Avainsana: kuorma-auto

  • ”Tulin tervehtimään ihan kasvotusten” – työskentely Sysmässä on täynnä yrittäjyyden elämyksiä

    ”Tulin tervehtimään ihan kasvotusten” – työskentely Sysmässä on täynnä yrittäjyyden elämyksiä

    Sysmässä on urakoitu kohta viisi kuukautta. Talvihan oli hyvä, sillä sää pysyi pakkasella, ja tiet olivat vain muutaman viikon peilijäiset. Roni on hoitanut homman hienosti: hän on pitänyt pakkarin tiellä, eikä yhtäkään astiaa ole jäänyt tyhjentämättä ajo-olosuhteiden vuoksi.

    Huhtikuussa olikin aika yrittäjän ottaa urakka käsiinsä sillä Ronin lomaillessa tuurasin häntä muutaman viikon. Vaikeista olosuhteista oli jäljellä muutama pehmeä kohta, ja muuten kevät oli jo pitkällä. Vilkas kaupunkiseutu vaihtui siihen, että autosta poistuessa kuulee vain tuulen huminan ja lintujen laulun.

    Ja onhan se pakkarin ajo maaseudulla aivan oma maailmansa.

    Välillä pysähdyn nauttimaan eväitä luonnon keskelle. Jo huhtikuun puolivälissä aurinko lämmittää ja linnut parveilevat pelloilla. Kuva: Toni H.
    Maaseudulla pakkarikuski ajaa enemmän ja pysähtelee harvemmin. Purkkeja ei siis tyhjennetä samalla sykkeellä kuin taajamassa, mutta ei listan hoitaminen kaikissa olosuhteissa laadukkaasti helppoakaan ole. Kuva: Toni H.
    Varsinkin kesämökkien astiat ovat usein pienten teiden päässä. Kuljettajan on tarkkailtava muun muassa kiviä, kuoppia, tien pehmeyttä, sähkölinjoja, oksia ja rakennuksia pujotellessaan pikkuteillä.

    Sysmässä roskakuskille ei välity ihmisten kiire. Torvet eivät soi siksi, ettei roska-auton ohi pääse viime tinkaan lähtöä tekiessä. Oikeastaan tilaa on sen verran, että kenenkään ei tarvitse jäädä loukkuun. Minä en pysäköi pyörätielle, koska ympäristö antaa minun tehdä työni järkevästi.

    Vastaan tulevat nostavat kättä tervehtiäkseen ja jätteitä tuovat jäävät juttelemaan. Pyytävät alan ammattilaiselta apua lajitteluun. Pohtivat, oliko tietä hyvä ajaa, neuvovat paremman reitin, kysyvät, miten uudella urakoitsijalla on homma alkanut.

    Eräässäkin paikassa pysäytettyäni tien reunaan ja kävellessäni astialle talonväki oli pihassa ja toinen heistä tuli jutulleni. Hän sanoi halunneensa tervehtiä kasvotusten uutta kuljettajaa.

    Ovatkohan hevoset maaseudulla tottuneet isoihin autoihin? Kaupungin talleilla osa hevosista alkaa ryntäillä, kun pakkari kurvaa jätepisteelle. Sysmässä raudikko vain nautiskeli heiniä ja tsekkasi Volvon 330 lajitoveria.
    Sysmän maisemat näyttivät minulle Keski-Suomesta lähtöisin olevana, Uuttamaata ja Varsinais-Suomea kolunneena Kanta-Hämeen asukkina omanlaisiltaan. Metsää, järviä, peltoa ja historiallisia rakennuksia on tasaisesti – mikään niistä ei hallitse maisemia.

    Ensimmäisen viikon ajoin Possen omalla Scanialla. Kauppojen jälkeen olin pohtinut melko paljon, olisiko auton kuntoa pitänyt selvittää lisää ja olla vaativampi. Oman pakkarin ohjaimissa tunne kuitenkin on, että meillä on hyvä auto. Keskikulutuskin on ollut mukavaa nähtävää.

    Eipä kahdeksan vuoden ikäistä autoa ostaessa pidä odottaa uutta. Alkuvuodesta vaihdatimme akut ja ilmakompressorin, ja kevään katsastusta ennen pallonivelenkin. Hydrauliikkapumppu paljasti hajoamisen merkkejä, joten päätimme vaihdattaa sen ennen kuin se paukahtaisi jonkun pihassa.

    Ensimmäisen viikon päätteeksi vein Scanian Lahteen pidemmäksi ajaksi laittoon ja maanantaina hain Vantaalta vuokrapakkarin tilalle. Upouudella autolla ajelu oli taas yksi esimerkki siitä, miksi yrittäjäksi kannatti ryhtyä.

    Kuorma-autojakin voi vuokrata. Olin ollut yhteydessä vuokraamon myyjään jo pari kuukautta ennen suunniteltua tarvetta. Erittäin mukavana yllätyksenä myyjä totesi, että vuokrauksen alkaessa oli valikoimaan tulossa aivan ajamaton pakkari, ja sen Pakkariposse saikin. Kuva: Toni H.
    Vuokrapakkarissa on hyvä varustelu, kuten nahkaratti, automaattinen ilmastointi ja Volvon mukavat ja tyylikkäät penkit käsinojineen. Pääsin tutustumaan samoihin varusteisiin kuin meille tilatussa Volvossa on, erityisesti kamerapeileihin.

    Pakkariposse vastaa Sysmässä taajama-alueen bio- ja pakkausjätteiden sekä haja-asutusalueen sekajätteiden keräyksestä. Vaikka urakkaa hoidammekin yhdellä autolla, sysmäläisten hyvin erikseen keräämän aineksen myös kuljetamme erikseen uusiokäyttöön. Kyytiin kerätään yhtä jätelajiketta kerrallaan ja käydään kippaamassa se ennen kuin aletaan kerätä toista. Esimerkiksi biojäte päätyy Lahteen biokaasu- ja kompostointilaitokseen.

    Joka jätejae on erilaista kerättävää ja tarjoaa siten vaihtelua. Biojäteastioiden sisäsäkki kannataa kiskaista pois astian reunoilta ennen hissiin asettelua. Muoviastiat ovat kevyitä mutta täyttävät kuupan nopeasti. Ennen lasi- ja metalliastioiden kippaamista on syytä avata astian kansi. Sekajätteessä voi olla mitä vain.

    Tarkistan jäteastioiden sisällön silmämääräisesti. Astiassa ei saa olla esimerkiksi patjoja, renkaita, rakennusjätettä, maaleja, aerosoleja eikä nesteitä. Aluekeräyspisteiden astioissa on usein sähkölaitteita, vaikka ne voisi viedä maksutta jäteasemalle. Poistan astioista niihin kuulumattomat jätteet, jos se on turvallista. Kuva: Toni H.
    Aluekeräyspisteelle oli jätetty rahanarvoista tavaraa.
    Lenkki taajamassa tuo mukavaa vaihtelua, ja on ilo huomata, miten hyvin sysmäläiset ovat erotelleet eri jätejakeet omiin astioihinsa. Bioastian säkittäminen on muuten taitolaji, eikä säkkejä tee mieli haaskata, koska parin säkin hinnalla saa kahvin.
    Pakkari tyhjennetään niin, että peräportti nostetaan ylös ja vastaseinällä työnnetään kuorma ulos. Pakkarikuskin kuuluu joka kipin yhteydessä putsata peräportin tiiviste ja kuormatilan reunat, jotta ne pysyvät kunnossa ja auto siistimpänä.

    Minulta kysytään usein, mistä roskakuski tietää, missä pitää käydä ja mitä tyhjentää. Aloittaessani roskakuskina 2010-luvun alkupuolella tietokoneet alkoivat yleistyä, ja alalla olleet kertoivat vanhasta käytännöstä: jopa puhelinluettelon paksuisesta paperinivaskasta roskakuskit etsivät osoitteet ja merkkasivat kynällä tyhjennyksen tehdyksi.

