Vielä puoli vuotta sitten osakeyhtiötä perustaessani ajattelin, että on tärkeä osata kirjanpidon termejä, kuten tase, EDITBA ja debit. Nyt vain ajattelen, että osakeyhtiön raha-asioiden toiminnan ymmärtäminen on tärkeämpää ja kirjanpitäjä huolehtii isosta osuudesta. Yrittäjänä vastaan siitä, että rahaa tulee ja rahaa menee.
Ilman ennakointia 6 000 euron maksu voi yllättää.
Vastaan myös siitä, että tilillä on rahaa. Olisi se kiusallista todeta työntekijöille, että just nyt ei pystytä maksamaan palkkoja. Suunnilleen siitä syystä, että yrityksellä on saatavia ja sille on lainattu rahaa, laskun päiväys on eri asia kuin maksupäivä ja verottaja ja työeläkeyhtiö ottavat osuutensa myöhemmin kuin työntekijät, tilin saldon seuraaminen on tärkeää. Kirjanpitoslangilla on siis syytä tehdä kassavirtalaskelma.
Plussien ja miinusten summailua
Se on minulla yhtä kuin Rahan riittävyys -niminen laskentataulukko. Siinä todella on kyse sen varmistamisesta, että raha riittää palkkojen ja laskujen maksamiseen. Esimerkiksi työntekijöiden ansiotuloverot ja arvonlisäverot erääntyvät myöhemmin – yrittäjän valinnasta riippuen jälkimmäinen jopa viisi kuukautta myöhemmin. Ilman ennakointia 6 000 euron maksu kuun 12. päivä verottajalle voi yllättää. Mutta toisaalta olihan asiakkaalta tulossa maksu juuri ennen sitä?
Rahan riittävyys -taulukossa käytännössä seuraan sitä, että saldo ei pääse nollaan ennen kuin seuraava maksu asiakkaalta tulee. Taulukkoon täytyy myös ennakoida maksuja ja niiden eräpäiviä kuukausien päähän. Toisinaan yrittäjä ajoittaa ostokset niin, että eräpäivä olisi vasta seuraavan asiakkaalta tulevan maksun jälkeen, jos raha ei muuten riittäisi.
Ei saldo ole ollut nollassa vaikkakin pari kertaa lähellä.
Koukuttaa kontrollinhaluista
Aloin ylläpitää Rahan riittävyys -taulukkoa, kun kesällä näin ensimmäisen kerran hirviömäisen alv-summan ja muistin, että tilillämme oleva rahahan on osittain korvamerkitty. Se on sitä ihan jo palkkojen osalta, joiden maksu ajallaan on minulle tärkeää. Sittemmin Excelin seuraaminen junassa, työvuoron tauoilla, kotona ja mökillä on osoittautunut suorastaan järjestelmällistä ja kontrollinhaluista luonnettani palkitsevaksi.
Mitä Pakkariposen saldo näyttää? Ei se ole ollut nollassa vaikkakin pari kertaa lähellä. Olen saanut huomata, että ainakin yrityksen alkuvaiheessa summa aaltoilee kolmenumeroisista summista viisinumeroisiin (Excelissä etumerkkikin vaihtelee). Se lienee ok, sillä pitkällä aikavälillä saldo etääntyy aina vain enemmän nollasta – plusmerkkiseen suuntaan.
Pidimme hetki sitten possen kesken saunaillan (johon kukaan ei kaivannut alkoholia). Sen yhteydessä pidimme miitin, joka siis on jotain hallituksen kokouksen ja työpalaverin väliltä. Teimme päätöksiä, juttelimme niitä näitä, saunoimme ja pidimme arvostuskierroksen. Eihän Hyvinkäällä kokoontunut vain hyviä pakkarikuskeja vaan myös hyviä ihmisiä.
Vaikuttamisen mahdollisuus
Miitti edusti kenties yhtä painavimmista syistä siihen, että meitä on possessa juuri tämä porukka: vaikuttamisen mahdollisuutta. Tutkimuskin kertoo, että sitä pidetään työssä tärkeänä. Vaikka johdankin miitin keskustelua, en niinkään kerro, miten asiat ovat, vaan kysyn, miten niiden pitäisi olla.
