Avainsana: tehokkuus

  • Posseen on vaikea päästä töihin, mutta Miro teki sen lomakkeen lähettämällä

    Posseen on vaikea päästä töihin, mutta Miro teki sen lomakkeen lähettämällä

    Pakkaripossen uusin vahvistus Miro on esimerkki siitä, miten työpaikan saaminen on toisinaan kiinni sopivasta ajoituksesta. Toisaalta hänellä on juuri sitä asennetta, jota Possessa arvostetaan.

    Miro lähetti yhteydenottolomakkeella kiinnostuksen herättävän viestin samaan aikaan, kun olin alkanut nähdä tarvetta työntekijälle. Päätös viidennen työntekijän ottamisesta ei tosiaan tapahtunut hetken mielijohteesta vaan olin pidempään kahden vaiheilla – kunnes Sysmän urakan sekä asiakkaan lisätarpeen varmistumisen myötä tein päätöksen muiden posselaisten kanssa rekrytoinnista.

    Työsopimuksen allekirjoitimme Mäkkärissä.

    ”Pakkaripossesta oli hyvä mielikuva ja se oli kooltaan kiinnostava”, Miro kertoo viestin lähettämiseen johtaneista syistä. Ainakaan mieluisan työsuhteen syntymistä en näe mahdollisena, jos osapuolet eivät olisi toisistaan kiinnostuneita.

    Miro oli ajanut kuorma-autolla elintarvikkeita ja pakettiautolla lähetyksiä myös Helsingin keskustassa ennen kuin hänestä tuli posselainen.

    Pakkariposseen on suoraan sanottuna vaikea päästä töihin. Osittain siihen on syynä se, että posse työskentelee rima korkealla ja intohimoisesti. Ennen työsopimuksen tekoa olikin viikkojen verran tutustumista ja pohdiskelua puolin ja toisin.

    Tavattiin kahvilassa kasvotusten ja soiteltiin. Oli jo aiemmin lukkoon lyötyjä menoja ja muita työmahdollisuuksia. Silti Miro palasi aina sovitusti asiaan. Itsekin onnistuin Miron mukaan pitämään hänet hyvin ajan tasalla. Välillä kiireisen arjen keskellä rekry vietiin käytännöllisesti maaliin. Työsopimuksen kävimme läpi ja allekirjoitimme Mäkkärissä.

    Ennen töiden aloitusta Miro kävi työvaatemyymälässä sovittamassa ja tilaamassa työvaatteet, ja toisesta yhteistyöliikkeestä hän valitsi mieluisat turvakengät. Lisäksi hän tutustui Pakkaripossen työturvallisuusohjeisiin. Lumi peitti Etelä-Suomenkin kadut juuri, kun Miron oli aika tutustua pakkarin ajoon.

    ”Pidän itsenäisestä työskentelystä, ja palkassakaan ei ole moittimista.” Miro pääsee nauttimaan siitä, että Possessa huomioidaan kovatasoisuus myös rahallisesti.

    Perehdytyksen halusin olevan laadukas ja kestävän niin kauan, että Mirolla olisi valmius työskennellä itsenäisesti Possen arvojen mukaisesti. Jo ensimmäisenä päivänä sain huomata, että Miro osoitti huikeaa oppimisen nopeutta ja auton käsittelyn taitoa.

    Hän oli nopeasti ottanut turvallisen työskentelyn haltuunsa, joten saisiko mukaan jo nopeutta? Miten olisi, jos yllättäen antaisin Mirolle vaativan oloisen haasteen ja jäisin itse katsomaan sivusta?

    Yksi oli tietyn mukia per tunti -lukeman saavuttaminen omakotialueen kadunpätkällä. Kerroin sen yllättäen kadun alkupäässä ja jäin repsikan paikalle seuraamaan tekemistä. Laitoin vielä puhelimen sekuntikellon näkyville kojetaululle.

    ”Pakkariposse on poikkeuksellinen työyhteisö.”

