noudetaan kiinteistöjen pihoista mutta niitä myös kuljetetaan pitkiä matkoja, esimerkiksi lajittelupihoista terminaaleihin, joissa jäte lajitellaan ja jalostetaan.

    Jätehuolto ei myöskään ole vain keräysvälineiden tyhjentämistä. Yrittäjä on voinut lisäksi pestä astiat sekä vaihtaa ja korjata rikkinäiset. Hän on voinut koostaa asiakkaalle raportin jätteiden määristä ja tarjota neuvontaa. Lokakaivojen tyhjennykset ovat tyypillisesti olleet myös osa paikallisen yrittäjän palveluita.

    Yhdyskuntajätettä kuljettavien yritysten yhteen laskettu liikevaihto on satoja miljoonia euroja. Pakkaripossen vuoden 2025 liikevaihto on siitä promillen kymmenyksiä.

    Perinteisesti yrittäjä on voinut tarjota kaikki palvelut asiakkaalle ja ennen kaikkea tehdä sopimuksen suoraan hänen kanssaan. Jätelaki on kuitenkin muuttanut tilannetta, koska kierrätyksen on haluttu lisääntyvän ja keräyksen tehostuvan ja tasavertaistuvan.

    Vaikka muun kuin asumisen ja kunnan palvelutoiminnan jätehuolto ei ole kunnan vastuulla vaan jätteen haltijan, kilpailutuksien välttämistä se ei kuitenkaan aina tarkoita. Julkisten tahojen, kuten hyvinvointialueiden, yliopistojen ja Puolustusvoimien, on järjestettävä kilpailutus, jos urakan arvo on vähintään tietyn summan. Ainoastaan yrityksille käytännössä voi jätefirma kaupata suoraan palveluitaan ilman kilpailutusta – vaikka tokihan moni yrityskin luultavasti haluaa vertailla hintoja.

    Pakkaripossen haluan uivan vastavirtaan siinä, että pikkufirmat lyödään pääomatuloiksi ja kilpailu heikkenee. Kuva: Toni H.

    Kilpailutuksessa voi vain hirvittää se, millä hinnan saa alemmaksi kuin iso firma. Nehän pelannevat sillä, että kun kaikkea on paljon, yksittäisen osasen hinnan saa pieneksi. Toisaalta lopulta tuurilla vaikuttaisi olevan oma osuutensa, vaikka laskisi hinnan kuinka hyvin. Toisen ajatuksia kun ei voi lukea vaan ainoastaan uumoilla. Mutta jos näin ei olisi, tilannehan olisi huolestuttava, ellei peräti lainvastainen.

    Alalla menestymisen ei siis pitäisi olla kiinni siitä, että kilpailevia yrityksiä on paljon – enemmänkin se on kiinni rohkeudesta kisata jättiläisiä vastaan keskittyvässä markkinassa. Silloin posse iloitsee jokaisesta hetkestä, jolloin saa laittaa uuden pakkarin tilaukseen.

  • ”Tulin tervehtimään ihan kasvotusten” – työskentely Sysmässä on täynnä yrittäjyyden elämyksiä

    ”Tulin tervehtimään ihan kasvotusten” – työskentely Sysmässä on täynnä yrittäjyyden elämyksiä

    Sysmässä on urakoitu kohta viisi kuukautta. Talvihan oli hyvä, sillä sää pysyi pakkasella, ja tiet olivat vain muutaman viikon peilijäiset. Roni on hoitanut homman hienosti: hän on pitänyt pakkarin tiellä, eikä yhtäkään astiaa ole jäänyt tyhjentämättä ajo-olosuhteiden vuoksi.

    Huhtikuussa olikin aika yrittäjän ottaa urakka käsiinsä sillä Ronin lomaillessa tuurasin häntä muutaman viikon. Vaikeista olosuhteista oli jäljellä muutama pehmeä kohta, ja muuten kevät oli jo pitkällä. Vilkas kaupunkiseutu vaihtui siihen, että autosta poistuessa kuulee vain tuulen huminan ja lintujen laulun.

    Ja onhan se pakkarin ajo maaseudulla aivan oma maailmansa.