    Nykyisin kuljettajat käyttävät suomalaisen Vingon kaltaista mobiililaitteissa toimivaa sovellusta. Kohteet näkyvät kartalla pisteinä ja vieressä ovat osoitteet. Tieto kulkee nopeasti esimerkiksi kuljettajan, työnjohdon ja asiakaspalvelun kesken. Pakkarin sijainnin tallentuminen auttaa reklamaatioiden käsittelyssä ja urakoitsijan työn laadun seuraamisessa.

    Ajolistat ovat suomalaisen Vitec Tietomitta Oy:n Vingo-sovelluksessa. Se, että sovellus on tehty mobiililaitteille, on hyvä asia muun muassa siksi, että puhelimissa ja tableteissa on sijainti ja kosketusnäyttö ja niiden käyttö on useimmille tuttua. Jokaisen tehtävän kuittauksen yhteydessä voin esimerkiksi muokata tyhjentämieni astioiden määrää sekä jättää kommentin kunnan jätehuollon henkilökunnalle.
    Koska uni maistuu aamulla hyvin, en ole aloittanut vielä kukonlaulun aikaan, vaan mieluummin venyttänyt työvuoroa illan puolelle. Yövyn Sysmässä, joten työmatkatkaan eivät vie päivästä useita tunteja. Kuva: Toni H.

    Joistakin työpaikoista olen lähtenyt siksi, että päivät ovat olleet liian yksitoikkoisia. Ajatus loppuelämän väkisin pusertamisesta alati kettuuntuneena ahdistaa. Olenpa toisaalta huomannut, että vaikka monipuolisuutta on, vaatimattomuus ja hyvienkin suoritusten hukkuminen tasavertaistamiseen saa hakemaan uusia haasteita.

    Pakkaripossessa pääsen kokemaan jätehuoltoa monipuolisesti. On huikeaa voida tehdä asioita senkin mukaan, mitä haluaa, koska muun muassa tarkan raha-asioiden seurannan vuoksi tietää, että niin myös voi tehdä. Jokaiselle posselaiselle haluamme löytyvän mieluisaa hommaa mieluisilla välineillä. Parhaimmillaan emme käy töissä vaan koemme elämyksiä.

    Ronikin on jo kysellyt, olisiko Scania valmis ja pääsisikö Sysmään. Lomaillaan nyt kaikki ensin, totesin ja käänsin pakkarin nahkarattia kohti maaseutumaisemia.

    Vitecin Logistiikka-sovelluksen kautta voin tarkastella tulevia reittejä ja tehtyjä tyhjennyksiä, mikä auttaa ajojen suunnittelussa. Sovellukseen pääsen kätevästi selaimella, joten voin ottaa läppärin vaikka autossa esiin ja hoitaa homman pois pyörimästä. Samalla saatan vastata sähköposteihin tai tehdä muita yrittäjän töitä.
    Isojen autojen kohdatessa pienillä teillä osoitetaan pelisilmää, eikä mennä laput silmissä minä ensin -asenteella. Muutaman kerran on tukkikuski ollut lastaamassa kapealla tiellä ja silloin on hyvä vaikka pysähtyä tauolle.
    Jotkut ovat ihmetelleet, että autot ja kuljettajat vaihtuvat ”koko ajan”. Olen siihen sanonut, että meiltä käyvät samat kuljettajat ja Pakkaripossen oma Scania on suunnitellussa laitossa. Kuva: Toni H.

    Osan kuvista on ottanut Toni H., ja ellei kuvaajan nimeä ole mainittu, olen ottanut kuvan itse.

  • Otettiin 330 hepan moottori, mutta eihän autoja teholla ajetakaan

    Otettiin 330 hepan moottori, mutta eihän autoja teholla ajetakaan

    Se elää sitkeässä. Mitä isompi numero kuorma-auton hytissä komeilee, sitä oikeutetummalta auton ajaminen muiden seassa tuntuu. Itsekin uppouduin sen tunteen valtaan mutta taoin päähäni järkeäkin ja aloin jakaa sitä muille posselaisille. Possen uuteen pakkariin ei Volvon tehtaalla asennetakaan 380 hevosvoiman konetta.

    Ensinnäkin seuraavaksi tehokkain kone olisi nostanut hintaa valtavasti, ja mistä syystä se olisi maksettu? Pääkaupunkiseudulla liikkuvana näen kuorma-autojen voimatestinä Vantaan Ikean kohdalla olevan kumpareen, johon Kehä III nousee molemmista suunnista jyrkästi, ja tämän Ikean mäen haluaisi kyetä ratsullaan nousemaan muun liikenteen tahdissa.

    Hinnan erohan oli vapautettavissa vaikka mihin. Sen pystyi viemään urakan tarjoukseen, palkanlisiin, toimistokahveihin tai auton muihin varusteisiin. Itse asiassa hinnan erolla olisi saanut melkeinpä kaikki ne lisävarusteet, joiden hinnan tarjouserittely vain kertoi. Siellä oli useita nelinumeroisia hintoja.

    Aivan uudessa Volvossa 330 hepan moottori tuntuu pirteämmältä ja näyttää kuluttavan vähemmän kuin muutaman vuoden vanhemmissa autoissa. Sitä voi selittää toki esimerkiksi vaihteiston kehitys.

    Toiseksi miksi voiman loppumisen kesken edes pitäisi kuljettajaa hetkauttaa? Autohan vaihtaa vaihteet itse, ja vakkari päällä ajaessaan kuskin ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Katsella vain, miten konttirekat rynnivät ohituskaistaa Vuosaaren satamaan.

    Jyrkkiä nousuja liukkaalla ei tarvitse (varsinkaan kaupungissa) sen enempää pelätä, sillä isoimman vaihteen pakottaminen, telin keventäminen ynnä muut avut auttavat. Voima ei moottorista lopu, eli auto ei mihinkään mäkeen tule jäämään. Sen takaa moottorin tehon ohella tärkeät ominaisuudet – tilavuus ja vääntö.

    Valitsemamme moottorin tilavuus on 11 litraa. Siihen tilaan turbon on pakattava sitä enemmän ilmaa, mitä enemmän moottori kuormittuu. Myös 9-litraisen moottorin saisi 330-hevosvoimaisena. Sellaiseen turbo samoilla auton kokonaispainoilla joutuisi luultavasti tekemään liikaa työtä, jotta pakkaisi riittävästi ilmaa pieneen tilaan. Pari litraa vähemmän iskutilavuutta ei siis olisi järkevää. Välttämättä.

    Onhan Possen 320-heppaisen Scanian moottorin tilavuus 9 litraa, eikä kertaakaan auton ratissa ole edes Sysmän pikkuteillä ainakaan minulla tuntunut voima loppuvan. No, Scania onkin Scania, jotkut sanoisivat tähän.

    Teho ei myöskään autoa liikuta vaan kuvaa sekä moottorin kierrosluvun että väännön, eli autoa oikeasti liikuttavan voiman, välistä suhdetta. Jos moottori tuottaa samalla kierrosluvulla isomman väännön kuin toinen moottori, se on tehokkaampi. Se siis tekee enemmän työtä samassa ajassa.

    Teholukeman ilmoittaminen hytissä on alleviivannut sitä, että tehomäärä olisi kovin merkityksellistä kuorma-auton moottorissa.

    Teho-vääntökuvaajasta nähdään, että 330-heppainen kone tarjoaa suurimman voiman samoissa kierroksissa kuin 380-heppainen. Me voidaan käyttää mopokonettamme siis samoissa taloudellisissa kierrosluvuissa kuin isompaa konetta.