    Miro muistelee, että hän epäili lukemaan pääsemistä. Silti hän yritti täysillä. ”En katsonut kelloa vaan keskityin tekemiseen. Kadun päässä teholukema oli reilusti yli tavoitteen.”

    ”Koen, että rauhallisuus ja ajotausta ovat omia vahvuuksiani teholukemiin pääsyssä. Vaikka teen töitä reippaasti, en ala sähläämään.”

    Pakkarikuskin työn fyysisyys tukee Miron omia tavoitteita salilla käynnin ohella.

    Olin ehkä yllättynyt, että Miro kyseli töitä yrityksestä, joka ei ollut työntekijöitä hakenut. ”Aloin pohtimaan roskakuskiksi siirtymistä, kun TikTok täyttyi Akin videoista”, Miro kertoo. ”Pakkaripossesta oli hyvä mielikuva.”

    Itse en ollut pitänyt julkaisujani sellaisina, mitkä varsinaisesti houkuttelisivat hakemaan töihin Pakkariposseen. Viestini niin somessa kuin nettisivuilla on ollut sen suuntainen, että työskentely Possen odotusten mukaisesti pakkarikuskina ei ole helppoa. Puhuin työn vaativuudesta Mirolle myös ennen työsopimuksen tekoa. Miro ei silti alkanut peruuttaa. ”Uskoin pärjääväni ajokokemuksen ja hyvän kunnon avulla.”

    Puolitoista kuukautta ja tuhansia purkkeja myöhemmin Miro on hyvin pärjännytkin. Omakotisuoran haasteessa Miron osoittama asenne on näkynyt työskentelyssä upeasti.

    Talven liukkailla ajo oli Miroa kuitenkin jäänyt kalvamaan. Possen kesken vietetyssä ravintolaillassa jaoimmekin ajatuksia vaikeissa olosuhteissa pärjäämisestä. Tärkeintä on rauhallisuus ja varman päälle pelaaminen.

    Ensimmäinen vuoro itsenäisesti jäi Miron mieleen. ”Olin ylipukeutunut noin 20 asteen pakkaseen. Todella hikisenä sain homman ajallaan hoidettua kuitenkin.”

    Miro on sittemminkin saanut huomata, että yksi syy Pakkaripossen olemassaoloon on se, että saadaan hyvällä porukalla ajaa roskia intohimoisesti. Yhteyttä posse pitää tiiviisti, ja porukassa autetaan ja joustetaan.

    ”Pakkariposse on poikkeuksellinen työyhteisö. Työkaverit ovat mukavia ja ottivat minut vastaan todella hyvin. On ylpeyden aihe työskennellä näin mukavassa ja intiimissä porukassa, jossa ollaan päivittäin vuorovaikutuksissa.”

  • Työ on rankkaa ja yrittäjällä iso vastuu, mutta posse auttaa jaksamaan

    Työ on rankkaa ja yrittäjällä iso vastuu, mutta posse auttaa jaksamaan

    Luulisi jätehuoltofirman yrittäjällä olevan kovinkin rankkaa. Mitä jos käytetty pakkari hajoaakin pahasti? Miten dieselin hinta kehittyy ja voisiko työntekijä jäädä pitkälle sairauslomalle? Jos kuntaurakasta ei selviäkään, maksettavaa kertynee kymmeniä, ellei satoja tuhansia euroja, ja uutiset jäteastioiden paisumisesta urakoitsijan lirin vuoksi kolauttavat mainetta pahasti. Ihme, että pikkufirma on isoilta yrityksiltä voinut urakkaa voittaakaan.

    Eikä helppoa liene työntekijöilläkään. Yrittäjä rummuttaa julkisuuteen tehokkuuden merkitystä, ja kukonlaulun aikaan eteen on avattava 750 jäteastiaa sisältävä lista. Niitähän on reippaasti lähdettävä joulukuun pimeässä vesisateessa siirtelemään satojen kilojen painosta, ylämäistä ja kynnyksistä huolimatta, koska deadline koittaa 16 tunnin päästä, mikä asettaa vaatimukseksi vähintään 46 purkkia tunnissa.

