Avainsana: omat urakat

  • Pistin tilaukseen pakkarin, eikä se ole kuin mikä vain roska-auto

    Pistin tilaukseen pakkarin, eikä se ole kuin mikä vain roska-auto

    Olin pakkarin ratissa, kun puhelu tuli. Useita päiviä oli kulunut tarjousten jätön määräajan umpeutumisesta. Ne olivat olleet loputtoman arvelun täyteisiä: välillä olin uskonut meidän hävinneen ja sitten taas keksinyt aiheita pitää voittoa yhä mahdollisena. Puhelussa sain tietää hintamme olleen halvin Espoon Matinkylän urakassa. Palattuani kertomaan uutisen Possen ryhmäpuhelu täyttyi riemunsekaisesta hälinästä.

    Urakan voittaminen tiesi sitäkin, että Pakkariposse tilasi ensimmäisen uuden autonsa. Olimme possen kesken keskustelleet niin alustan merkistä kuin sen varusteista paljon; onhan jokaisella kuorma-autoa ajavalla suosikkimerkki ja usein myös vahva näkemys varusteista. Lopulta alustan valinnassa ratkaisi merkittävä ero kahden valmistajan hinnassa sekä sen posselaisen mielipide, joka autolla pääasiassa ajaisi. Näinpä tilaukseen lähti Volvo FM ja sen päälle pakkariksi NTM KG-HL.

    Tilatussa autossa on kamerapeilit eli hytin ulkosivuilla kamerat ja sisänurkissa näytöt. Pimeässäkin näkee paremmin infrapunatoiminnon ansiosta. Tehokkaiden työvalojen ja lisäpitkien avulla lienee pimeys selätetty.

    Olin ollut yhteydessä kuorma-automyyjään tarjousta laskiessani, ja tulosten selvittyä sovimme palaverin, jossa lyötiin lukkoon niin alustan kuin pakkarin varusteet. Monia uusiakin Volvoja ajaneena oli jännittävää tietää, mitä kaikkea autoon voi valita ja jättää valitsematta. Myös NTM:n varusteltavuus yllätti. Esimerkiksi takalaita on useimmissa pakkareissa avattava mutta sen saa umpinaisena. Luovutaanko mahdollisuudesta päästä kuuppaan hieman helpommin, kun vastineeksi saadaan luultavasti vähemmän päänvaivaa takalaidan aukinaisuudesta varoittavasta anturista?

    Palaverin päätteeksi allekirjoitimme tilaussopimuksen. Urakan aloitukseen on vuosi ja puolitoista kuukautta, mutta paikka varsinkin NTM:n linjastolta on syytä varata ajoissa, koska närpiöläistehdas saa niin valtavasti tilauksia. Kuorma-auto valmistuu Ruotsissa noin neljässä kuukaudessa, joten heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ei Pakkaripossen biili ala muovautua. Volvon tehtaalta alusta siirtyykin luultavasti tämän vuoden lopulla laivassa (ja sen ehkä saa itsekin hakea) Suomeen ja maanteitse Närpiöön. Vielä ennen meille luovutusta keväällä 2027 Vantaalla auto huolletaan ja viimeistellään.

    Olin Miron kanssa Vantaan Volvolla niin sanotusti rastimassa varusteet, jotka autoon halusimme. Lopuksi allekirjoitin tilaussopimuksen. Kuorma-automyyjä Janne Pelttari osasi kertoa Volvoista kaiken.

    Oma firma perustettiin siitäkin syystä, että päästään vaikuttamaan auton varusteisiin. Usein pakkarikuski varsinkin jättifirmoissa saa tyytyä hinta–ajaa-asiansa-suhteeseen. Me istuudutaan niin alustan kuin päälirakenteen myyjän kanssa käymään varusteita läpi: mitä ehdottomasti halutaan, mitä kiinnostaisi kokeilla? Toki nykyään saadaan mukava ja turvallinen auto ilman erityisempää varusteluakin. Esimerkiksi törmäysvaroitin reagoi ajoneuvojen lisäksi jalankulkijoihin ja polkupyöräilijöihin, katvealueita valvovat anturit ja auto seuraa kuljettajan vireyttä.