    Mikä ero sitten on isompaan koneeseen? Se, että vaihteiden vaihtoa voi olla vähän enemmän. Koska moottorien suurimmassa väännössä on pari sataa newtonmetriä eroa, saattaisi 380-kone selvitä joissain paikoissa vähemmillä vaihdoilla. Vaihdoillahan saadaan moottori toimimaan sellaisilla kierroksilla, joilla se tuottaa tarvittavan väännön.

    Iso kysymys onkin sitten se, kuinka paljon niitä tilanteita on, että joutuu pykältämään pienemmälle ja käyttämään konetta kierroksilla. Jos sitä joutuu koko ajan tekemään, polttoainetta kulunee turhan paljon enemmän. Tullaankin siihen kysymykseen, jonka suhteen tehovalinta ei niin selvä olekaan, eli moottorin kustannuksiin.

    Pahimmillaan pienempi kone – vastoin kuin luulisi – voisi viedä enemmän ainetta. Toisaalta keskimääräiseen tarpeeseen nähden liian suuri voima voisi nostaa kulutusta vähintään siksi, että kuski ottaisi ilon irti ripeästä kiihtyvyydestä.

    Lisäksi jos mopokonetta joutuukin enemmän huudattamaan, pakokaasut puhdistuvat paremmin. Pakkareissa tuuppaa juurikin ongelma olemaan se, että kone ei saa riittävästi lämpöjä, jolloin pakokaasujen hiukkaset eivät pala ja päätyvät tukkimaan hiukkassuodatinta. Sen vaihto maksaa nelinumeroisia summia.

    Ensimmäinen moottorin valinta ei kuitenkaan lyö mitään pysyvästi lukkoon. Nyt aletaan vasta keräämään kokemuksia. Mitä kone kuluttaa, tuntuulo kuskin paikalla ikävältä, paljonko euroja uppoaa? Erityisesti juuri kulutus on se juttu. Toisaalta siitä ei varmaan ikinä saa lopullista kuvaa.

    Possen Scanian 9-litraisen moottorin 320 hevosvoimaa ovat riittäneet maaseudulla hyvin.

    Se johtuu ihan siitä, että muuttujia on paljon. Esimerkiksi Scanian suunnilleen saman tehoinen moottori on erilainen, ja muilla voimansiirron osillakin on vaikutuksensa. Tulevia autohankintoja ylipäätään voidaan tarkastella eri lähtökohdasta: enimmäiskuormat voivat olla suurempia tai pienempiä, ajoympäristö voi olla toisenlaista. Jopa moottorin voimanlähde voi vaihtua kaasuun tai täyssähköön.

    Täten jälleen se on todistettu: moottorin valinta ei, kuten mikään muukaan kuorma-autoon liittyvä valinta, ole pelkästään moottorin teholukeman tuijottamista. Varsinkaan numeroa ei valita sen vuoksi, että on Ikean mäen ohituskaistalla jotain mitä esitellä.

  • Kuorma-auton osto omaksi ei ole aina järkevää – tässä sen vaihtoehdot

    Kuorma-auton osto omaksi ei ole aina järkevää – tässä sen vaihtoehdot

    Kun perustin Pakkaripossen, tiesin, että kuorma-autot maksavat kuusinumeroisia summia. Tiesin myös, että sen ei tarvitse olla este; minulla ei tarvitsisi olla satojen tuhansien eurojen säästöjä. Myös yritykset voivat saada pankista lainan sekä ostaa auton pätkällä.

    Olen kertonut yrittäjyydestä somessa, ja sitä kautta sain yhteydenoton rahoitusyhtiö Scania Finansista (joka tunnetaan myös Traton Finansina). He kutsuivat minut keskustelemaan eri tavoista rahoittaa kuorma-auto, ja sainkin tapaamisessa hyvän käsityksen vaihtoehdoista. Se todella vahvistui, että rikas ei tarvitse olla yrittäjäksi ryhtyessään mutta huolellinen rahan riittävyydestä. Toisaalta ei kannata ja voikaan aloittaa yrittäjänä vailla pennin ropoa.

    Käyn tässä artikkelissa läpi tavat hankkia kuorma-auto – siis maksaa tämä usein satojen tuhansien hankinta. Jutussa esimerkkinä on 200 000 euroa arvonlisäverottomalta hinnaltaan maksava kuorma-auto, ja arvonlisävero on kirjoitushetkellä tavaroista ja palveluista maksettava 25,5 prosenttia. Arvonlisävero ei lopulta jää yrityksen kuluksi mutta yrityksen on se ostoistaan maksettava.

    Suora kauppa

    Jos yrityksen tilillä vain on riittävästi rahaa, se voi maksaa kuorma-auton hinnan kerralla. Tällöin yritys maksaa kuorma-automyyjälle auton hinnan ja arvonlisäveron. Koska auton arvonlisäveroton hinta on 200 000 euroa, yrittäjä siirtää tililtään 251 000 euroa. Toisaalta hän saa 51 000 euroa valtiolta takaisin kuukausien kuluttua, tai tarkemmin hän vähentää siitä osan omien myyntiensä arvonlisäveroista.

    Kerralla maksettavaksi 251 000 euroa on kuitenkin valtava summa. Pieni ja tuore yrittäjä tuskin voi haaveillakaan siitä, että raha olisi tilillä. Lisäksi niin iso summa tekee loven tiliin, mikä voi riskeerata kyvyn maksaa laskut ja palkat ajallaan. Palautuuko myöskään auton hinta, 200 000 euroa, itsensä takaisin ja kuinka nopeasti? Jos auto tuottaa joitakin tuhansia kuukaudessa, siihen menee vuosia.

    Auton varustelusta tuleva lisäkustannus ei usein ole suuri suhteessa koko auton hintaan eikä varsinkaan iso lisäys kuukaudessa maksettavaan erään.

    Osamaksu

    Ison hinnan voi paloitella osiin ja maksaa pitkällä aikavälillä, ja siitä on osamaksussa kyse. Tyypillistä on 48 ja 60 kuukauden maksuaika: maksettava summa siis jaetaan niin moneen osaan ja lisätään päälle korko. Toisaalta koko auton hintaa ei voi jakaa eriin, vaan ostohetkellä edellytetään ensimmäisen erän eli käsirahan maksamista. Useimmiten se on vähintään auton koko hinnan arvonlisävero – 200 000 euron autosta siis 51 000 euroa.

    Rahoitusleasing

    Rahoitusleasing on melko lähellä osamaksua siinä mielessä, että auton kokonaishinnasta maksetaan käsiraha ja isointa osaa hinnasta lyhennetään kuukausittain. Käsiraha on usein pienempi, 10–20 prosenttia, ja lisäksi sovitaan loppuerä eli jäännösarvo, joka sekin voi olla 10–20 prosenttia. Auto toimii vakuutena, sillä koska rahoitusyhtiö omistaa auton, se voisi ottaa sen vain takaisin itselleen, jos kuljetusyritys menisi vararikkoon.

    Kuukausittain auton ostaja maksaa käytännössä vuokraa autosta, ja rahoitusyhtiö on auton omistaja. Auton arvonlisäverokaan ei aiheuta ikävää pommia, sillä ostaja maksaa sen maksuerissä niin, että arvonlisävero lasketaan maksuerän summasta, ei koko auton hinnasta.

    Miten käsirahan voisi rahoittaa?