    Roskakuskin työ on usein itsenäistä, ellei jopa yksinäistä. Toisille se on mieluinen piirre. Välillä purkkeja tyhjennetään apparin kanssa, ja voivathan työkaverit olla myös puhelun päässä.

    Kävelyä ja lihastyötä

    Pakkarikuskin jalka liikkuukin reippaasti, työvuoron aikana 3–7 kilometriä, koska kuljettavana on useimmiten matka ohjaamolta auton taakse ja siitä jäteastioiden luokse. Posselaisten aktiivisuusmittarit ovat näyttäneet työvuoron askelmääräksi 5 000–15 000 ja käytetyksi energiaksi 200 kilokalorista lähemmäs 500:tä. Kuorma-auton istuimelle metrin korkeuteen kapuaminen satoja kertoja työllistää reisilihaksia, ja jäteastioiden liikuttaminen monia muitakin lihaksia.

    Työ silti on liikunnasta ja lihasharjoittelusta kaukana. Tosin kävely itsessään – varsinkin sykettä nostavalla reippaudella – voi ihan käydä liikunnastakin, ja ainakin se on pois terveydelle vaarallisesta paikallaan olosta. Sen ohessa työhön kuitenkin kuuluu kehon kuormitusta: tärähdyksiä, kolhuja, ponnistuksia, kiertoja, ei-symmetrisyyttä. Kun rankan työpäivän jälkeen houkutus sohvalla makailuun ja herkkujen syömiseen on suuri, virheellisesti liikuntana pidetty työ saattaakin rapauttaa kropan.

    Henkisesti mintissä

    Olen huomannut, että hyvän kunnon ylläpitäminen torjuu pakkarikuskin työn väsyttävyyden. Kun kuljen töihin fillarilla, kävellen ja hölkätenkin, jalat tahtovat ottaa ripeitä askeleita myös mukien perässä. Kehittyy hyvän kierre, jossa työn ulkopuolinen liikunta saa työssä liikkumisen tuntumaan kevyeltä. Tämän lisäksi ikäviä vaikutuksia kroppaan voi lievittää työfysioterapeutin neuvomilla harjoituksilla. Hyvä kunto todennäköisesti torjuu psyykkistäkin kuormaa, joka helposti voi kasvaa sadoista osoitteista koostuvan työmäärän ja liikenteen vaativan jatkuvan tarkkaavaisuuden vuoksi.

    Työn imunkin näen toteutuvan Possessa, ja sekin suojaa kuormituksen haitoilta. Porukan kesken yhteydessä oleminen työpäivien aikana sekä avoimuus ja arvostava rehellisyys myös osaltaan auttavat jaksamisessa. Pahan paikan tullen työporukassa on aina joku, joka kuuntelee. Hommia tehdään niin, että kaveria ei jätetä ja kaikki tietävät, mitä kuuluu tehdä.

    Posse on minulle suuri voimavara, koska he ovat fiksuja, osaavia ja empaattisia.

    Yrittäjän jaksaminen

    Yrittäjänä ja Pakkaripossen näkyvimpänä edustajana kannan isoa vastuuta, ja yrittäjyyteen kuuluu isoja riskejä. Se ei kuitenkaan ole johtanut sietämättömään kuormaan. Olen kohdannut mielen kriisejä ja hoidellut ne analyyttisen pohdiskelun avulla. Tämä on lisännyt henkistä sietokykyä ja ylipäätään vähentänyt varsinkin etukäteistä murehtimista. Tilalle on tullut ajattelu, että kaikkeen löytyy ratkaisu. Keskusteluavun merkitystäkään ei pidä unohtaa – olen edelleenkin kokenut tarpeellisena keventää yrittäjän psyykkistä kuormaa ammattilaisen kanssa keskustelemalla.

    Toisaalta intohimo roskakuskin työtä kohtaan ja vahva tunneside omaan yritykseen saavat minut koviin suorituksiin. Olen herännyt aikaisin aamulla ja lähtenyt vesisateessa kävelemään juna-asemalle tietäen, että kotiin palaan ehkä vasta illasta, ihan vain koska näen, kuinka se vain kiihdyttää Pakkaripossen menestystä.