    Välillä pysähdyn nauttimaan eväitä luonnon keskelle. Jo huhtikuun puolivälissä aurinko lämmittää ja linnut parveilevat pelloilla. Kuva: Toni H.
    Maaseudulla pakkarikuski ajaa enemmän ja pysähtelee harvemmin. Purkkeja ei siis tyhjennetä samalla sykkeellä kuin taajamassa, mutta ei listan hoitaminen kaikissa olosuhteissa laadukkaasti helppoakaan ole. Kuva: Toni H.
    Varsinkin kesämökkien astiat ovat usein pienten teiden päässä. Kuljettajan on tarkkailtava muun muassa kiviä, kuoppia, tien pehmeyttä, sähkölinjoja, oksia ja rakennuksia pujotellessaan pikkuteillä.

    Sysmässä roskakuskille ei välity ihmisten kiire. Torvet eivät soi siksi, ettei roska-auton ohi pääse viime tinkaan lähtöä tekiessä. Oikeastaan tilaa on sen verran, että kenenkään ei tarvitse jäädä loukkuun. Minä en pysäköi pyörätielle, koska ympäristö antaa minun tehdä työni järkevästi.

    Vastaan tulevat nostavat kättä tervehtiäkseen ja jätteitä tuovat jäävät juttelemaan. Pyytävät alan ammattilaiselta apua lajitteluun. Pohtivat, oliko tietä hyvä ajaa, neuvovat paremman reitin, kysyvät, miten uudella urakoitsijalla on homma alkanut.

    Eräässäkin paikassa pysäytettyäni tien reunaan ja kävellessäni astialle talonväki oli pihassa ja toinen heistä tuli jutulleni. Hän sanoi halunneensa tervehtiä kasvotusten uutta kuljettajaa.

    Ovatkohan hevoset maaseudulla tottuneet isoihin autoihin? Kaupungin talleilla osa hevosista alkaa ryntäillä, kun pakkari kurvaa jätepisteelle. Sysmässä raudikko vain nautiskeli heiniä ja tsekkasi Volvon 330 lajitoveria.
    Sysmän maisemat näyttivät minulle Keski-Suomesta lähtöisin olevana, Uuttamaata ja Varsinais-Suomea kolunneena Kanta-Hämeen asukkina omanlaisiltaan. Metsää, järviä, peltoa ja historiallisia rakennuksia on tasaisesti – mikään niistä ei hallitse maisemia.

    Ensimmäisen viikon ajoin Possen omalla Scanialla. Kauppojen jälkeen olin pohtinut melko paljon, olisiko auton kuntoa pitänyt selvittää lisää ja olla vaativampi. Oman pakkarin ohjaimissa tunne kuitenkin on, että meillä on hyvä auto. Keskikulutuskin on ollut mukavaa nähtävää.

    Eipä kahdeksan vuoden ikäistä autoa ostaessa pidä odottaa uutta. Alkuvuodesta vaihdatimme akut ja ilmakompressorin, ja kevään katsastusta ennen pallonivelenkin. Hydrauliikkapumppu paljasti hajoamisen merkkejä, joten päätimme vaihdattaa sen ennen kuin se paukahtaisi jonkun pihassa.

    Ensimmäisen viikon päätteeksi vein Scanian Lahteen pidemmäksi ajaksi laittoon ja maanantaina hain Vantaalta vuokrapakkarin tilalle. Upouudella autolla ajelu oli taas yksi esimerkki siitä, miksi yrittäjäksi kannatti ryhtyä.

    Kuorma-autojakin voi vuokrata. Olin ollut yhteydessä vuokraamon myyjään jo pari kuukautta ennen suunniteltua tarvetta. Erittäin mukavana yllätyksenä myyjä totesi, että vuokrauksen alkaessa oli valikoimaan tulossa aivan ajamaton pakkari, ja sen Pakkariposse saikin. Kuva: Toni H.
    Vuokrapakkarissa on hyvä varustelu, kuten nahkaratti, automaattinen ilmastointi ja Volvon mukavat ja tyylikkäät penkit käsinojineen. Pääsin tutustumaan samoihin varusteisiin kuin meille tilatussa Volvossa on, erityisesti kamerapeileihin.

    Pakkariposse vastaa Sysmässä taajama-alueen bio- ja pakkausjätteiden sekä haja-asutusalueen sekajätteiden keräyksestä. Vaikka urakkaa hoidammekin yhdellä autolla, sysmäläisten hyvin erikseen keräämän aineksen myös kuljetamme erikseen uusiokäyttöön. Kyytiin kerätään yhtä jätelajiketta kerrallaan ja käydään kippaamassa se ennen kuin aletaan kerätä toista. Esimerkiksi biojäte päätyy Lahteen biokaasu- ja kompostointilaitokseen.