    • Pankista voisi lainaa ottaa myös osamaksun tai leasingin käsirahaan. Tällöin pitää olla vakuus. Korkoa joutuu maksamaan eli käsirahaan ja sitä kautta koko auton hintaan tulee tuhansia euroja. Laina pankista 50 000 euron käsirahaan 5 vuoden maksuajalla voisi maksaa lähes 10 000 euroa.
    • Pikavipit voi saada nopeasti ja sinänsä helposti, että takaa ne yrittäjänä henkilökohtaisesti, mutta luultavasti ovat pankkia kalliimpia käsittely- ja korkokuluiltaan ja voivat syödä kassasta huomaamatta rahaa. 50 000 euron käsiraha voisi pikavipin koron ja käsittelykulujen myötä nousta 25 prosenttia joka kuukausi, joten viiden vuoden vippi maksaisi 35 000 euroa.
    • Jos yrittäjän tai osakkaan omalla tilillä on säästöjä, voi hän lainata sitä korottomasti yhtiölleen. Velan saa nostella takaisin kassan tilanteen mukaan. Omien rahojen sijoittaminen SVOP-rahastoon eli yrityksen omaan pääomaan voi olla vieläkin kannattavampaa, koska oma pääoma vahvistuu; toisaalta sijoituksen saaminen takaisin ei ole yhtä helppoa kuin lainan.
    • Mahdotonta tuskin olisi saada ulkopuolista tahoa rahoittamaan autoa, jos sen voi nähdä kannattavana sijoituksena. Yritys voisi laskea liikkeelle lisää osakkeita sen verran, että niiden myynnistä kertyisi käsirahaan tarvittava potti. Se vain voi viedä pitkän ajan ja viivästyttää auton saamistakin. Lisäksi yrittäjä ja muut osakkaat luopuisivat omistuksestaan – onko siihen nähden vaikkapa lainakulut pienempi paha?

    Käyttöleasing

    Käyttöleasing on lähestulkoon auton vuokraamista: vuokra-ajan kuljetusyritys maksaa kuukausittain summaa, joka kattaa auton kulut, usein myös huollot. Vuokralleottaja ei vastaa jäännösarvosta eikä luonnollisestikaan omista autoa. Vuokra on kulua, joka on yrityksen ennakoitavissa: vuodessa auto maksaa 12 kertaa kuukausivuokra, eikä yllätyksiä koidu vaikkapa vikojen korjaamisesta.

    Uuden auton ostaminen käteisellä ja osamaksullakin vaatii lihavaa kassaa mutta käytetyn kokonaishinta ei välttämättä pidempään menestyneelle yritykselle ole paha.

    Pankista lainaaminen

    Myös pankki voi rahoittaa kalliita hankintoja. Siinä missä Scania Finansin kaltaiset rahoitusyhtiöt ovat erikoistuneet kuorma-autojen rahoittamiseen, pankit voivat olla varauksellisempia: kuljetusala on herkkä suhdanteille, auto menettää arvoaan nopeasti ja kuljetusyrityksen tulot eivät välttämättä ole tasaisia. Lisäksi pankki kaipaa vakuutta. Kuorma-auto ei vakuudeksi ole hyvä, koska pankki ei olisi varma, mitä se siitä saisi kuljetusyrityksen vararikossa. Vakuus voi sen sijaan olla vaikkapa Finnveran 80 prosentin ja yrittäjän henkilökohtainen 20 prosentin takaus.

    Lainasta pankki haluaa toki koron, joka asuntolainoista tuttuun tapaan on vaikkapa 3, 6 tai 12 kuukauden Euribor ja pankin oma marginaali. Lyhennystapojakin on useita, ja niistä annuiteetti voi olla yritykselle paras, koska se on ennakoitava: laina-aika ei muutu, ja koronmääräytymisjakson keston ajan lyhennyserä pysyy suht samana – 12 kuukauden Euriboria käytettäessä yrittäjä voi lyhennyserät ennakoida vuodeksi eteenpäin tulojen ja menojen seurannassaan.

    Vaikutus taseeseen

    Kerralla sekä osamaksulla maksaminen siirtävät auton yrityksen omaisuudeksi eli sen taseeseen. Silloin autot nostavat yrityksen arvoa. Se voi olla jopa haitaksi, jos firman myyminen on suunnitelmissa. Ostajan löytäminen on luultavasti helpompaa, kun yrityksen arvo on pienempi mutta kalusto tulee liisattuna mukana.

    Kun autot ovat yrityksen omaisuutta, niistä tehdään poistoja. Tyypillisesti poistoa tehdään 25 prosenttia vuodessa. 200 000 euron autosta ensimmäisenä vuotena kirjataan poistona 50 000 euroa. Poistot syövät tulosta mutta niin tekevät rahoituksen vuokrakulutkin.

    Taseeseen merkataan myös velat, eli osamaksussa maksamaton osa auton hinnasta ja pankkilainasta jäljellä oleva määrä. Rahoittajia erityisesti kiinnostaa yrityksen omavaraisuusaste, eli mikäli velan osuus koko taseen arvosta on riittävän suuri, voivat rahahanat pysyä kiinni. Velaton yrityksen ei suinkaan tarvitse olla; tärkeintä on raha-asioiden hoitaminen kokonaisuudessaan fiksusti.

  • Pistin tilaukseen pakkarin, eikä se ole kuin mikä vain roska-auto

    Pistin tilaukseen pakkarin, eikä se ole kuin mikä vain roska-auto

    Olin pakkarin ratissa, kun puhelu tuli. Useita päiviä oli kulunut tarjousten jätön määräajan umpeutumisesta. Ne olivat olleet loputtoman arvelun täyteisiä: välillä olin uskonut meidän hävinneen ja sitten taas keksinyt aiheita pitää voittoa yhä mahdollisena. Puhelussa sain tietää hintamme olleen halvin Espoon Matinkylän urakassa. Palattuani kertomaan uutisen Possen ryhmäpuhelu täyttyi riemunsekaisesta hälinästä.

    Urakan voittaminen tiesi sitäkin, että Pakkariposse tilasi ensimmäisen uuden autonsa. Olimme possen kesken keskustelleet niin alustan merkistä kuin sen varusteista paljon; onhan jokaisella kuorma-autoa ajavalla suosikkimerkki ja usein myös vahva näkemys varusteista. Lopulta alustan valinnassa ratkaisi merkittävä ero kahden valmistajan hinnassa sekä sen posselaisen mielipide, joka autolla pääasiassa ajaisi. Näinpä tilaukseen lähti Volvo FM ja sen päälle pakkariksi NTM KG-HL.

    Tilatussa autossa on kamerapeilit eli hytin ulkosivuilla kamerat ja sisänurkissa näytöt. Pimeässäkin näkee paremmin infrapunatoiminnon ansiosta. Tehokkaiden työvalojen ja lisäpitkien avulla lienee pimeys selätetty. Kuvan olen ottanut vuokra-autosta, jolla ajoin omassa urakassamme Sysmässä.

    Olin ollut yhteydessä kuorma-automyyjään tarjousta laskiessani, ja tulosten selvittyä sovimme palaverin, jossa lyötiin lukkoon niin alustan kuin pakkarin varusteet. Monia uusiakin Volvoja ajaneena oli jännittävää tietää, mitä kaikkea autoon voi valita ja jättää valitsematta. Myös NTM:n varusteltavuus yllätti. Esimerkiksi takalaita on useimmissa pakkareissa avattava mutta sen saa umpinaisena. Luovutaanko mahdollisuudesta päästä kuuppaan hieman helpommin, kun vastineeksi saadaan luultavasti vähemmän päänvaivaa takalaidan aukinaisuudesta varoittavasta anturista?

    Palaverin päätteeksi allekirjoitimme tilaussopimuksen. Urakan aloitukseen on vuosi ja puolitoista kuukautta, mutta paikka varsinkin NTM:n linjastolta on syytä varata ajoissa, koska närpiöläistehdas saa niin valtavasti tilauksia. Kuorma-auto valmistuu Ruotsissa noin neljässä kuukaudessa, joten heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ei Pakkaripossen biili ala muovautua. Volvon tehtaalta alusta siirtyykin luultavasti tämän vuoden lopulla laivassa (ja sen ehkä saa itsekin hakea) Suomeen ja maanteitse Närpiöön. Vielä ennen meille luovutusta keväällä 2027 Vantaalla auto huolletaan ja viimeistellään.