    Minulta toivottiin artikkelia yrittäjän ja työntekijöiden fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisesta sekä työyhteisöstä. Tässäpä olikin hieman asiaa näistä aiheista! Jätä oma toiveesi alla olevalla lomakkeella.

  • Terveyden vuoksi töissä kannattaisi juostakin

    Terveyden vuoksi töissä kannattaisi juostakin

    Pakkaripossessa roskakuskien ei ole pakko juosta, eikä se ole välttämätöntäkään, jotta työt ehditään tekemään. Itse toisaalta otan vähintään ripeitä askeleita, jotka usein muuttuvat suoranaiseksi hölkäksi. Tällöin esimerkiksi 50 metrin matka pihan perälle astiaa hakemaan sujuu itselle mieluisammin. Hölkkään työmatkoja, joten koen nopeuden myös töissä mieluisaksi. Veren maku suussa en sitä tee, ja meillä on työntekijöitä, jotka eivät juokse.

    100-250 kävelyä hytiltä astioille tekee 2,4-3,5 kilometriä

    Joidenkuiden TikTokissa kommentoineiden mielestä juokseminen (tai hölkkääminen) olisi työturvallisuuden vastaista. Kieltämättä liiallinen vauhti suhteessa taitoon voi ollakin vaarallista. Hölkkäämisen tapauksessa siis sitä voisikin kompastua ja lyödä leuan asfalttiin, jos kehoa ei osaisi hallita myös nopeuden kasvaessa. Työmme turvallisuutta pohdimme ja meillä on kattava työturvallisuuden toimintaohjelma ja ohjeita turvalliseen työskentelyyn sekä työterveyshuollon kanssa tekeillä hyvinvoinnin opas.

    Pidemmät jätepisteen ja auton väliset matkat saatan hölkätä. Tällöin myös saa sykettä nostettua ja työvuoron liikkumista lähemmäksi liikuntaa.

    Kävelyä sekä nousuja ja laskuja

    Teki työtä millä tahdilla vain, siinä erottuu kaksi fyysisen aktiivisuuden kokonaisuutta: kävely ja autoon nousut ja laskut. Kun roskakuski kävelee pakkarin ohjaamon ovelta peräpäähän ja siitä vähintään pari metriä jäteastioille, on hän kulkenut noin 10 metriä. Astian tyhjennys hissillä lisää matkaa ainakin 4 metrillä ja paluu ohjaamon ovelle 10 metrillä. Yksi kohde, kävelyä 24 metriä.

    Keskimääräinen työvuoron kohdemäärä voisi olla 200-300, ja koska osan paikoista saa samalla pysäytyksellä, voisi vuorossa olla 100-250 kävelyä hytiltä astioille. Se tekee 2,4-3,5 kilometriä. Erityisesti reisilihaksia kuormittavia autoon nousuja ja laskuja on yhtä lailla 100-250. Askeleita kertyy tuhansia, apparilla voi ylittyä kymppitonnikin.

    Jäteastioiden liikuttelu taitaa olla ihan muuta kuin terveydelle hyväksi: vartalon kiertoja, ponnistuksia, epäsymmetristä lihasten rasitusta. Autoonkin siirtyessäänkin kuski tekee lihaksilla yksipuolisia toistoja.

    Ei liikuntaa

    Vaikka liikettä roskakuskilla riittääkin, ei se ole liikuntaa. Sorruin itse esihenkilötyössä esittelemään vaikkapa työnhakijoille työtä liikunnallisena, ja tällöin saatoin luoda vaikutelman, että roskakuski saa töissä terveyden ylläpidon vaatiman liikunnan. Pahimmillaan siitä seuraa käsitys, että voisi syödä mitä vain ja löhöillä loppuillan sohvalla. Oikeasti riippuen kuskin fyysisistä ominaisuuksista työvuoro saattaakin kuluttaa vain saman määrän kaloreita, mitä saa yhdestä hampurilaisesta.