    Myös urakkasopimuksessa on vaatimuksia auton varusteista ja hieman sen käytöstäkin. Julkisissa hankinnoissa edellytetään päästöjen pienentämistä, ja vaikka Espoon urakassa dieselmoottori on sallittu, siinä on käytettävä uusiutuvaa polttoainetta. Pakkarin peräportin on oltava värikoodin mukainen ja auton ohjaamon valkoinen. Urakan kuljettajilta edellytetään taloudellista ajotapaa. Sitä ajatellen otimme auton digitaaliseksi oheisvarusteeksi ajotapaa seuraavan järjestelmän.

    Sivupeilien paikalla on kamerat. Ne voi taittaa napista kylkiin. Sivupeilit eivät ole näköesteenä, ja kapeiden teiden oksat eivät enää pääse hakkaamaan niin pahasti.

    Kamerapeilit taas ovat varuste, jota erityisesti kiinnostaa kokeilla. Possen kesken ne myös herättivät varusteista eniten keskustelua, koska sivupeileihin kaikki ovat tottuneet. Miten sitä osaakaan autoa käsitellä, jos näkymä taakse ei ole siinä, missä ennenkin? Mitä jos kamerapeilit lakkaavat toimivasta yllättäen? Itsekin tasapainoilin perinteisten sivupeilien varmuuden ja kamerapeilien uutuudenviehätyksen ja etujen välillä ja päädyin kannattamaan kamerapeilien raksimista. Kuorma-autossa kameravarret eivät sentään näytä hassuilta.

    Varusteista voi jättää pois mahdollisuuden kytkeä pois päältä esimerkiksi kaistavahti ja vireystilan seuranta. Ne lisäävät turvallisuutta mutta koska niistä on ollut yhä harvinaisia yksittäisiä huonoja kokemuksia, päätimme säilyttää pois kytkennän mahdollisuuden.

    Moottorin tehomääräksi valikoitui 330 hevosvoimaa. Hevosia olisi saanut 50 lisää maksamalla useita tonneja – ja vaikka samalla jättänyt muita varusteita pois. Toisaalta ilahduttaako se, että täytenä pakkari jaksaa kulkea Ikean mäessä tyyliin 10 km/t vähemmän alinopeutta, kun keskikulutus on pysyvästi isompi? Vilkkaan kaupunkialueen nopeuksissa ja toistuvissa liikkeelle lähdöissä pienempiä hevosvoimia ei edes huomaa, jos niitä ei tietoisesti kyttää. Kuljetusyrittäjänä olen ymmärtänyt ajon taloudellisuuden merkityksen uudella tavalla, kun tiedän, mitä suhteellisen pienikin pudotus keskikulutuksessa tietää euroissa.

    Kun auto saapuu, esittelen sitä tarkemmin – mutta yksi varusteluettelon raksi täytyy esitellä. Ohjaamoon otimme nahkasisustan eli kojetaulun yläosa, oven paneeli ja ratti ovat mustaa nahkaa. Penkki on ilmastoitu ja siinä on käsinojat, ja apparin istuin on samanlainen. Hyvin varusteltuja pakkareita ei Suomessa ole totuttu näkemään, ja nyt tilaukseen laitettu Pakkaripossen auto onkin jotain, mistä olen koko kuljetusalan uran ajan haaveillut.

    Koko kuljetusalan urani olen haaveillut varustellussa hytissä työskentelystä, ja omassa firmassa haave toteutuu. Isoa ohjaamoa peteineen ei tietenkään pakkariin tule – kävin kuvaamassa Volvolla FH-mallia, jossa on samanlaisia varusteita.
  • Oman urakan aloitus oli sysmäläistä maaseutua parhaimmillaan

    Oman urakan aloitus oli sysmäläistä maaseutua parhaimmillaan

    Aloitimme ensimmäisen oman urakan Päijät-Hämeessä sijaitsevassa Sysmässä tammikuun 2. päivä. Itselleni Sysmä oli tuttu Keski-Suomen ja Uusimaan välisiltä automatkoilta kahvipaikkana ja Ronille sitäkin tutumpi, mutta ajatuksen oman firman edustajina vastaamassa jätehuollon toimivuudesta voisi ajatella jännittävän.