    Joka jätejae on erilaista kerättävää ja tarjoaa siten vaihtelua. Biojäteastioiden sisäsäkki kannataa kiskaista pois astian reunoilta ennen hissiin asettelua. Muoviastiat ovat kevyitä mutta täyttävät kuupan nopeasti. Ennen lasi- ja metalliastioiden kippaamista on syytä avata astian kansi. Sekajätteessä voi olla mitä vain.

    Tarkistan jäteastioiden sisällön silmämääräisesti. Astiassa ei saa olla esimerkiksi patjoja, renkaita, rakennusjätettä, maaleja, aerosoleja eikä nesteitä. Aluekeräyspisteiden astioissa on usein sähkölaitteita, vaikka ne voisi viedä maksutta jäteasemalle. Poistan astioista niihin kuulumattomat jätteet, jos se on turvallista. Kuva: Toni H.
    Aluekeräyspisteelle oli jätetty rahanarvoista tavaraa.
    Lenkki taajamassa tuo mukavaa vaihtelua, ja on ilo huomata, miten hyvin sysmäläiset ovat erotelleet eri jätejakeet omiin astioihinsa. Bioastian säkittäminen on muuten taitolaji, eikä säkkejä tee mieli haaskata, koska parin säkin hinnalla saa kahvin.
    Pakkari tyhjennetään niin, että peräportti nostetaan ylös ja vastaseinällä työnnetään kuorma ulos. Pakkarikuskin kuuluu joka kipin yhteydessä putsata peräportin tiiviste ja kuormatilan reunat, jotta ne pysyvät kunnossa ja auto siistimpänä.

    Minulta kysytään usein, mistä roskakuski tietää, missä pitää käydä ja mitä tyhjentää. Aloittaessani roskakuskina 2010-luvun alkupuolella tietokoneet alkoivat yleistyä, ja alalla olleet kertoivat vanhasta käytännöstä: jopa puhelinluettelon paksuisesta paperinivaskasta roskakuskit etsivät osoitteet ja merkkasivat kynällä tyhjennyksen tehdyksi.

    Nykyisin kuljettajat käyttävät suomalaisen Vingon kaltaista mobiililaitteissa toimivaa sovellusta. Kohteet näkyvät kartalla pisteinä ja vieressä ovat osoitteet. Tieto kulkee nopeasti esimerkiksi kuljettajan, työnjohdon ja asiakaspalvelun kesken. Pakkarin sijainnin tallentuminen auttaa reklamaatioiden käsittelyssä ja urakoitsijan työn laadun seuraamisessa.

    Ajolistat ovat suomalaisen Vitec Tietomitta Oy:n Vingo-sovelluksessa. Se, että sovellus on tehty mobiililaitteille, on hyvä asia muun muassa siksi, että puhelimissa ja tableteissa on sijainti ja kosketusnäyttö ja niiden käyttö on useimmille tuttua. Jokaisen tehtävän kuittauksen yhteydessä voin esimerkiksi muokata tyhjentämieni astioiden määrää sekä jättää kommentin kunnan jätehuollon henkilökunnalle.
    Koska uni maistuu aamulla hyvin, en ole aloittanut vielä kukonlaulun aikaan, vaan mieluummin venyttänyt työvuoroa illan puolelle. Yövyn Sysmässä, joten työmatkatkaan eivät vie päivästä useita tunteja. Kuva: Toni H.

    Joistakin työpaikoista olen lähtenyt siksi, että päivät ovat olleet liian yksitoikkoisia. Ajatus loppuelämän väkisin pusertamisesta alati kettuuntuneena ahdistaa. Olenpa toisaalta huomannut, että vaikka monipuolisuutta on, vaatimattomuus ja hyvienkin suoritusten hukkuminen tasavertaistamiseen saa hakemaan uusia haasteita.

    Pakkaripossessa pääsen kokemaan jätehuoltoa monipuolisesti. On huikeaa voida tehdä asioita senkin mukaan, mitä haluaa, koska muun muassa tarkan raha-asioiden seurannan vuoksi tietää, että niin myös voi tehdä. Jokaiselle posselaiselle haluamme löytyvän mieluisaa hommaa mieluisilla välineillä. Parhaimmillaan emme käy töissä vaan koemme elämyksiä.

    Ronikin on jo kysellyt, olisiko Scania valmis ja pääsisikö Sysmään. Lomaillaan nyt kaikki ensin, totesin ja käänsin pakkarin nahkarattia kohti maaseutumaisemia.