    Olin Miron kanssa Vantaan Volvolla niin sanotusti rastimassa varusteet, jotka autoon halusimme. Lopuksi allekirjoitin tilaussopimuksen. Kuorma-automyyjä Janne Pelttari osasi kertoa Volvoista kaiken.

    Oma firma perustettiin siitäkin syystä, että päästään vaikuttamaan auton varusteisiin. Usein pakkarikuski varsinkin jättifirmoissa saa tyytyä hinta–ajaa-asiansa-suhteeseen. Me istuudutaan niin alustan kuin päälirakenteen myyjän kanssa käymään varusteita läpi: mitä ehdottomasti halutaan, mitä kiinnostaisi kokeilla? Toki nykyään saadaan mukava ja turvallinen auto ilman erityisempää varusteluakin. Esimerkiksi törmäysvaroitin reagoi ajoneuvojen lisäksi jalankulkijoihin ja polkupyöräilijöihin, katvealueita valvovat anturit ja auto seuraa kuljettajan vireyttä.

    Myös urakkasopimuksessa on vaatimuksia auton varusteista ja hieman sen käytöstäkin. Julkisissa hankinnoissa edellytetään päästöjen pienentämistä, ja vaikka Espoon urakassa dieselmoottori on sallittu, siinä on käytettävä uusiutuvaa polttoainetta. Pakkarin peräportin on oltava värikoodin mukainen ja auton ohjaamon valkoinen. Urakan kuljettajilta edellytetään taloudellista ajotapaa. Sitä ajatellen otimme auton digitaaliseksi oheisvarusteeksi ajotapaa seuraavan järjestelmän.

    Sivupeilien paikalla on kamerat. Ne voi taittaa napista kylkiin. Sivupeilit eivät ole näköesteenä, ja kapeiden teiden oksat eivät enää pääse hakkaamaan niin pahasti.

    Kamerapeilit taas ovat varuste, jota erityisesti kiinnostaa kokeilla. Possen kesken ne myös herättivät varusteista eniten keskustelua, koska sivupeileihin kaikki ovat tottuneet. Miten sitä osaakaan autoa käsitellä, jos näkymä taakse ei ole siinä, missä ennenkin? Mitä jos kamerapeilit lakkaavat toimivasta yllättäen? Itsekin tasapainoilin perinteisten sivupeilien varmuuden ja kamerapeilien uutuudenviehätyksen ja etujen välillä ja päädyin kannattamaan kamerapeilien raksimista. Kuorma-autossa kameravarret eivät sentään näytä hassuilta.

    Varusteista voi jättää pois mahdollisuuden kytkeä pois päältä esimerkiksi kaistavahti ja vireystilan seuranta. Ne lisäävät turvallisuutta mutta koska niistä on ollut yhä harvinaisia yksittäisiä huonoja kokemuksia, päätimme säilyttää pois kytkennän mahdollisuuden.

    Moottorin tehomääräksi valikoitui 330 hevosvoimaa. Hevosia olisi saanut 50 lisää maksamalla useita tonneja – ja sen rahan pystyi käyttämään vaikka mihin muuhun. Näin ollen pelkkää moottorin tehomäärää ei ollut syytä tuijottaa. Tehoiltaan pienempi moottori tuottaa suurimman autoa liikuttavan voiman samoissa kierrosluvuissa, ja voimassakin eroa on pari sataa newtonmetriä. Moottorin ominaisuuksia pohdin lisää tässä artikkelissa.

    Kun auto saapuu, esittelen sitä tarkemmin – mutta yksi varusteluettelon raksi täytyy esitellä. Ohjaamoon otimme nahkasisustan eli kojetaulun yläosa, oven paneeli ja ratti ovat mustaa nahkaa. Penkki on ilmastoitu ja siinä on käsinojat, ja apparin istuin on samanlainen. Hyvin varusteltuja pakkareita ei Suomessa ole totuttu näkemään, ja nyt tilaukseen laitettu Pakkaripossen auto onkin jotain, mistä olen koko kuljetusalan uran ajan haaveillut.

    Koko kuljetusalan urani olen haaveillut varustellussa hytissä työskentelystä, ja omassa firmassa haave toteutuu. Isoa ohjaamoa peteineen ei tietenkään pakkariin tule – kävin kuvaamassa Volvolla FH-mallia, jossa on samanlaisia varusteita.
  • Ykskaks anturi älähtää ja hommat seisahtuu – oliko oma pakkari hyvä ostos?

    Ykskaks anturi älähtää ja hommat seisahtuu – oliko oma pakkari hyvä ostos?

    Ensimmäisen pakkarin ostamisesta päättäessämme Norba hieman meitä arvelutti, mutta emme antaneet sen lopulta olla este. Hollantilainen pakkarivalmistajahan meni konkurssiin toissa vuonna, ja sen väittäisin olevan jätehuollon alalla tunnettu antureiden aiheuttamista katkoksista työhön. Mekin olemme saaneet niistä osamme: peräportin lukituksesta kertova Error 003 kuin salama kirkkaalta taivaalta ilmaantuu ohjauspaneeliin voimakkaan piipityksen säestämänä ja estää koko pakkarin käytön. Pakkareita tuntevina se ei meille ollut yllätys. Vika johtuu siitä, että induktiivianturi ei havaitse edessään olevaa metallia.

    Pakkarilla – eli Norban päälirakenteen ja Scanian alustan muodostamalla kokonaisuudella – olemme silti saaneet hommat hoidettua, ja käytetyksi pakkari on ollut oikein hyvä. Minulle on jäänytkin tunne, että ensimmäisen käytetyn osto sujui hyvin. Lähinnä olin miettinyt sitä, kuinka paljon minun olisi pitänyt selvittää piilevienkin vikojen mahdollisuutta ja vaatia niiden huomioimista kaupassa. Käytetyn ostamisesta kertoo se, että myyjän ja ostajan välisessä sopimuksessa todetaan, että auto myydään sellaisena kuin se on autoa luovutettaessa. Kun ostaa käytettyä, ei voi vaatia uutta.

    Ajolistat ovat tabletilla, jonka haluamme olevan tukevasti hyvässä sijainnissa kuljettajan paikkaan nähden. Telineen tilasin suomalaisesta liikkeestä, ja sen kiinnitys on esimerkki töistä, joita voi kuorma-autoon tehdä itse.

    Toisaalta ennen kauppaa tehdessä sovin myyjän kanssa tutustumisen yhteydessä huomaamiemme ja jo myyjänkin huomauttamien vikojen korjaamisesta. Esimerkiksi penkin istuinosan reuna sekä kuljettajan oven kahva olivat rikki, mikä onkin pakkareissa hyvin tyypillistä, ja molemmat osat vaihdettiin ennen luovutusta. Myös hinnassa myyjä tuli vastaan. Minulle jäi vaikutelma rehdistä ja asiantuntevasta kaupankäynnistä, ja nostan erikseen senkin, että sopimustekstit oli erittäin selkeästi kirjoitettu. Valitettavan usein viestinnässä yliarvioidaan vastaanottajan kykyä telepatiaan.

    Myös auton ylläpito on laitettu käyntiin. Huollot voisi tehdä jopa itse (jos on lämmin halli) mutta toisinaan on järkevämpää teettää ne Scanialla tai ei-merkkiliikkeessä. Määräaikaisissa eli ikään kuin ennakoivissa huolloissahan pääasiassa vaihdetaan öljyjä ja suodattimia. Scanian oman huolto-ohjelman mukaan tietyt toimenpiteet ovat sykleissä, joita kutsutaan S-, M- ja L-huolloksi. Jokavuotinen kuorma-auton määräaikaiskatsastus voidaan sovittaa huollon yhteyteen.