Hyvä esimerkki on työautoista päättäminen porukalla. Autohan on keskeinen jokaisen posselaisen työssä. On tyypillistä, että päätökset autosta tekee yksi työntekijä ja hänen on taiteiltava budjetin, firman linjausten, urakan vaatimusten kesken. Kuljettajien toivomukset eivät välttämättä saa painoarvoa – varsinkaan yksittäisten, jotta tasapuolinen kohtelu toteutuu. Meillä yhdessä sovitut toiveet tulevat ensin.
Käytännönläheisyys
Yhtenä miitin aiheista oli työturvallisuus. Työnantajan on laadittava toimintaohjelma ja vastattava työturvallisuudesta yhdessä työntekijöiden kanssa. Olemme jakaneet työturvallisuuden roolit ja laatineet ohjeistuksia pakkarikuskin työturvalliseen työskentelyyn sekä hyvinvointiin. Ohjeissa näkyy se, että työn tuntevat ovat ne laatineet. Sen lisäksi niissä on hyödynnetty Työterveyslaitoksen tutkimusta sekä työterveyshuollon kumppaniamme.
Työturvallisuuden otamme vakavasti. Lakisääteisen toimintaohjelman ja ohjeet olemme tehneet niin, että niihin sitoutuminenkin on helppoa.
Ohjeet käsittelevät pakkarikuskin arjessa vastaan tulevia tilanteita eli juuri sitä, mitä posselaiset tekevät työkseen. Kieli on samaa kuin kentällä. Tämä kaikki on käytännönläheisyyttä. Se näkyy muuallakin Pakkaripossessa, sillä lähtökohta asioiden tekemiseen tai niiden tekemättä jättämiseen on se, mikä on niiden merkitys käytännössä. Maksetaan kulut työvaatteiden toimituksesta lähiautomaatille, koska kuka niitä aina ehtii hakemaan myymälästä? Ei pidetä viikkopalaveria, jos viikossa ei ole kertynyt mitään käsiteltävää.
Laaja työterveyshuolto
Lakisääteinen työterveyshuolto on aika suppea, ja pomon ohjeistus saikkutapauksessa voi hyvin olla, että käypä julkisella hakemassa lappu. Pakkaripossessa työterveyshuolto on yksityisellä toimijalla ja siihen kuuluu hoitajan ja lääkärin vastaanoton ohessa muun muassa fysioterapeutin ja psykologin vastaanotto ja erinäisiä tutkimuksia.
Laaja työterveyshuolto on ennakointia. Hoitoa vaativan tai pois töistä pakottavan vaivan iskiessä saattaa ollakin kyse siitä, että jotain lievänä alkanutta on päässyt pahenemaan ja se olisi voitu ehkäistä ennalta. Pakkarikuskin työ on fyysistä, ja moni on vaihtanut työtä vuosien aikana pahentuneiden oireiden vuoksi. Kattavan työterveyshuollon avulla voidaan turvata työkyvyn jatkuminen pidempään.
Muutan etelän aurinkoon antamaan puhelimessa ohjeita.
Korvaus ammattitaidosta
Palkka kiinnostaa ihmisiä aina, erityisesti roskakuskin palkka, ja monille rahallisen korvauksen suuruus on keskeinen työsuhteessa – vaikka ei välttämättä yksistään tae viihtymisestä. Silti Pakkaripossen perustajana näen, että yritys ei ole olemassa siksi, että saisin kasaan säästöt, joiden turvin muutan etelän aurinkoon antamaan puhelimessa ohjeita työntekijöille. Se on olemassa siksi, että saamme tehdä intohimosta töitä ja nauttia sen rahallisesta tuotoksesta.
Lisäksihän upeaa työpanosta vastaan Pakkariposse tarjoaa tässä artikkelissa esittelemiäni asioita. Pelkästään työntekijöiden kuunteleminen ja osallistaminen on minusta etu, jonka arvoa ei voi euroissa mitatakaan.
Rima korkealla
Upea työpanos on kovaa tehokkuutta ja siitä huolimatta toteutuvaa huolellisuutta. Monella posselaisella on kokemusta siitä, että työpaikalla kaikilla ei samanlaista panosta ole. Kuinka turhauttavaa onkaan, että joutuu tekemään muidenkin työtä, jotta saavutetaan kaikilla tiedossa olevat tavoitteet!