    Vitecin Logistiikka-sovelluksen kautta voin tarkastella tulevia reittejä ja tehtyjä tyhjennyksiä, mikä auttaa ajojen suunnittelussa. Sovellukseen pääsen kätevästi selaimella, joten voin ottaa läppärin vaikka autossa esiin ja hoitaa homman pois pyörimästä. Samalla saatan vastata sähköposteihin tai tehdä muita yrittäjän töitä.
    Isojen autojen kohdatessa pienillä teillä osoitetaan pelisilmää, eikä mennä laput silmissä minä ensin -asenteella. Muutaman kerran on tukkikuski ollut lastaamassa kapealla tiellä ja silloin on hyvä vaikka pysähtyä tauolle.
    Jotkut ovat ihmetelleet, että autot ja kuljettajat vaihtuvat ”koko ajan”. Olen siihen sanonut, että meiltä käyvät samat kuljettajat ja Pakkaripossen oma Scania on suunnitellussa laitossa. Kuva: Toni H.

    Osan kuvista on ottanut Toni H., ja ellei kuvaajan nimeä ole mainittu, olen ottanut kuvan itse.

  • Pistin tilaukseen pakkarin, eikä se ole kuin mikä vain roska-auto

    Pistin tilaukseen pakkarin, eikä se ole kuin mikä vain roska-auto

    Olin pakkarin ratissa, kun puhelu tuli. Useita päiviä oli kulunut tarjousten jätön määräajan umpeutumisesta. Ne olivat olleet loputtoman arvelun täyteisiä: välillä olin uskonut meidän hävinneen ja sitten taas keksinyt aiheita pitää voittoa yhä mahdollisena. Puhelussa sain tietää hintamme olleen halvin Espoon Matinkylän urakassa. Palattuani kertomaan uutisen Possen ryhmäpuhelu täyttyi riemunsekaisesta hälinästä.

    Urakan voittaminen tiesi sitäkin, että Pakkariposse tilasi ensimmäisen uuden autonsa. Olimme possen kesken keskustelleet niin alustan merkistä kuin sen varusteista paljon; onhan jokaisella kuorma-autoa ajavalla suosikkimerkki ja usein myös vahva näkemys varusteista. Lopulta alustan valinnassa ratkaisi merkittävä ero kahden valmistajan hinnassa sekä sen posselaisen mielipide, joka autolla pääasiassa ajaisi. Näinpä tilaukseen lähti Volvo FM ja sen päälle pakkariksi NTM KG-HL.

    Tilatussa autossa on kamerapeilit eli hytin ulkosivuilla kamerat ja sisänurkissa näytöt. Pimeässäkin näkee paremmin infrapunatoiminnon ansiosta. Tehokkaiden työvalojen ja lisäpitkien avulla lienee pimeys selätetty. Kuvan olen ottanut vuokra-autosta, jolla ajoin omassa urakassamme Sysmässä.

    Olin ollut yhteydessä kuorma-automyyjään tarjousta laskiessani, ja tulosten selvittyä sovimme palaverin, jossa lyötiin lukkoon niin alustan kuin pakkarin varusteet. Monia uusiakin Volvoja ajaneena oli jännittävää tietää, mitä kaikkea autoon voi valita ja jättää valitsematta. Myös NTM:n varusteltavuus yllätti. Esimerkiksi takalaita on useimmissa pakkareissa avattava mutta sen saa umpinaisena. Luovutaanko mahdollisuudesta päästä kuuppaan hieman helpommin, kun vastineeksi saadaan luultavasti vähemmän päänvaivaa takalaidan aukinaisuudesta varoittavasta anturista?

    Palaverin päätteeksi allekirjoitimme tilaussopimuksen. Urakan aloitukseen on vuosi ja puolitoista kuukautta, mutta paikka varsinkin NTM:n linjastolta on syytä varata ajoissa, koska närpiöläistehdas saa niin valtavasti tilauksia. Kuorma-auto valmistuu Ruotsissa noin neljässä kuukaudessa, joten heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ei Pakkaripossen biili ala muovautua. Volvon tehtaalta alusta siirtyykin luultavasti tämän vuoden lopulla laivassa (ja sen ehkä saa itsekin hakea) Suomeen ja maanteitse Närpiöön. Vielä ennen meille luovutusta keväällä 2027 Vantaalla auto huolletaan ja viimeistellään.

    Olin Miron kanssa Vantaan Volvolla niin sanotusti rastimassa varusteet, jotka autoon halusimme. Lopuksi allekirjoitin tilaussopimuksen. Kuorma-automyyjä Janne Pelttari osasi kertoa Volvoista kaiken.