    Perjantaina ei auttanut kuin alkaa työstämään ajolistan punaisia pisteitä. Scanian keula suuntasi haja-asutusalueelle aamulla kahdeksan jälkeen, jotta tulisi nopeammin valoisaa. Sysmässä uutta urakoitsijaa odottivat aivan ensiluokkaisesti hoidetut tiet. Sen lisäksi keli oli parasta, mitä talvi tarjoaa: poutaa ja pakkasta. Sääennusteessa mahdollisena pidettyä, tiet liukkaiksi tekevää sankkaa lumisadetta ei tullutkaan.

    Ronin kanssa tultiin siihen tulokseen, että ei kokeilla, nouseeko Scania mäen vielä takaisin ylös.
    Kun lumen alta on osittain hiekkaakin näkyvissä, ei kuorma-autolla hirvitä lainkaan ajaa. Saimme tietää, että valtionkin väylistä suurimman osan hoitavat paikalliset.

    Osa roskakuskeista ajaa lähinnä kaupunkialueella, osa maaseudulla – ja toki on molemmissa ajavia. Kaupungissa haastetta tarjoaa liikenne, ahtaus ja jätepisteiden sijainnit, mutta maalla ne eivät niinkään korostu. Voi suorastaan sanoa, että meno on maalla leppoisaa: saa ajella hienoissa maisemissa luonnon keskellä, ja kaupunkimainen työtahti on mahdollista lähinnä keskustaajamien tihempään asutuissa osissa.

    Jos sanan sysmä kuvittelee tarkoittavan synkkää ja asumatonta, niin Ronille ja minulle jäi erilainen vaikutelma. Samalla lailla kuin vaikka työuralta tutuissa Mäntsälässä tai Pieksämäellä on siellä täällä taloja, osa asuttuja ja osa autioita, ja niiden pihoissa tai pihateiden liittymissä on jäteastiat. Vastaantulijat nostivat kättä, ja tultiin yhdessä pihassa jutullekin. On helppo kuvitella, miten kesällä voi kesken lenkin pulahtaa järveen ja löytää kesäkahvilan.

    Vaikka kiersimmekin vasta pienen osan reilun 900 neliökilometrin kokoisesta Sysmästä, rauhoittavia maisemia riitti.
    Pakkarin ajamiseen maaseudulla otin ensikosketuksen Etelä-Savossa kesällä 2014. Kesän aikaiseksi tarkoitettu tuuraus venyi joulukuuhun, ja vielä maaliskuussa pääsin opettelemaan kevättalven peilijäillä selviämistä.

    Toisaalta ikävä keli tekee äkkiä koko työvuorosta vaikean, sillä haja-asutusalueella on enemmän teitä, joita ei kiireellisesti hoideta, jos lainkaan. Vaikeissakin olosuhteissa astiat enimmäkseen pysyvät yhä pihoissa, ja tyhjennysten tekemättä jättäminen ei kovin hyvä ratkaisu ole. Maaseutu vaatiikin roskakuskilta ennakointia, kekseliäisyyttä ja rauhallisuutta, eikä yhtäkään turhaa riskiä saa ottaa. Vai olisiko Sysmä poikkeus totuttuun?

    Kun tyhjennysvälin aikana on ollut märkää ja lämmintä ja sitten tulee kovat pakkaset, astian saaminen tyhjäksi ei aina ole helppoa.

    Urani kuljettajana on täynnä hetkiä, jolloin murehdin työvuorosta selviämistä – oli syynä vaikea keli tai vieraat paikat. Yrittäjänä huolestuttaa voisi enemmän vaikka se, tuleeko autoon vikaa ja pysyykö urakka kannattavana. Kun työtä tekee enemmän, se tulee tutummaksi, jolloin haasteet saa ratkaistua helpommin ja murehtiminen vähenee. Sysmäänkin tutustuminen on nyt aloitettu, ja jo kilpailutuksen ratkeamisen jälkeinen urakan valmistelu kunnan kanssa on ollut erittäin sujuvaa. Näen edessä kolme onnistunutta vuotta.

    Alla olevan lomakkeen kautta toivottiin artikkelia siitä, kuinka sujuu ensimmäisen oman urakan aloittaminen. Mistä itse haluaisit lukea?