Yksi tärkeimmistä tavoitteista on listan ajaminen päivän aikana huolimatta säästä tai muista joskus ikäviltä tuntuvista olosuhteista. Possessa voimme luottaa siihen, että muut tekevät tavoitteen eteen oman osansa ja kaveria ei jätetä, vaikka hänellä menisikin huonommin.
Onhan se kiusallista: roskakuskin piti vain käydä tyhjentämässä astia, mutta sen sijaan hän myllersi isolla autolla pihanurmikon ja seisoo nyt keittiön ikkunan alla odottamassa hinuria. Eikä ole pitkä aika siitä, kun saman kylän raitilla kiskaistiin pakkari ojasta. Tätäkö se on, kun kunta otti jätehuollon hoitaakseen ja isot yritykset urakoimaan!
Missä on roska-autoja, on kolhuja.
Jätehuollon laadukkuus ei vaikuta olevan itsestään selvää. On mahdollista, että vahinkojen määrä kasvaa urakoitsijayrityksen koon kanssa, mutta firman koosta riippumatta työn laatuun vaikuttaa se, että työ on haastavaa. Missä kaikessa roskakuski tai hänen työnantajansa voivatkaan toimia aivan toisin kuin laadukkaasti – ja huolellisesti?
Ovet suljetaan perässä. Avoimiin jätetiloihin pääsee tuholaiseläimiä ja ilkivallan tekijöitä.
Autot pidetään tiellä
On yllättävän yleistä, että roska-auto tarvitsee pelastaa takaisin tielle. Syksyllä ja keväällä upottavat tiet, talvella liukkaat tiet ja kesällä nurmikot ovat monen kuskin yllättäneet. Osa tapauksista menee ennakoimattomien olosuhteiden ja kantapään kautta oppimisen piikkiin (itsekin opin nurmikon petollisuuden 11 vuotta sitten). Pahempaa onkin se, että auto päätyy ojaan, ja sitä harvemmin selittää mikään muu kuin väärä tilannenopeus. Aina voi kuski toki vedota keliin tai yllättäen eteen juosseeseen kenguruun.
Paikoitellen jonkinlainen luonnonlaki on se, että missä on roska-autoja, on kolhuja ympäröiviin rakenteisiin. Näkee tien päällä myös ikävän paljon pakkareita, joiden käyttäjien ei voi sanoa kohdelleen ajokkiaan huolellisesti. Jälleen on kuitenkin tilanteita, joissa vahingolle ei voi kukaan mitään – esimerkiksi astialle peruuttaessa järeä oksa voi rikkoa peilin. Silloin se vain vaihdetaan nopeasti uuteen, jotta auto näyttää hyvältä.
Tyhjennetään kuten pitää
Kävikö roskakuski torstaina, kun ilmoitettu päivä on keskiviikko, eikä ole edes arkipyhäviikko? Tärkeimpiä merkkejä laadukkuudesta on se, että kuljettaja tyhjentää astian oikeana päivänä. Tässäkin olen nähnyt kunnianhimon puutetta, kun vaikkapa 95 prosenttia astioista tyhjennetään ajallaan. Jos tällöin kuukauden 30 000 tyhjennyksestä 28 500 olikin aikataulussa, 1 500 tyhjennyksestä saattoi jäädä huono maku.
Mukavaa ei astian käyttäjälle ole sekään, että kuski ei ole astiaa palauttanut samaan paikkaan ja ovia sulkenut perässään. Ne usein ovat isoja asioita roskiksen käyttäjälle mutta pieni työvaihe roskakuskin satoja astioita sisältävässä päivässä. Toisaalta minkä roskakuski sille voi, että bioliemet valuvat astiaa tyhjentäessä tai että jätekatos on niin vinksallaan, että salpa ei mene helposti kiinni. Silloinkin kuljettajalla voi olla palveluhenkisyyttä: ilmoitan ongelmasta, jotta siihen saataisiin ratkaisu.
Posse on eri maata
Saatoitkin tietää jo, että Pakkaripossen arvoja ovat laadukkuus ja huolellisuus. Haluamme nimenomaan, ettei meidän käyntimme jälkiä tarvitse korjata. Olemmehan niitä roskakuskeja, joiden käynnistä ainoa merkki ovat tyhjät astiat. Toki joskus meistäkin voi jäädä huono maku, ja mielellään selvitämme syyn siihen.