    Työssä liikkuminen ei vastaa vapaa-ajan liikuntaa

    Vielä yllättävämpää on se, että tutkimuksen mukaan työssä liikkuminen ei vastaa terveysvaikutuksiltaan vapaa-ajan liikuntaa. Tämä selvisi, kun kysyin roskakuskin työn vaikutuksista terveyteen UKK-instituutista. Toisaalta ei roskakuskin työn vaikutuksia ole erikseen tutkittu ja se on varmaa, että kävely ja nousut ovat liikettä – siis pois paikallaan olosta, joka sairastuttaa.

    Tarvii salilla käydä

    Työn liikkuvuuden lisäksi roskakuski siis näyttäisi tarvitsevan liikuntaa. Työn liikkuvuus voi jopa petollisesti viedä terveydelle tarpeellisen liikunnan innon, ja toisaalta liikunnan harrastaminen työn ohessa ylläpitää jaksamista töissä. Työfysioterapeutin mukaan kevyt liikunta itse asiassa palauttaa työvuoron jälkeen.

    Vaikka se aluksi voi raskaalta vaikuttaa, työvuoron jölkeen on syytä siis vaikkapa kävellä kotiin, tai hurauttaa autolle kuntosalille tai kuntopiiriin. Ja jos työvuorossa mukien perässä hölkkää (tai juoksee) niin, että sykekin nousee, ainakin arkijärjellä kuvittelisi jo saavansa liikuntaa.

  • Torstain lista näytti mahdottomalta, mutta ei auttanut kuin kokeilla

    Torstain lista näytti mahdottomalta, mutta ei auttanut kuin kokeilla

    Olen työurallani myös tyhjentänyt koukkuautolla jätelavoja ja -puristimia, ja ne eivät monestikaan ole helpoissa paikoissa. Nähdessäni ensimmäisen kerran erään Porvoossa sijaitsevan huoltotilan mielessä välähti ilmoittaminen työnjohtoon: ”Tätä ei kolmeakselisella FM-Volvolla oteta.”

    Samassa tilanteessa olen ollut ennenkin, mutta pakkarin ratissa: pysäköidyn auton tai työmaa-aitojen vuoksi kuja astioille näyttää liian kapealta. Sen sijaan, että olisin merkannut hukkanoudon, olin lähtenyt tarjoamaan autoa kapeaan väliin ja ikkunoista, peileistä ja kamerasta seurannut, että siitähän se kuorkki vain sujahtaa.

    Lähden kokeilemaan ja katson, mihin se johtaa.

    Kun olin varma ennen kuin kokeilin

    Aina en ole uskaltautunut edes kokeilemaan ja kokemattomampana kuorma-autokuskina saatoinkin aiheuttaa turhaa lisävaivaa sen vuoksi. Rohkeus peruutella porvoolaiseen kellariin pohjautuikin piirteeseen, jonka olen itsessäni tunnistanut vasta viime vuosina: kokeilunhaluisuuteen.

    Jätepuristimia on usein paikoissa, joissa on varottava, ettei sitä kyytiin nostaessa osu kattoon.

    Nimesin piirteen määrittäessäni periaatteita, joita käytän johtaessani. Siinä kokeilunhaluisuus tarkoittaa aivan samaa: lähden kokeilemaan jotain ja seuraan, mihin se johtaa. Jos johonkin huonoon, kokeilen muuta. Jos johonkin hyvään, olen parhaimmillaan löytänyt uuden, toimivan tavan tehdä asioita. Kun minulla oli piirteelle nimitys, pystyin pohtimaan, missä kaikessa se voikaan olla avuksi.

    Vaikutelmaa vastaan

    Sittemmin olen liittänyt kokeilunhaluisuuteen senkin, että ilman sitä vaikutelma tavoitteen mahdottomuudesta voi syödä motivaation yrittämiseen. Tämä korostuu roskakuskin työssä, jossa listat voivat olla valtavia. Erään torstain listan astiamäärä oli lähempämä 1 000:ta kuin 500:tä, ja meidän oli päätettävä, saako Pakkariposse listan ajettua iltakymmeneen mennessä vai tarvitseeko se apua.