    Kun tarve käyttää kuorma-auto huollossa ei olekaan ennakoitu, sitä voi kutsua korjauttamiseksi. Kuorma-autoissa on paljon fiksattavaa, jonka voi tehdä itse, aina sulkien vaihtamisesta alleajosuojan palkin uusimiseen. Sitten on vikoja, joita ei voi itse korjata mutta joilla ei useinkaan ole kiire, kuten se, että ilmastointi ei talvella puhalla kylmää. Mutta on myös vikoja, jotka pysäyttävät auton kokonaan – ja itse asiassa näin kävi akkujen kanssa. Ne alkoivat olla liian heikot talvipakkasille.

    Roni ei annan Norban reistailujen estää töiden tekemistä vaan ottaa työkalut tarvittaessa käteen. Pakkarissa on kovasti hänen mieleensä se, että alusta on Scania.

    Kuorma-autosta voi siis aivan yllättäen koitua kuluja, ja usein ne ovat nelinumeroisia. Yrittäjän pelkoa kuitenkin lieventää valtavasti ammattitaitoinen kuljettaja, joka lähtee tutkimaan ja korjaamaan työtä vaikeuttavia ongelmia sen sijaan, että jämähtäisi odottamaan ohjeita työjohdolta. Toisaalta hän käyttää autoa niin, että iso määrä murheita jää alun alkaen toteutumatta.

    Scaniassa oli ja on yhä kaikenlaista pientä, joka häiritsee niin Ronia kuin minua. Kaiken pitää näyttää ehjältä ja toimia hyvin, joten Norban Error 003:een sinnikkäästi etsittiin ratkaisu ja lopulta löydettiinkin se. Onhan Scaniassa myös vielä lähinnä kosmeettisia puutteita, kuten sivupeilien välistä puuttuva muovinpala. Siihen saattaa saada muutamalla kympillä uuden, tai pahimmillaan koko peili on vaihdettava. Välillä saattaakin Roni todeta, että ei ehkä ihan kaikessa tarvitse hifistellä. Mitä Pakkariposse olisikaan ilman posselaisia.

    Muokkaus 7.2.2026: Lisäsin tiedon, että Norban Error 003:een löydettiin ratkaisu.

    Jutun pohjana on kaksi artikkelitoivetta: kuorma-autoista kiinnostuneena ja alalla olevana haluttaisiin tietää meidän ensimmäisen pakkarimme huollosta sekä siitä, mitä kuluvaa osaa joutuu vaihtamaan ennen käyttöön ottoa. Jätä oma artikkelitoiveesi alla olevalla lomakkeella.

  • Aloittava kuljetusyrittäjä tarvitsisi omaisuuden ennen kuin on senttiäkään tienannut – mitä tehdä?

    Aloittava kuljetusyrittäjä tarvitsisi omaisuuden ennen kuin on senttiäkään tienannut – mitä tehdä?

    Kuljetusyrityksen tyhjästä aloittavalla ei ole helppoa, sillä ennen kuin kuorma-autolla saa yhtään tehdä rahaa, on rahaa oltava jo käytännössä toistakymmentä tuhatta euroa. Esimerkiksi jätekuljetusyrityksen on oltava jätehuoltorekisterissä, ja rekisteröinti sinne maksaa 590 euroa. Liikennevakuutukseen on vuodessa syytä varata reilu pari tonnia, ja jos haluaa kaskon (tai rahoitus sitä edellyttää), kannattaa varata toinen mokoma. Ja vaikka kuorma-auton maksaisi osissa, rahoituksen isoon ensieräänkin on varauduttava. Isot lakiin perustuvat kulut ovat haaste, jota paljonkin olen pureskellut yrityksen alkuvaiheessa.

    Kenties kiperin omasta kuorma-autosta haaveilevan rahallinen haaste on liikennelupa ja varsinkin sen vakuus. Lupaa haettaessa on nimettävä liikenteestä vastaava eli liikenneyrittäjätutkinnon suorittanut henkilö. Tutkinnon edellyttämien kokeiden hinta on 240 euroa, ja jos haluaa niitä varten käydä kurssin (se ei enää ole pakollista), voi joutua pulittamaan toista tuhatta euroja. Kutakin kuorma-autoa varten tarvitaan erillinen liikennelupa, ja jokaiselle liikenneluvalle edellytetään vakuutta. Kolmella autolla aloittava yrittäjä tarvitsee 19 000 euroa vakuuksiin – ehkä vähintään sen verran, kuin autojen töissä pitäminen kuukaudessa maksaa.

    Pankki apuun?

    Jättisumma voi toki hetkeksi lamauttaa, mutta sitten yrittäjäksi meinaavan on aloitettava järjestelmällinen lähestyminen ongelmaan. Ensimmäisen kuorkin osalta luvan vakuus on 9 000 euroa ja kunkin seuraavan osalta 5 000 euroa. Yrittäjän on ensinnäkin mietittävä, kuinka monella autolla on järkevä aloittaa, ja ennen kaikkea asetettava kulut järjestykseen: vakuuteen on rahat oltava ennen kuin autot liikkuvat, kun taas esimerkiksi kuljettajien ensimmäisiin palkkoihin on muutaman viikon pelivara, koska palkan voi maksaa 3 viikon kuluttua palkkajakson päättymisestä. Liikennevakuutuksen laskun maksuaikakin luultavasti on yli kuukausi.

    Omat kuorma-autot saattavat olla pitkäänkin pienoismalleja, kunnes pitkäjänteisellä työllä on saanut edellytykset oikeiden autojen ostamiseen.

    Auttaisiko pankki aloittavaa yrittäjää? Yhtäältä vakuuteen ja miksei muihinkin alkuvaiheen kuluihin voisi lainata rahaa pankista tai pankki voisi toimia vakuuden takaajana. Siinä vain voi olla kaksi ongelmaa. Ensinnäkin pankit voivat olla arkoja luotottamaan uusia ja suhdanteista riippuvaisia kuljetusalan yrityksiä. Toiseksi pankki voi edellyttää vahvistettua tilinpäätöstä. Toisin sanoen yrityksellä on oltava tilikausi takana ja siitä yhtiökokouksen vahvistama tilinpäätös. Tämän voisi ratkaista määrittämällä ensimmäisen tilikauden vaikka kuukauden mittaiseksi, mutta saisiko yrittäjä ilman kuorma-autoa tehtyä tilikaudesta tuloksellisen?

    Riittävä pääoma

    Traficomin mukaan liikenneluvan voi saada myös niin, että tilintarkastaja toteaa tilinpäätöksestä vakuussummia vastaavan vakavaraisuuden. Toisin sanoen yhden auton yrittäjällä on oltava pääomaa 9 000 euron ja kahden auton yrittäjällä 14 000 euron edestä. Pääomaa on esimerkiksi yrityksen tekemä voitto sekä perustettaessa osakkeista maksettu hinta, joka on joko osakepääomaa tai nykyään suosittua SVOP- eli vapaan sijoitetun oman pääoman rahaa. Siis kun yritys on takonut viisinumeroisen voiton ja maksanut siitä yhteisöveron ja yhtiökokous on päättänyt olla jakamatta liikaa osinkoja, kuljetusyrityksellä saattaa ollakin riittävästi pääomaa liikennelupaa varten. Se ei välttämättä kuukauden tilikauden aikana tapahdu, mutta vuodessa voisi ollakin mahdollista.

