Kategoria: Roskakuskin työ

  • Posselaisten hanskat eivät päädy penkin taakse, koska ne ovat niin hyvät

    Posselaisten hanskat eivät päädy penkin taakse, koska ne ovat niin hyvät

    Wyrtin siniset. Viralliselta nimeltään nitriilikumisormikkaat. Siinä on yhdet roskakuskin parhaista työkäsineistä. Toiset ovat rouhikset eli rouherukkaset, Evijärveltä.

    Ennen kaikkea molemmat saa sujautettua silmänräpäyksessä käteen. Käpälät kohtaavat silkinpehmeän sisäpinnan ja saavat suojan vedeltä ja liejuilta. Ne kestävät roskien keruun kurimuksia kuukausiakin.

    Posselaiset tulisivat tarvitsemaan näitä käsineitä, ja ehkä haluaisimme tutustua muihinkin vaihtoehtoihin. Olihan nyt mahdollisuus ostaa ihan mitä itse halusimme.

    Oli soitettava omaan puhelimeen tallentamaani numeroon.

    Nikon toimeentarttuvuus tasapainottaa taipumustani jäädä viilailemaan.

    Kun olin lähdössä pakkarin kyytiin elämäni ensimmäistä kertaa, silloinen esihenkilö suositteli rouherukkasta. Aluksi epäilin mutta sen jälkeen ei käsissäni paljon muita hanskoja ole ollut.
    Nitriilikumisormikkaisiin tykästyin, kun olin joskus unohtanut työkäsineet ja löysin sellaiset autosta. Sormikkaat suojaavat märältä ja ovat loistavat silloin, kun maasta poimii pieniä roskia.
    Würthin myymälään saa tulla myös vain kahville, Niko Airaksinen kertoo. Yleensä kuitenkin olen ensin miettinyt ostettavaa ja sitten innostun siitä, että saanpa muuten samalla kahvia ja keksiä.

    Numero kuului Würthin edustaja Niko Airaksiselle. Olin tutustunut häneen esihenkilönä työskennellessäni. Kun soitin ja kerroin oman firman perustamisesta, asiakkuus oli perustettu ja tunnukset verkkokauppaankin toimitettu tuossa tuokiossa.

    Se oli ensimmäisiä uutena yrittäjänä avaamiani asiakkuuksia, ”tilejä”. Nikon kanssa asioidessa koin, että kaikki oli selkeää, ja uusikin yritys on tervetullut. Ei tarvinnut toimittaa tilinpäätöksiä ja tyytyä prepaid-maksuihin, ei edes kuukausirajaan.

    Tilin avaus Würthiin oli selvää itselleni. Myymälöiden sijainti, valikoiman laadukkuus ja joka käynnillä auttavainen henkilökunta olivat vahvuuksia.

    Possen omana edustajana toimiva Nikokin haluaa löytää nopeasti toimivan ratkaisun mihin tahansa asiaani – tai paremmin ilmaistuna nopean toimeentarttuvasti. Se kivasti tasapainottaa meikäläisen taipumusta jäädä välillä viilailemaan vimpan päälle.

    Jopa hyttysenkarkotinta löytyy Assyn hyllyltä.

    Nitriilikumisormikkaan kämmenselän kohdalla oleva pehmeä osa tekee käsineestä hengittävän. Käsine hylkii nesteitä ja öljyjä.
    Rouherukkanen kestää hankausta ja leikkausta sekä suojaa öljyjä, rasvoja, happoja ja emäksiä vastaan. Sisälapasen kanssa rouhis on lähes lyömätön talvikäsine.
    Würth-myymälöissä on paljon työkaluja. Myös yksityisasiakkaat voivat tulla tekemään ostoksia maksukortilla.

    Puolitoista vuotta ja toista kymmentä ostelukertaa myöhemmin olen Nikon kanssa Riihimäen Assy-myymälässä. Isojen ikkunoiden takana Mattilantiellä kulkee autoja jatkuvana virtana. Harvassa lienevät ne, jotka eivät olisi Würth-myymälän ohi joskus kulkeneet.