    Oma firma perustettiin siitäkin syystä, että päästään vaikuttamaan auton varusteisiin. Usein pakkarikuski varsinkin jättifirmoissa saa tyytyä hinta–ajaa-asiansa-suhteeseen. Me istuudutaan niin alustan kuin päälirakenteen myyjän kanssa käymään varusteita läpi: mitä ehdottomasti halutaan, mitä kiinnostaisi kokeilla? Toki nykyään saadaan mukava ja turvallinen auto ilman erityisempää varusteluakin. Esimerkiksi törmäysvaroitin reagoi ajoneuvojen lisäksi jalankulkijoihin ja polkupyöräilijöihin, katvealueita valvovat anturit ja auto seuraa kuljettajan vireyttä.

    Myös urakkasopimuksessa on vaatimuksia auton varusteista ja hieman sen käytöstäkin. Julkisissa hankinnoissa edellytetään päästöjen pienentämistä, ja vaikka Espoon urakassa dieselmoottori on sallittu, siinä on käytettävä uusiutuvaa polttoainetta. Pakkarin peräportin on oltava värikoodin mukainen ja auton ohjaamon valkoinen. Urakan kuljettajilta edellytetään taloudellista ajotapaa. Sitä ajatellen otimme auton digitaaliseksi oheisvarusteeksi ajotapaa seuraavan järjestelmän.

    Sivupeilien paikalla on kamerat. Ne voi taittaa napista kylkiin. Sivupeilit eivät ole näköesteenä, ja kapeiden teiden oksat eivät enää pääse hakkaamaan niin pahasti.

    Kamerapeilit taas ovat varuste, jota erityisesti kiinnostaa kokeilla. Possen kesken ne myös herättivät varusteista eniten keskustelua, koska sivupeileihin kaikki ovat tottuneet. Miten sitä osaakaan autoa käsitellä, jos näkymä taakse ei ole siinä, missä ennenkin? Mitä jos kamerapeilit lakkaavat toimivasta yllättäen? Itsekin tasapainoilin perinteisten sivupeilien varmuuden ja kamerapeilien uutuudenviehätyksen ja etujen välillä ja päädyin kannattamaan kamerapeilien raksimista. Kuorma-autossa kameravarret eivät sentään näytä hassuilta.

    Varusteista voi jättää pois mahdollisuuden kytkeä pois päältä esimerkiksi kaistavahti ja vireystilan seuranta. Ne lisäävät turvallisuutta mutta koska niistä on ollut yhä harvinaisia yksittäisiä huonoja kokemuksia, päätimme säilyttää pois kytkennän mahdollisuuden.

    Moottorin tehomääräksi valikoitui 330 hevosvoimaa. Hevosia olisi saanut 50 lisää maksamalla useita tonneja – ja sen rahan pystyi käyttämään vaikka mihin muuhun. Näin ollen pelkkää moottorin tehomäärää ei ollut syytä tuijottaa. Tehoiltaan pienempi moottori tuottaa suurimman autoa liikuttavan voiman samoissa kierrosluvuissa, ja voimassakin eroa on pari sataa newtonmetriä. Moottorin ominaisuuksia pohdin lisää tässä artikkelissa.

    Kun auto saapuu, esittelen sitä tarkemmin – mutta yksi varusteluettelon raksi täytyy esitellä. Ohjaamoon otimme nahkasisustan eli kojetaulun yläosa, oven paneeli ja ratti ovat mustaa nahkaa. Penkki on ilmastoitu ja siinä on käsinojat, ja apparin istuin on samanlainen. Hyvin varusteltuja pakkareita ei Suomessa ole totuttu näkemään, ja nyt tilaukseen laitettu Pakkaripossen auto onkin jotain, mistä olen koko kuljetusalan uran ajan haaveillut.

    Koko kuljetusalan urani olen haaveillut varustellussa hytissä työskentelystä, ja omassa firmassa haave toteutuu. Isoa ohjaamoa peteineen ei tietenkään pakkariin tule – kävin kuvaamassa Volvolla FH-mallia, jossa on samanlaisia varusteita.
  • Oman urakan aloitus oli sysmäläistä maaseutua parhaimmillaan

    Oman urakan aloitus oli sysmäläistä maaseutua parhaimmillaan

    Aloitimme ensimmäisen oman urakan Päijät-Hämeessä sijaitsevassa Sysmässä tammikuun 2. päivä. Itselleni Sysmä oli tuttu Keski-Suomen ja Uusimaan välisiltä automatkoilta kahvipaikkana ja Ronille sitäkin tutumpi, mutta ajatuksen oman firman edustajina vastaamassa jätehuollon toimivuudesta voisi ajatella jännittävän.