    Toisaalta jos yrittäjällä, ja muilla yrityksen osakkailla, on riittävästi säästössä rahaa ja halu sijoittaa sitä paljon yritykseen, liikenneluvan edellyttämän summan voisi kerryttää osakepääomaan tai SVOP-rahaksi. Jos sijoitus olisi 11 000 euroa ja ensimmäinen tilikausi kolme kuukautta eikä niiden aikana yritys tekisi tappiota, tilintarkastaja voisi todetakin Traficomille riittävän vakavaraisuuden. Itse asiassa Traficomin mukaan tilinpäätöksen ei tarvitse olla vahvistettukaan, eli kesken tilikaudenkin tilintarkastaja voisi välitilinpäätöksestä todeta vakavaraisuuden.

    Kuljetusyrityksen riittävä oma pääoma liikennelupia varten voisi järjestyä esimerkiksi näin. Yritys on vain tehnyt liiketuloksen jollain muulla kuin omilla kuorma-autoilla.

    Yhdistelmät

    Perustettaessa yritykseen sijoittaminen voi olla huono idea silloin, kun osakkaat eivät halua lähteä tuhansien eurojen sijoituksiin (riippuen toki osakkaiden määrästä ja omistusosuuksista). Sijoituksia ei aina saa helposti, jos lainkaan, takaisin. Jos yrittäjällä tai jollakulla muulla säästöjä kuitenkin on, niistä voi lainata rahaa omalle yritykselle. Vaikka osakkaan lainaama raha ei olekaan osakeyhtiön omaa vaan vierasta pääomaa ja siten ei kelpaa vakavaraisuuden osoittamiseen, tilille pantattavaksi vakuudeksi se käy. Yksinkertaisesti osakas lainaa 9 000 euroa firmalle, pankki panttaa sen Traficomille ja viikon sisään sininen arkki saapuu postissa.

    Sekalaiset tavat osoittaa vakavaraisuus käyvät, sillä Traficomin mukaan voi olla yhdelle liikenneluvalle vaikkapa panttaus ja toiselle tilintarkastajan lausunto. Lisäksi panttauksen voi vapauttaa heti, kun tilintarkastajalta saa lausunnon. Näin ollen yhdellä autolla ja pantatulla lainaamallaan 9 000 eurolla aloittava kuljetusyrittäjä voi kerryttää rauhassa pääomaa, ja kun tilintarkastaja myöhemmin toteaa sen riittävän kolmeen liikennelupaan, yrittäjä saa pantatun rahan takaisin ja lisäksi kahdelle uudelle kuorma-autolle liikenneluvat. Liikenneluvat voi muuten hakea kerralla, vaikkei kaikkien autojen hankinta olisi varmaakaan.

    Malta muutama vuosi

    Kun liikenneluvan edellyttämän vakavaraisuuden osoittaa muulla tavalla, Traficom vapauttaa pantatun vakuuden ja yritys saa summan takaisin. Vakuuksia voi tarvita muuhunkin kuin liikennelupaan, esimerkiksi isoon urakkaan.

    Kuljetusyrityksen tyhjästä aloittaneena en voi olla toteamatta, että omat säästöt ratkaisevat monia ongelmia. Niistä pystyy lainamaan ulkopuolista lainan antajaa riskittömämmin omalle yritykselle, ja kun yrityksen kassa on vahva, maksaa velat itselle pois. Lisäksi säästöillä voi yksityiselämän kuluista selvitä silloin, kun ei pysty yrityksestä nostamaan palkkaa. Omat säästöt ovat kuin 24/7 palveleva aina lainaamaan aulis pankki. Toki yrittäjän itsensäkin lainaama raha vieraana pääomana heikentää yrityksen omavaraisuutta kuvaavaa lukua. Se saattaa vaikuttaa ulkopuolisten rahoittajien lainapäätöksiin.

    Kuljetusyritystä ei välttämättä siis kannata perustaa heti silloin, kun saa kuorma-auton ajo-oikeuden. Kannattaa tehdä jokunen vuosi töitä palkansaajana. Silloin voi kerätä säästöjen lisäksi kokemusta ja näkemystä ja vaikka valmistautua pieni pala kerrallaan liikenneyrittäjätutkinnon kokeisiin. Samalla harjoittaa pitkäjänteisyyttä, jota kuljetusyrittäjänä menestyäkseen tarvitsee.

    Toivottiin artikkelia yrittäjyydestä siitä näkökulmasta, että ”niitä maksuja ja erilaisia kortteja on liudan verran oltava hoidettuna aina”, ja päädyin painottamaan liikennelupaa – sehän on kuljetusyrittäjän iso alkumörkö. Käsittelen aihetta vain osakeyhtiön yrittäjän näkökulmasta, koska siitä minulla on kokemusta. Mistä itse haluaisit lukea? Kerro alla olevalla lomakkeella.

  • Possella on nyt pakkari – miten käytetyn kuorma-auton osto eteni?

    Possella on nyt pakkari – miten käytetyn kuorma-auton osto eteni?

    Pakkaripossella on nyt oma pakkari – ja oma se on siinä mielessä, että auto on käytössämme, mutta emme ole rekisteriotteen omistaja-kentässä. Auton hankinta liittyy jännittäviin isoihin loppuvuoden tapahtumiin, joista kerron myöhemmin. Kuorma-auton hankkiminen on ollut lisää kiinnostavaa kokemusta siitä, millaista on hoitaa isoja asioita oman yrityksen edustajana – ja miten palkitsevaa asiointi voi olla.

    Hyvä esimerkki on niin kuorma-auton valmistanut kuin meille myynyt Scania. Kuorma-automerkille uskollisuus voi olla valtavan rahan arvoinen ihmisen piirre. Pitkään olin ollut Scania-fani, kunnes Volvon 2020-luvun uudistus sai minut tykästymään toiseen ruotsalaismerkkiin. Muiden posselaisten kanssa merkkivalinnoista keskusteltuani – mehän teemme päätöksiä porukalla – kallistuin takaisin Scaniaan. Heti kun aloin asiakassuhdetta luomaan, Scania otti Pakkaripossen kivasti vastaan: messuilla vietiin vippitiloihin, välitettiin yhteystietoja ja myös otettiin yhteyttä, sain hienon auton kuvauksiin. Vieraillessa ollaan aina saatu kahvi Scania-kupissa.

    Ronin kanssa Kouvolassa testattiin pakkarin keskeisiä ja usein reistailevia toimintoja, kuten lähmärin automaattikierron toimimista vihreästä napista.

    Tutustumisesta kaupantekoon

    Miten käytetyn kuorma-auton osto eteni? Käytetynhän voi löytää vaikkapa netistä, mutta tämän yksilön arvelisin tulleen tietooni perimmiltään some-näkyvyyden ja verkostojen avulla. Lähdin Ronin kanssa tutustumaan autoon Kouvolaan: miten niin auton kuin pakkarin eri toiminnot pelaavat, millainen on ajotuntuma, missä kunnossa ovat pakkarin tyypillisesti kuluvat ja reistailevat osat. Lopulta sovittiin, mitä myyjä korjaa ennen luovutusta ja mikä tarkka hinta on. Minulla ei ollut käytetyn kuorma-auton ostosta kokemusta mutta järkeilin, että samaan tapaan toimitaan kuin mitä tahansa ajoneuvoa ostaessa. Ei myöskään ole mitään syytä epäillä myyjän luotettavuutta.

    Kuorkin hankkimiseen liittyy tietenkin vielä se, miten ostos maksetaan. Vaihtoehtojahan on paljon, ja kuten artikkelin alussa vihjasin, päädyin rahoitukseen. Sitäkin on erilaista, ja ostajan valinta vaikuttaa muun muassa yrityksen taseeseen ja velkaantuneisuuden määrään – niiden yrityksestä julkisuuteen ja sidoskumppaneille antamaa vaikutelmaa on hyvä pohtia. Scanialta saamani palvelun jouhevuudesta kertoo sekin, että vastauksia rahoituskysymyksiin sain vielä iltayhdeltätoista!