Ensin opetellaan tekemään hyvin, sitten lisätään nopeutta.
Työkokemus on opettanut vahingoista ja työn tekemisestä sinne päin sen, että ne ovat lopulta valintoja. Vaikka liukkauden vuoksi auto valuikin seinään, oliko liukkaalle alun perin pitänyt ajaa? Miksi urakoitsijalle riittää 95 prosentin ajallaan tyhjennys eikä se tavoittele 100:a prosenttia?
Takalaidan kumi on kärsinyt, mutta muuten peräportti on kohtalaisen siisti ja sitä kehtaa tuoda pihoihin näytille.
Ripeyttä, ei sähellystä
Mutta kuinka Pakkariposse voi luvata huolellisuutta ja laatua, kun ripeys on meillä verissä? Ensinnäkin tiedän lukuisia kuljettajia, jotka ovat hyvin tehokkaita mutta joille ei käy juuri ollenkaan vahinkoja. Siihenhän pääsee niin, että ensin opetellaan tekemään asioita hyvin ja sitten vasta lisätään nopeutta. Lisäksi järkeviin tehokkuutta lisääviin keinoihin ei edes kuulu niinkään vauhdin kasvattaminen vaan sekuntien säästäminen vuoron mittaan.
Toiseksi jokainen posselainen tietää, mitä meidän kuuluu tehdä ja että niin toimiminen on huolellisuutta ja laadukkuutta. Kun tavoitteet ovat selkeät, niitä on helpompi saavuttaa. Toki siihen oheen tarvitaan halu saavuttaa ne. Kun olemme kaikki huomanneet, että voimme olla tehokkaita, huolellisia ja tehdä laadukasta työtä, meidän on ollut helppo valita ne arvoiksi ja oikeasti tarkoittaa sitä.
Olen työurallani myös tyhjentänyt koukkuautolla jätelavoja ja -puristimia, ja ne eivät monestikaan ole helpoissa paikoissa. Nähdessäni ensimmäisen kerran erään Porvoossa sijaitsevan huoltotilan mielessä välähti ilmoittaminen työnjohtoon: ”Tätä ei kolmeakselisella FM-Volvolla oteta.”
Samassa tilanteessa olen ollut ennenkin, mutta pakkarin ratissa: pysäköidyn auton tai työmaa-aitojen vuoksi kuja astioille näyttää liian kapealta. Sen sijaan, että olisin merkannut hukkanoudon, olin lähtenyt tarjoamaan autoa kapeaan väliin ja ikkunoista, peileistä ja kamerasta seurannut, että siitähän se kuorkki vain sujahtaa.
Lähden kokeilemaan ja katson, mihin se johtaa.
Kun olin varma ennen kuin kokeilin
Aina en ole uskaltautunut edes kokeilemaan ja kokemattomampana kuorma-autokuskina saatoinkin aiheuttaa turhaa lisävaivaa sen vuoksi. Rohkeus peruutella porvoolaiseen kellariin pohjautuikin piirteeseen, jonka olen itsessäni tunnistanut vasta viime vuosina: kokeilunhaluisuuteen.
Jätepuristimia on usein paikoissa, joissa on varottava, ettei sitä kyytiin nostaessa osu kattoon.
Nimesin piirteen määrittäessäni periaatteita, joita käytän johtaessani. Siinä kokeilunhaluisuus tarkoittaa aivan samaa: lähden kokeilemaan jotain ja seuraan, mihin se johtaa. Jos johonkin huonoon, kokeilen muuta. Jos johonkin hyvään, olen parhaimmillaan löytänyt uuden, toimivan tavan tehdä asioita. Kun minulla oli piirteelle nimitys, pystyin pohtimaan, missä kaikessa se voikaan olla avuksi.
Vaikutelmaa vastaan
Sittemmin olen liittänyt kokeilunhaluisuuteen senkin, että ilman sitä vaikutelma tavoitteen mahdottomuudesta voi syödä motivaation yrittämiseen. Tämä korostuu roskakuskin työssä, jossa listat voivat olla valtavia. Erään torstain listan astiamäärä oli lähempämä 1 000:ta kuin 500:tä, ja meidän oli päätettävä, saako Pakkariposse listan ajettua iltakymmeneen mennessä vai tarvitseeko se apua.