    Esihenkilön pitäisi antaa tavoitteita ja kannustaa kokeilemaan.

    Joa ja Vertti lähtivät kippoja komealla tahdilla aamusta keräämään, ja laskeskelimme aika ajoin, mikä mahdollisuus meillä oli ehtiä. Yhä olisimme voineet iltavuoroon pyytää apua. Vuoronvaihdon lähestyessä kuitenkin Joa ja Vertti totesivat minulle, että saamme keskenämme piirin kasaan, ja minulle jäikin iltaan vaivaiset muutama sata astiaa. Kaikki paikat olivat vihreinä jo reilusti ennen kymppiä. Päivän lämpötila oli vieläpä huidellut 30:ssa.

    Astia kerrallaan ne listan paikat vähenevät. On syytä vain painaa menemään eikä jäädä tuijottelemaan määriä.

    Tavoitteet tueksi

    Ehkä tuona torstaina onnistumista ei selittänyt vain kokeilunhaluisuus vaan sitä tukeva toinen hyödyllinen piirre, tavoitteellisuus. On turha lähteä yrittämäänkään, jos ei tiedä, mihin lopputulokseen haluaa päästä ja kuinka sinnikkäästi. Sitä kautta on myös helppo ymmärtää, miksi esihenkilön pitäisi antaa tavoitteita ja kannustaa kokeilemaan.

    Tuo torstai tarjosi taas yhden hienon tunteen siitä, mitä Pakkariposse on: niin Joalla, Vertillä kuin minulla oli yhteisenä tavoitteena työn laadukkuudesta kiinni pitäminen, eikä astiamäärä saanut meitä tinkimään siitä – vaikka toki jättimäisen ajolistan avautuminen vuoroa aloittaessa voi saada sen mieleen juolahtamaan. Tietyt ihmisen piirteet eivät vain takaa onnistumista vaan vievät pitkälle, oli kyse haastavasta tilanteesta ison auton kanssa tai yrityksen menestyksestä.

  • Miksi puhun tehokkuudesta – näännytänkö työntekijät?

    Miksi puhun tehokkuudesta – näännytänkö työntekijät?

    Toimiessani roskakuskien esihenkilönä ratkottavana oli sellainen tilanne, että listoja ei ehditty ajaa päivän aikana kokonaan. Pian ymmärsin, että ratkaisuna oli huomion kiinnittäminen muiden asioiden ohella mutta erityisesti siihen, miten kuljettajat käyttivät keräilyaikaa. Kokeilunhaluisesti aloin käyttää työpaikalla sanaa tehokkuus, siis ilmaista yhdellä sanalla roskakuskin työn tärkeimpiä piirteitä. Se tuotti tulosta (kuvaannollisesti), mutta joidenkuiden makuunhan se ei ilmeisesti ollut.

    Edelleenkään ei tarvitse juosta.

    Reaktioita voi selittää sekin, että tehokkuus-sanaa käytetään myös silloin, kun puhutaan työntekijän tuottavuudesta. Tällöin ajatukset helposti karkailevat johtoportaan dollarinkiiltoihin, uudelleenjärjestelyiksi naamioituihin irtisanomisiin sekä kaiken irti repimiseen työntekijöistä. Siitähän ei tarvitse olla kyse – sanaa tehokkuus käyttäessäni tarkoitan yhtäältä tehdyn työn määrää suhteessa aikaan ja toisaalta järkevää aikaansaamista.

    Helsingin porttareissa ei hirvittänyt niin paljon, kun junnuna oli harjoitellut Jyväskylässä. Tosin Yliopistonkatu 4 oli aika iisi.

    Välillä käytänkin vaihtoehtoisesti sanaa ripeys. Ihailin jo aloittavana roskakuskina Jyväskylässä eräiden vanhempien kollegoiden nopeutta. Suoraan sanoen olin ällikällä lyöty, sillä vaikka yritin mitä, en ehtinyt ajaa listaa konkarien tapaan puoleenpäivään mennessä. Toisaalta omaksuin jo silloin sen ajattelun, että ripeys on ammattitaitoa roskakuskin työssä – hain sitä vain väärillä tavoilla. Ei pyrkimys kipillä käyntien harventamiseen oikein ole ratkaisu.