    Perjantaina ei auttanut kuin alkaa työstämään ajolistan punaisia pisteitä. Scanian keula suuntasi haja-asutusalueelle aamulla kahdeksan jälkeen, jotta tulisi nopeammin valoisaa. Sysmässä uutta urakoitsijaa odottivat aivan ensiluokkaisesti hoidetut tiet. Sen lisäksi keli oli parasta, mitä talvi tarjoaa: poutaa ja pakkasta. Sääennusteessa mahdollisena pidettyä, tiet liukkaiksi tekevää sankkaa lumisadetta ei tullutkaan.

    Ronin kanssa tultiin siihen tulokseen, että ei kokeilla, nouseeko Scania mäen vielä takaisin ylös.
    Kun lumen alta on osittain hiekkaakin näkyvissä, ei kuorma-autolla hirvitä lainkaan ajaa. Saimme tietää, että valtionkin väylistä suurimman osan hoitavat paikalliset.

    Osa roskakuskeista ajaa lähinnä kaupunkialueella, osa maaseudulla – ja toki on molemmissa ajavia. Kaupungissa haastetta tarjoaa liikenne, ahtaus ja jätepisteiden sijainnit, mutta maalla ne eivät niinkään korostu. Voi suorastaan sanoa, että meno on maalla leppoisaa: saa ajella hienoissa maisemissa luonnon keskellä, ja kaupunkimainen työtahti on mahdollista lähinnä keskustaajamien tihempään asutuissa osissa.

    Jos sanan sysmä kuvittelee tarkoittavan synkkää ja asumatonta, niin Ronille ja minulle jäi erilainen vaikutelma. Samalla lailla kuin vaikka työuralta tutuissa Mäntsälässä tai Pieksämäellä on siellä täällä taloja, osa asuttuja ja osa autioita, ja niiden pihoissa tai pihateiden liittymissä on jäteastiat. Vastaantulijat nostivat kättä, ja tultiin yhdessä pihassa jutullekin. On helppo kuvitella, miten kesällä voi kesken lenkin pulahtaa järveen ja löytää kesäkahvilan.

    Vaikka kiersimmekin vasta pienen osan reilun 900 neliökilometrin kokoisesta Sysmästä, rauhoittavia maisemia riitti.
    Pakkarin ajamiseen maaseudulla otin ensikosketuksen Etelä-Savossa kesällä 2014. Kesän aikaiseksi tarkoitettu tuuraus venyi joulukuuhun, ja vielä maaliskuussa pääsin opettelemaan kevättalven peilijäillä selviämistä.

    Toisaalta ikävä keli tekee äkkiä koko työvuorosta vaikean, sillä haja-asutusalueella on enemmän teitä, joita ei kiireellisesti hoideta, jos lainkaan. Vaikeissakin olosuhteissa astiat enimmäkseen pysyvät yhä pihoissa, ja tyhjennysten tekemättä jättäminen ei kovin hyvä ratkaisu ole. Maaseutu vaatiikin roskakuskilta ennakointia, kekseliäisyyttä ja rauhallisuutta, eikä yhtäkään turhaa riskiä saa ottaa. Vai olisiko Sysmä poikkeus totuttuun?

    Kun tyhjennysvälin aikana on ollut märkää ja lämmintä ja sitten tulee kovat pakkaset, astian saaminen tyhjäksi ei aina ole helppoa.

    Urani kuljettajana on täynnä hetkiä, jolloin murehdin työvuorosta selviämistä – oli syynä vaikea keli tai vieraat paikat. Yrittäjänä huolestuttaa voisi enemmän vaikka se, tuleeko autoon vikaa ja pysyykö urakka kannattavana. Kun työtä tekee enemmän, se tulee tutummaksi, jolloin haasteet saa ratkaistua helpommin ja murehtiminen vähenee. Sysmäänkin tutustuminen on nyt aloitettu, ja jo kilpailutuksen ratkeamisen jälkeinen urakan valmistelu kunnan kanssa on ollut erittäin sujuvaa. Näen edessä kolme onnistunutta vuotta.

    Alla olevan lomakkeen kautta toivottiin artikkelia siitä, kuinka sujuu ensimmäisen oman urakan aloittaminen. Mistä itse haluaisit lukea?