Esihenkilön pitäisi antaa tavoitteita ja kannustaa kokeilemaan.
Joa ja Vertti lähtivät kippoja komealla tahdilla aamusta keräämään, ja laskeskelimme aika ajoin, mikä mahdollisuus meillä oli ehtiä. Yhä olisimme voineet iltavuoroon pyytää apua. Vuoronvaihdon lähestyessä kuitenkin Joa ja Vertti totesivat minulle, että saamme keskenämme piirin kasaan, ja minulle jäikin iltaan vaivaiset muutama sata astiaa. Kaikki paikat olivat vihreinä jo reilusti ennen kymppiä. Päivän lämpötila oli vieläpä huidellut 30:ssa.
Astia kerrallaan ne listan paikat vähenevät. On syytä vain painaa menemään eikä jäädä tuijottelemaan määriä.
Tavoitteet tueksi
Ehkä tuona torstaina onnistumista ei selittänyt vain kokeilunhaluisuus vaan sitä tukeva toinen hyödyllinen piirre, tavoitteellisuus. On turha lähteä yrittämäänkään, jos ei tiedä, mihin lopputulokseen haluaa päästä ja kuinka sinnikkäästi. Sitä kautta on myös helppo ymmärtää, miksi esihenkilön pitäisi antaa tavoitteita ja kannustaa kokeilemaan.
Tuo torstai tarjosi taas yhden hienon tunteen siitä, mitä Pakkariposse on: niin Joalla, Vertillä kuin minulla oli yhteisenä tavoitteena työn laadukkuudesta kiinni pitäminen, eikä astiamäärä saanut meitä tinkimään siitä – vaikka toki jättimäisen ajolistan avautuminen vuoroa aloittaessa voi saada sen mieleen juolahtamaan. Tietyt ihmisen piirteet eivät vain takaa onnistumista vaan vievät pitkälle, oli kyse haastavasta tilanteesta ison auton kanssa tai yrityksen menestyksestä.
Toimiessani roskakuskien esihenkilönä ratkottavana oli sellainen tilanne, että listoja ei ehditty ajaa päivän aikana kokonaan. Pian ymmärsin, että ratkaisuna oli huomion kiinnittäminen muiden asioiden ohella mutta erityisesti siihen, miten kuljettajat käyttivät keräilyaikaa. Kokeilunhaluisesti aloin käyttää työpaikalla sanaa tehokkuus, siis ilmaista yhdellä sanalla roskakuskin työn tärkeimpiä piirteitä. Se tuotti tulosta (kuvaannollisesti), mutta joidenkuiden makuunhan se ei ilmeisesti ollut.
Edelleenkään ei tarvitse juosta.
Reaktioita voi selittää sekin, että tehokkuus-sanaa käytetään myös silloin, kun puhutaan työntekijän tuottavuudesta. Tällöin ajatukset helposti karkailevat johtoportaan dollarinkiiltoihin, uudelleenjärjestelyiksi naamioituihin irtisanomisiin sekä kaiken irti repimiseen työntekijöistä. Siitähän ei tarvitse olla kyse – sanaa tehokkuus käyttäessäni tarkoitan yhtäältä tehdyn työn määrää suhteessa aikaan ja toisaalta järkevää aikaansaamista.
Helsingin porttareissa ei hirvittänyt niin paljon, kun junnuna oli harjoitellut Jyväskylässä. Tosin Yliopistonkatu 4 oli aika iisi.
Välillä käytänkin vaihtoehtoisesti sanaa ripeys. Ihailin jo aloittavana roskakuskina Jyväskylässä eräiden vanhempien kollegoiden nopeutta. Suoraan sanoen olin ällikällä lyöty, sillä vaikka yritin mitä, en ehtinyt ajaa listaa konkarien tapaan puoleenpäivään mennessä. Toisaalta omaksuin jo silloin sen ajattelun, että ripeys on ammattitaitoa roskakuskin työssä – hain sitä vain väärillä tavoilla. Ei pyrkimys kipillä käyntien harventamiseen oikein ole ratkaisu.