    Kun vuosia pakkarin ratissa oli useampia ja kuorma-auton käsittelyn taito oli syvälle juurtunut, aloin toden teolla hakea keinoja nopeuden lisäämiseksi, ja löysinkin niitä. Samalla tajusin, miten koukuttavaa se on: kisata erityisesti itseä vastaan siinä, miten nopeasti listan voi ajaa. Isoimpia oivalluksiani oli se, että nopeutta lisätäkseni minun ei edelleenkään tarvitse juosta, ajaa ylinopeutta, tinkiä rullaamisesta tai lakata tarkkailemasta pihaa sinne peruuttaessani. Nopeus tulee vuoron mittaan säästyvistä sekunteista, joita lähdetään kasaamaan ekasta mukista lähtien.

    Vastustus tulee siitä, että joltakulta vaaditaan mutta häntä ei kiinnosta.

    Kun nopeutta, eli tehokkuutta, lisää säästämällä aikaa, säästää samalla itseään. Tehokkuus ei siis tarkoita itsensä väsyttämistä (tai että työnantaja näännyttää työntekijän). Moni roskakuski nauttii ripeästä tekemisestä: se voi tulla kilpailuhenkisyyden tai vilkkauden kautta, ja siihen voi motivoida pelkästään kotiin pääsy aikaisin. Esihenkilönä motivoinkin työntekijöitä juuri tällaiseen tehokkuuteen. Tärkeää on myös se, että työntekijä ylipäätään saa palautetta ja konkreettisia lukuja. Jokainen Pakkaripossessa tunteekin meikäläisen palaute-Excelin.

    Keski-Suomessa tarvitsi vielä karvalakkia talvisin. Varsinkin, koska ajoi molokkiautoa, jossa ei astiahissiä ollutkaan.

    Ripeys ei myöskään tarkoita häseltämistä. Puhunkin yleensä siitä, että roskakuski on tehokas mutta huolellinen. Isoiksi ajansäästöiksi kasaantuvia sekunteja ei oteta pois kameroiden ja peilien tarkkailusta tai kävelyvauhtia ajamisesta päiväkodin pihassa. Ei myöskään vie yhtään enempää aikaa palauttaa astia samaan paikkaan, niin kuin moni astian haltija toivookin.

    Näkisin, että tehokkuudesta puhumiseen kohdistuva vastustus tulee siitä, että joltakulta vaaditaan nopeutta mutta häntä ei kiinnosta olla nopeampi. Tällaiselle henkilölle ei ainakaan kuntaurakan ajot ehkä ole oikea työ, sillä niissä tehokkuus vain on kovan kilpailun vuoksi välttämätön. Toisaalta minustakin ammattitaitoinen kuljettaja – siis erityisen tehokas ja huolellinen – ansaitsee palkkionsa. Silti joissain firmoissa paremmin työnsä tekemällä ei mitään kummempaa saa.

    Itseäni ja kenties välillä muitakin vastaan kisaavana pakkarikuskina minulle Pakkariposse on huipentuma: saadaan olla tehokkaita, eli kerätä vain ripeästi roskia, ilman, että kukaan narisee ja jopa puuttuu toisten työssä viihtymiseen. Me pidetään tehokkuutta niinkin tärkeänä, että valittiin se yhdeksi meidän arvoistamme. Eikä me siitä vielä olla näännytty.

  • Kävin itse ajamassa 16 paikkaa tunnissa – säälittävää?

    Kävin itse ajamassa 16 paikkaa tunnissa – säälittävää?

    Monta purkkia tunnissa vedät? Tällä kysymyksellä roskakuski voi vertailla omaa ammattitaitoaan kollegoihin. Astiamääristä puhuminen saatetaan nähdä ”juoksemisen” ja ”hätiköinnin” korostamisena, ja se voi ahdistaa sellaista, jolle roskakuskin työ ei ehkä olekaan oikea.