    Peräportin tiiviste on pakkarin osa, joka kuljettajien huolimattomuuden seurauksena voi nopeastikin mennä huonoon kuntoon. Kouvolan autossa tiivisteen kunto oli erinomainen.

    Haaveet toteutuvat

    Auton ilmaantuminen rivistöön, samoin kuin auton hankintaan johtaneet suunnitelmat, ovat vaatineet monia järjestelyitä. Liikennevakuutushan oli avattava aivan ensimmäisenä. Hain Pakkaripossen jätehuoltorekisteriin sekä jatkoin liikenneluvan hakemista, jonka olin keväällä aloittanut liikenneyrittäjän tutkinnon suorittamalla. Tankkauskortit olen myös hakenut, teippauksista pyytänyt tarjousta ja auton säilytyspaikasta sopinut. Niin alustan kuin pakkarin huollot ja korjauksetkin on suunniteltu.

    Tätä kirjoittaessani tuskin olen vielä ymmärtänyt, mitä oman kuorma-auton omistaminen ja ajaminen onkaan – se valkenee viimeistään autolla työskennellessä. Jonkun mieleenhän voi helposti tulla murheet, kuten mitä jos ilmaantuukin iso vika tai auto liukuu jäisellä tiellä puuhun. Olen oppinut ajattelemaan, että sitä murehditaan sitten ja kaikkeen löytyy ratkaisu. Kun murheet pitää hallitusti sivummalla, voi keskittyä nauttimaan siitä, että kymmenen vuoden takaiset haaveet ovat toteutuneet.

  • Kolme akselia muttei telivetoa – ison auton osto on vaihtoehtojen punnintaa

    Kolme akselia muttei telivetoa – ison auton osto on vaihtoehtojen punnintaa

    Moni sitä on pohtinut: Mitä rekka maksaa, entä roska-auto? Voiko siihen valita haluamansa värin ja ratin pintamateriaalin? Tuleekohan Bluetoothista iso lisä suhteessa karvalakkiradioon, vai onko se peräti vakiovaruste? Näitähän minäkin pohdin paljon, ja kun yrittäjänä pääsin asioimaan ensimmäistä kertaa kuorma-automyyjän kanssa, huomasin olleeni sekä oikeassa että väärässä. Kokemus on muuten sama kuin Ford Rangeria ostaessa mutta… moni asia on isommin.

    Jos päätyy Scaniaan, voi saada sähköisesti säädettävät peilit, tehokkaan mutta säästeliään Super-moottorin, perinteisen käsijarruvivun sekä ilmastoidun ja lämmitettävän premium-penkin. Scania päätyi kuvattavaksi omalta myyjältä, kun kerroin tarvitsevani kuva- ja videomateriaalia.

    Mikä on samankaltaista henkilö- ja pakettiauton ostamisen kanssa? Ensinnäkin se on, että on tiettyä merkkiä edustavia kuorma-autoliikkeitä ja myyjillä on siellä työpiste. Niissä on usein niin uusien kuin käytettyjen kuorkkien myynti sekä huolto ja korjaamo. Toiseksi maksuvaihtoehdot ovat samankaltaiset eli joko suora käteiskauppa, osamaksu tai rahoitus. Erilaista sen sijaan raskaalla puolella on se, että liikkeissä on harvemmin paljon uusia esittelyautoja ja valmistajalta ei ole mallia joka elämäntyyliin ja -tilanteeseen. Liikkeessä asioivat eivät ole kuluttajia vaan pikemminkin luonnollisia henkilöitä, pääasiassa edustamassa oikeushenkilöitä.

    Varusteet tarpeen ja tahdon mukaan

    Yritykselle isoa ja kallista autoa ostava ei liikkeessä ole renkaita potkimassa. Myyjä kanssa aletaan luultavasti heti valitsemaan varusteita, ja lähestymistavan voisi muotoilla näin: millä varusteilla auto on sen kuljettajalle ja omistajalle aiottuun työhön sopiva? Vaikka myyjä osaa kertoa, millaisia varusteet ovat ja mikä merkitys on niiden valitsemisella ja valitsematta jättämisellä, ostajan on syytä tuntea työ, jossa autoa käytetään. Myös siitä, että ostaja tuntee kuorma-autot, on paljon apua. Pelkästään kuljettajana työskentelystä tulevan ymmärryksen keskeisistä osista ja toiminnoista pitäisi riittää.

    Esimerkki Scanian varusteiden valinnasta, kun ostetaan pakkaria

    • Moottori. Koska työssä ei edellytetä vaihtoehtoista voimanlähdettä, päädytään dieselmoottoriin, koska se on edullisempi ja tankkausverkosto on laajempi. Moottorin tehomäärässä huomioidaan tyypilliset massat: kolmeakselinen pakkari painaa enintään 28 tonnia, joten 350 hevosvoimaa riittäisi. Auton käyttäjät kuitenkin pitävät moottorin voimakkuudesta, joten valitaan 390 hevosvoimaa. Scanian Super-moottoreissa on suhteellisen iso teholukema mutta kulutus maltillinen.
    • Ohjaamo. Pakkarin käyttäjät eivät yövy autossa, joten päiväohjaamo riittää. He kuitenkin arvostavat tilaa ohjaamossa, joten otetaan tyypillisempää pakkarin ohjaamoa parikymmentä senttiä korkeampi ja pidempi ohjaamo.
    • Akseliväli. Etu- ja taka-akselin välistä etäisyyttä pohditaan pakkarin eli päälirakenteen valmistajan kanssa. Akseliväliä kasvatetaan ohjaamon pidennyksen verran, jotta pakkarin kuormatila ei pienene.
    • Vetotapa. Pakkariin valitaan vetotavaksi 6 x 2, eli akseleita on kolme ja niistä yksi vetää. Teliveto voisi auttaa ajettaessa maaseudun pienillä teillä mutta miinuksena on korkeampi hinta ja telivedon käytön monimutkaisuus. Lisäksi Scanian tapauksessa miinuksena on se, että jouduttaisiin luopumaan ohjaavasta kolmannesta akselista. Luotetaan siihen, että hyvät renkaat ja pakkarista jo tyhjänä vetävälle akselille kohdistuva massa auttavat pitkälle kuljettajan ajotaidon kanssa.
    Premium-penkki sisältää runsaasti säätöjä ja siihen saa nahkapinnan. Samanlaisen penkin saa myös apukuskille. Penkillä on vaikutus kuljettajan ergonomiaan.

    Mitä se maksaa?

    Hinnasta saa oikeansuuntaista osviittaa tutkimalla myynti-ilmoituksia netissä. Sieltä voi löytää uuden tai vähintään uudehkon alustan – siis vailla päälirakennetta olevan kuorkin – ja tällöin ymmärtää hinnan olevan sadan tuhannen hujakoilla. Lisää tutkimalla havaitsee, että toisten, järeän nosturin kaltaisten päälirakenteiden kanssa hinta kapuaa yli puolen miljoonan, toisten kanssa jäädään 100 ja 200 tonnin väliin. Yhden säiliön pakkari ilman nosturia asettuu myös sinne.

    Hyvin monessa ilmoituksessa lukeekin, että hinnasta sovitaan erikseen. Kuorma-autoa kun ei lisätä ostoskoriin, vaan ilmoituksessa mainittuun myyjään otetaan yhteyttä. Ostaja ja myyjä neuvottelevat hinnan ja kuinka se maksetaan. Ostaja voi tavata toista merkkiä edustavan myyjänkin ja vertailla hintoja. Pidän itse saamiani hintoja luottamuksellisena itseni ja myyjän välisenä tietona sekä liikesalaisuutena. Uteliaalle entiselle minälle vastaan kuitenkin nyt, että monen viihtyvyyteen vaikuttavan varusteen hinta ei ole mitään suhteessa kokonaishintaan.

    Katso videoni kuorma-auton ostosta