Kun vuosia pakkarin ratissa oli useampia ja kuorma-auton käsittelyn taito oli syvälle juurtunut, aloin toden teolla hakea keinoja nopeuden lisäämiseksi, ja löysinkin niitä. Samalla tajusin, miten koukuttavaa se on: kisata erityisesti itseä vastaan siinä, miten nopeasti listan voi ajaa. Isoimpia oivalluksiani oli se, että nopeutta lisätäkseni minun ei edelleenkään tarvitse juosta, ajaa ylinopeutta, tinkiä rullaamisesta tai lakata tarkkailemasta pihaa sinne peruuttaessani. Nopeus tulee vuoron mittaan säästyvistä sekunteista, joita lähdetään kasaamaan ekasta mukista lähtien.
Vastustus tulee siitä, että joltakulta vaaditaan mutta häntä ei kiinnosta.
Kun nopeutta, eli tehokkuutta, lisää säästämällä aikaa, säästää samalla itseään. Tehokkuus ei siis tarkoita itsensä väsyttämistä (tai että työnantaja näännyttää työntekijän). Moni roskakuski nauttii ripeästä tekemisestä: se voi tulla kilpailuhenkisyyden tai vilkkauden kautta, ja siihen voi motivoida pelkästään kotiin pääsy aikaisin. Esihenkilönä motivoinkin työntekijöitä juuri tällaiseen tehokkuuteen. Tärkeää on myös se, että työntekijä ylipäätään saa palautetta ja konkreettisia lukuja. Jokainen Pakkaripossessa tunteekin meikäläisen palaute-Excelin.
Keski-Suomessa tarvitsi vielä karvalakkia talvisin. Varsinkin, koska ajoi molokkiautoa, jossa ei astiahissiä ollutkaan.
Ripeys ei myöskään tarkoita häseltämistä. Puhunkin yleensä siitä, että roskakuski on tehokas mutta huolellinen. Isoiksi ajansäästöiksi kasaantuvia sekunteja ei oteta pois kameroiden ja peilien tarkkailusta tai kävelyvauhtia ajamisesta päiväkodin pihassa. Ei myöskään vie yhtään enempää aikaa palauttaa astia samaan paikkaan, niin kuin moni astian haltija toivookin.
Näkisin, että tehokkuudesta puhumiseen kohdistuva vastustus tulee siitä, että joltakulta vaaditaan nopeutta mutta häntä ei kiinnosta olla nopeampi. Tällaiselle henkilölle ei ainakaan kuntaurakan ajot ehkä ole oikea työ, sillä niissä tehokkuus vain on kovan kilpailun vuoksi välttämätön. Toisaalta minustakin ammattitaitoinen kuljettaja – siis erityisen tehokas ja huolellinen – ansaitsee palkkionsa. Silti joissain firmoissa paremmin työnsä tekemällä ei mitään kummempaa saa.
Itseäni ja kenties välillä muitakin vastaan kisaavana pakkarikuskina minulle Pakkariposse on huipentuma: saadaan olla tehokkaita, eli kerätä vain ripeästi roskia, ilman, että kukaan narisee ja jopa puuttuu toisten työssä viihtymiseen. Me pidetään tehokkuutta niinkin tärkeänä, että valittiin se yhdeksi meidän arvoistamme. Eikä me siitä vielä olla näännytty.
Käytkö töissä vain siksi, että sinun on pakko? Joka päivä lähteminen töihin tuntuu vastenmieliseltä ja töissäkin sinnittelet ensin ruokataukoon ja sen jälkeen työvuoron päättymiseen. Tämä ei ole satunnainen huonosti nukutusta yöstä tai sateisesta päivästä johtuva fiilis vaan aivan jatkuva olotila.
Sinulla voi olla työn imu kateissa: sisäisen vapaaehtoisen innostuksen luoma työstä nauttimiseen uppoutumisen tila, joka heijastuu muihinkin työpaikalla ja joka saa sinut hyviin tuloksiin. Imun puuttuminen ei välttämättä edes täysin riipu sinusta. Miten tekemisestä voisi innostua, kun mitään palautetta ei saa esihenkilöltä ja kun oikeastaan kukaan ei kerro, mitä töillä tavoitellaan?
Rahasta vai rakkaudesta?