    Toiset saavat isot mukimäärät juoksematta ja hätiköimättä, ja heille ne ovat luonnollinen osa työtä. Numeroilla mitataan ehkä myös itseä. Voinko maanantaissa rikkoa aiemman ennätykseni? Miten sen tekisin – eri ajojärjestys, reippaammat askeleet vai paremmat eväät? Purkkimäärät voivat tarjota motivoivaa itsensä tai kaverin haastamista ja ongelmanratkontaa.

    Eikö Pakkaripossessa olekaan kovia roskakuskeja?

    Tätä olin odottanut: paljon liikettä sisältävää työtä.

    Surkea suoritus

    Olin eräänä maanantaina ajamassa sekajätettä pääkaupunkiseudulla. Keräsin loppuun päivän listan reilu 80 osoitetta ja käytin siihen 5,3 tuntia. Se tekee 16 paikkaa tunnissa, joka kuulostaa äkkiseltään… säälittävältä. Aivan kuin olisin tepastellut maaseutulistalla, jossa on kinttupolkujen päissä olevat kesämökit. Eikö Pakkaripossessa olekaan niitä kovia roskakuskeja?

    Tullaankin numeroiden tutkailun oleelliseen tarkennukseen: puhun nyt osoitteista, en astioista. Minulta on useasti kysytty, kuinka paljon paikkoja roskakuskilla on päivässä. Jos vastaan vaikkapa juuri 80, se voi saada työn kuulostamaan helpolta. Mitä ne roskakuskit tuolla kiitelevät pihasta toiseen, kun joka mestaan on käytettävissä 5 minuuttia?

    Vähän paikkoja, paljon purkkeja

    Yllätys onkin iso, kun lähes joka paikassa on enemmän kuin yksi astia. Niitä voi olla jopa 8 (puhutaan isoista kopeista). Painavia, isoja astioita, joiden liikuttamiseen ei paljon tilaa ole. Lisäksi välimatkaa koppien välillä on enemmän – 5 minuutista siirtymiin ison auton pyörittelyineen pitäisi varata myös osuutensa.

    Hyvä määrä on hetkellisesti 90 astiaa tunnissa.

    Tehokkaan kuskin astiamäärä usein kasvaakin osoitemäärää nopeammin suhteessa hänen keräilyyn käyttämäänsä aikaan. Minullakin reilusta 80 paikasta kertyi astioita 220 – siis 41 astiaa tunnissa, eli yksi kippo tyhjeni 1,5 minuutin välein.

    Uusien purkkien pyörät pyörivät hyvin ja kahtakin astiaa on helppo liikuttaa.

    Ei sillä, ettenkö voisi parantaa lukemaa. Oma tunne oli se, että tuusaamiseen meni liikaa aikaa. Ajoin piiriä ensimmäistä kertaa, eikä yksikään paikka ollut tuttu. Osaa kaduista sentään olin joskus kulkenut. Oma tunne on tietysti tunne, ja piirin konkarit tietävät, mikä on kova taso.

    Mikä on hyvä määrä?

    Sitäkin kysytään, mikä on hyvä määrä astioita tunnissa. Yleispätevää minimiä tai keskitasoa ei voi määrittää listaamatta joukon tarkennuksia. Onko kyse säkkäristä ja onko appari mukana ja kerätäänkö kaksilokerolla? Voidaan sanoa, että säkkärillä vähintään pitäisi saada 50 mukia tunnissa, apparin kanssa yli 70 ja kaksilokerolla hetkellisesti lähemmäs 90.

    Nämä ovat omiin laskelmiin sekä kollegoilta kuulemiin suorituksiin perustuvia numeroita. Voi siis olla, että piiriin saapuu uusi tekijä ja päihittää pitkän aikavälin keskiarvot sekä entiset ennätykset, ihan vain koska liikkuu sujuvasti paikasta toiseen jättäen ainoaksi merkiksi käynnistään tyhjät astiat.