Toimiessani roskakuskien esihenkilönä ratkottavana oli sellainen tilanne, että listoja ei ehditty ajaa päivän aikana kokonaan. Pian ymmärsin, että ratkaisuna oli huomion kiinnittäminen muiden asioiden ohella mutta erityisesti siihen, miten kuljettajat käyttivät keräilyaikaa. Kokeilunhaluisesti aloin käyttää työpaikalla sanaa tehokkuus, siis ilmaista yhdellä sanalla roskakuskin työn tärkeimpiä piirteitä. Se tuotti tulosta (kuvaannollisesti), mutta joidenkuiden makuunhan se ei ilmeisesti ollut.

Edelleenkään ei tarvitse juosta.

Reaktioita voi selittää sekin, että tehokkuus-sanaa käytetään myös silloin, kun puhutaan työntekijän tuottavuudesta. Tällöin ajatukset helposti karkailevat johtoportaan dollarinkiiltoihin, uudelleenjärjestelyiksi naamioituihin irtisanomisiin sekä kaiken irti repimiseen työntekijöistä. Siitähän ei tarvitse olla kyse – sanaa tehokkuus käyttäessäni tarkoitan yhtäältä tehdyn työn määrää suhteessa aikaan ja toisaalta järkevää aikaansaamista.

Välillä käytänkin vaihtoehtoisesti sanaa ripeys. Ihailin jo aloittavana roskakuskina Jyväskylässä eräiden vanhempien kollegoiden nopeutta. Suoraan sanoen olin ällikällä lyöty, sillä vaikka yritin mitä, en ehtinyt ajaa listaa konkarien tapaan puoleenpäivään mennessä. Toisaalta omaksuin jo silloin sen ajattelun, että ripeys on ammattitaitoa roskakuskin työssä – hain sitä vain väärillä tavoilla. Ei pyrkimys kipillä käyntien harventamiseen oikein ole ratkaisu.

Kun vuosia pakkarin ratissa oli useampia ja kuorma-auton käsittelyn taito oli syvälle juurtunut, aloin toden teolla hakea keinoja nopeuden lisäämiseksi, ja löysinkin niitä. Samalla tajusin, miten koukuttavaa se on: kisata erityisesti itseä vastaan siinä, miten nopeasti listan voi ajaa. Isoimpia oivalluksiani oli se, että nopeutta lisätäkseni minun ei edelleenkään tarvitse juosta, ajaa ylinopeutta, tinkiä rullaamisesta tai lakata tarkkailemasta pihaa sinne peruuttaessani. Nopeus tulee vuoron mittaan säästyvistä sekunteista, joita lähdetään kasaamaan ekasta mukista lähtien.

Vastustus tulee siitä, että joltakulta vaaditaan mutta häntä ei kiinnosta.

Kun nopeutta, eli tehokkuutta, lisää säästämällä aikaa, säästää samalla itseään. Tehokkuus ei siis tarkoita itsensä väsyttämistä (tai että työnantaja näännyttää työntekijän). Moni roskakuski nauttii ripeästä tekemisestä: se voi tulla kilpailuhenkisyyden tai vilkkauden kautta, ja siihen voi motivoida pelkästään kotiin pääsy aikaisin. Esihenkilönä motivoinkin työntekijöitä juuri tällaiseen tehokkuuteen. Tärkeää on myös se, että työntekijä ylipäätään saa palautetta ja konkreettisia lukuja. Jokainen Pakkaripossessa tunteekin meikäläisen palaute-Excelin.

Ripeys ei myöskään tarkoita häseltämistä. Puhunkin yleensä siitä, että roskakuski on tehokas mutta huolellinen. Isoiksi ajansäästöiksi kasaantuvia sekunteja ei oteta pois kameroiden ja peilien tarkkailusta tai kävelyvauhtia ajamisesta päiväkodin pihassa. Ei myöskään vie yhtään enempää aikaa palauttaa astia samaan paikkaan, niin kuin moni astian haltija toivookin.

Näkisin, että tehokkuudesta puhumiseen kohdistuva vastustus tulee siitä, että joltakulta vaaditaan nopeutta mutta häntä ei kiinnosta olla nopeampi. Tällaiselle henkilölle ei ainakaan kuntaurakan ajot ehkä ole oikea työ, sillä niissä tehokkuus vain on kovan kilpailun vuoksi välttämätön. Toisaalta minustakin ammattitaitoinen kuljettaja – siis erityisen tehokas ja huolellinen – ansaitsee palkkionsa. Silti joissain firmoissa paremmin työnsä tekemällä ei mitään kummempaa saa.

Itseäni ja kenties välillä muitakin vastaan kisaavana pakkarikuskina minulle Pakkariposse on huipentuma: saadaan olla tehokkaita, eli kerätä vain ripeästi roskia, ilman, että kukaan narisee ja jopa puuttuu toisten työssä viihtymiseen. Me pidetään tehokkuutta niinkin tärkeänä, että valittiin se yhdeksi meidän arvoistamme. Eikä me siitä vielä olla näännytty.