Työn imua käsittelee tutkija ja dosentti Jari Hakanen vuonna 2011 ilmestyneessä kirjassaan. Se tarjoaa tutkimukseen pohjautuvaa näkökulmaa työhön ja sen johtamiseen ja ei laita vain esihenkilöitä, vaan myös työntekijöitä itse pohtimaan työn tekemistään. Hyvien suoritusten ja jopa itsensä ylittämisen ainoana pontimena ei tarvitse olla vaikkapa raha.
Jos sinua motivoi työhön palkankorotuksen saaminen tai työn jatkuminen määräaikaisuuden jälkeen, toimit ulkoisesti motivoituneena. Sen sijaan jos työskentelet vain saadaksesi onnistumisen iloa ja muita itseäsi innostavia kokemuksia, motivaatio on sisäinen. Innostusta löytyy, vaikka palkka pysyisi samana tai työt päättyisivät kesän jälkeen.
Johtaja on oma itsensä, rohkea ja nöyrä.
Kolme koodattua perustarvetta
Hakasen mukaan sisäinen motivaatio syntyy, kun ihminen tyydyttää kolme psykologista perustarvetta. Itsenäisyyden tarve käsittää kokemuksen oman toiminnan säätelyn mavdollisuudesta. Pärjäämisen tarve on ihmisen halua hallita toimintaympäristöään. Yhteenliittymisen tarve on kaipuuta läheisiin ihmissuhteisiin ja osaksi yhteisöjä.
Työssä nämä tarpeet voivat tyydyttyä monella tavalla. Se, että työpaikalla uskotaan työntekijälle mahdollisuus tehdä omia ratkaisuja, vastaa itsenäisyyden tarpeeseen. Pärjäämisen tarvetta tyydyttää se, että näkee työssään onnistumisen ja vahvistaa näin tunnetta haasteista selviämisestä.
Yhteenliittymisen tarpeeseen työntekijä saa tyydytystä silloin, kun hän kokee kuuluvansa yhteisöön, joka tavoittelee yhteisiä päämääriä toisiaan huomioiden, arvostaen ja tukien. Kaipaisitko itse töissä selvää tavoitetta ja niin esihenkilön kuin työkavereiden samanhenkistä ja kannustavaa suuntautumista sitä kohti?
Juhannuksen vapaat otin rennosti mökillä tietoa lisäävien kirjojen parissa.
Esihenkilö palvelee
Esihenkilöllä on myös tärkeä rooli tarpeiden tyydyttämisessä ja sitä kautta työn imun luomisessa. Hakanen pitää tärkeänä palvelevaa johtamista: esihenkilö näkee tehtäväkseen ennen kaikkea sen, että tarjoaa johdettavilleen työssä onnistumisen ja kukoistamisen edellytykset. Samalla hän ohjaa heidät kannustavalla ja kunkin kyvyt esiin nostavalla tavalla kohti yhteisiä päämääriä.
Työn imussa oleva on terveempi, onnellisempi ja tuottavampi.
Työn imua edistävä, palveleva johtaja on muun muassa oma itsensä, rohkea ja nöyrä. Hän on valmis yhteisissä onnistumisissa astumaan sivuun ja tarjoamaan parrasvalon johdettavilleen. Lisäksi hän kuuntelee työntekijöiden tarpeita ja vastaa niihin sekä vastuuttaa työntekijöitä. Kun työntekijä voi kokea vaikuttavansa työnsä tekemiseen, se vastaa pärjäämisen perustarpeeseen.
Oppeja menestykseen
Hakasen mukaan työn imun hyödyt on tutkittu. Se lisää työntekijöiden kokemaa työn mielekkyyttä ja näkyy heidän tuottavuudessaan. Työn imussa olevat työntekijät viihtyvät työssä pidempään sekä ovat terveempiä ja onnellisempia. Hyödyt ulottuvat vapaa-ajallekin ja tarttuvat muihin.
Kirja antoi itselleni paljon tutkittua tietoa. Toisaalta tunnistin sisäisen motivaation ja työn imun piirteitä paljon itsessäni. Myös tuttua oli tavoissa, joilla kirjan mukaan esihenkilö voi työn imua lisätä johdettavissaan. Minulle tärkeää onkin, että johdan hyvin ja Pakkaripossessa on työn imu kaikkien koettavissa.