    Voiko kuka vain tulla ostoksille Würthiin ja maksaa vaikkapa pankkikortilla?

    ”Totta kai, tervetuloa”, Niko sanoo. ”Toki tämä on tukkukauppa, joten hintoja ei näy hyllyillä, mutta ne voi kysyä myyjältä.”

    Pelkästään ovelta avautuva tuotteiden kirjo saa kuumeisesti pohtimaan, mitä voisikaan tarvita. Valikoima on laaja aina tiskiaineesta akkuporakoneisiin. Jopa hyttysenkarkotinta löytyy Assyn hyllyltä.

    ”Meiltä saa sen, mitä asiakkaat sattuvatkaan tarvitsemaan.”

    Niko esittelee vaihtoehtoja roskakuskin työkäsineiksi Riihimäen Assy-myymälässä (jossa on muuten täydellinen valaistus kuvaamiseen).
    Avuliaat myyjät auttavat valitsemaan hyvät työkäsineet. Vaikka monet käsineistä ovat tukkupakkauksissa, niitä voi silti ostaa vain yhden parin.

    Posselle Würth on eritoten työturvallisuuden myymälä. Sieltä on ostettu suojalasia ja kypärää, ja juurikin hanskoja. Voisiko roskakuskille löytyä muitakin vaihtoehtoja kuin rouhikset ja Würthin siniset?

    Edessämme on hyllykaupalla työkäsineitä. On nahkaa, kangasta, pitkää vartta, vuorillista, kevyttä. Hitsaajalle, rakentajalle, kuljettajalle, asentajalle.

    Pelkästään viiltosuojahanskoja on hyllyllinen. Kokeilen yhtä käteeni ja se tuntuu kuin silkkihansikkaalta. Silti se suojaa ihoa sillä kerralla, kun terävä esine lipsahtaa työn touhussa.

    ”Tässä hanskassa on F-luokan viiltosuojaus. Se on paras mahdollinen, kun asteikko alkaa A:sta”, Niko valaisee.

    Nikon nostot roskakuskin työkäsineiksi

    Olen halukas ostamaan viiltosuojakäsineet pakkarin ja auton remppoihin. Kuitenkaan astioiden tyhjentelyyn en niitä ottaisi. Käsineen laittaminen vaatii toista kättä. Ensimmäisten sadepisaroiden tippuessa ne olisivat hetkessä läpimärät.

    Reikä peukalonhangassa ei kuulemma haittaa.

    Roskakuskin vaatimukset mielessään Niko esittelee neljät vaihtoehtoiset hanskat. En osaa päättää, mitä ottaisin testiin. Joka Oiler, rouherukkanen ilman rouhepintaa, vaikuttaa kiinnostavimmalta. Muut vien testattavaksi Joalle ja Ronille.

    Kätevää onkin, että he voivat noutaa käsineitä mistä tahansa myymälästä, ja oikeus ostaa yrityksen tilille osoitetaan vaikkapa sovellusta näyttämällä. Itse sovelluksessakin tilaaminen vaikka kotiovelle onnistuu, ja tuotteen saatavuuden myymälöissä näkee sieltä.

    Näinpä uudet hanskat voi kipaista ohi kulkiessa myymälästä. On hienoa, että käsineitä voi ostaa paketillisen sijaan yhden parin. Samalla saa vaikkapa uusittua pakkarissa olevan katuharjan ja täydennettyä paperipyyhevaraston.

    Myymälästä noutoon kannustaa kahvipistekin. ”Tänne voi tulla vaikka vain kahvilla käymään”, Niko antaa helpotuksen kaltaiselleni kahvifriikille.

    Pidin rouheettomista rouherukkasista eli Joka Oilereista. Testirukkasten ongelmana oli vain se, että ne olivat liian isot, jolloin ne tuntuvat pyörivän käsissä.

    Se lienee silti selvää, että harva tulee vain kahville ja keksille. Mielessä on vähintään jotain, mitä saattaisi ehkä tarvita. Veisinkö täällä ollessani Joallekin nipun uusia sinisiä?

    Niin kuin kaikki Possessa Joakin tykkää käyttää hanskat loppuun asti. Reikä peukalonhangassa ei kuulemma haittaa.

    Olen hieman huolissani suojaavuudesta, mutta iloinen olen siitä, että työkäsineet ovat kovassa käytössä eivätkä vain pölyynny penkin takana.

  • Työturvallisuudessa pyrin käytännöllisyyteen ja mukavuuteen – ja kengissä se käy helposti

    Työturvallisuudessa pyrin käytännöllisyyteen ja mukavuuteen – ja kengissä se käy helposti

    Artikkeli on yhteistyö Sievin Jalkine Oy:n kanssa. Kuvat ja videot olen ottanut itse.

    Edustan Pakkaripossessa työnantajaa, joten minulla on iso vastuu: työntekijöiden työturvallisuus ja hyvinvointi. Jos sattuu työtapaturma, minä olen se, johon kaikkien katseet ensimmäisenä kääntyvät.

    Heti Pakkaripossen perustamisen jälkeen alkoi tapahtua. Aloin kirjoittaa työsuojelun toimintaohjelmaa sekä ohjeita turvalliseen työskentelyyn ja vaaratilanteisiin. Koko possen kesken kävimme ne läpi. Työterveyshuollon kumppanin kanssa tein toimintasuunnitelman ja työpaikkaselvityksen.

    Vaikka muodollisuudet on tehty, työturvallisuutta olen pyrkinyt pitämään posselaisten mielissä. Olen seurannut työskentelyä ja muistuttanut riskialttiista työtavoista. Aina välillä joku tuo ryhmäpuhelussa esiin turvallisuuteen liittyviä ajatuksia. Elokuisen Power Truck Show -reissun junamatkastakin käytimme ison osan työturvallisuuden läpi käymiseen.

    Posselaiset käyttävät turvakenkiä, joissa on korkea varsi, naulaanastumissuoja, kärkisuoja ja kelin mukainen pohja. Ehkäpä vastoin valtavirtaa Joa pitää nauhallisista Sievin Zone 2 -kengistä.
    Kotona on turvakenkiä kaikkiin pakkarikuskin kohtaamiin olosuhteisiin. Turvakumisaappaat ilahduttavat silloin, kun on lunta paljon tai isoja lätäköitä, ja vuorilliset maiharit toimivat erinomaisesti pakkasessa. Kuivaan ja lämpimään aikaan valinta on joko AirGo 5 RollerH tai Lazer Roller High+. Syksyksi olen ostanut Cobra Roller High+ -kengät – vettä hylkivät ja lämpöä eristävät mutta reippaassa kävelyssä mukavat.

    Turhan usein työturvallisuus ei kohtaa käytännön työn kanssa. Työnantaja kieltää vaikkapa kiipeämisen mutta samalla muistuttaa, että peruutuskamera on pidettävä puhtaana. Pakkarissa kamera on melkein poikkeuksetta auton katon korkeudella.

    Kiipeily on itse asiassa itsellenikin työturvallisuuden harmaata aluetta. Jokainen työpaikka arvioi työnsä riskejä, ja minun ja muidenkin posselaisten mielestä pakkarin kuuppaan kiipeäminen kameran putsaamiseksi ei ole riski, kun se tehdään oikein. Työturvallisuuden ohjeistukset ovatkin tasapainoilua sen välillä, että työtä voidaan tehdä käytännöllisesti ja mukavasti mutta turvallisesti – toisaalta mitkään ohjeistukset ole lopullisia.

    Jalat vipeltävät niin astioiden pyörien kuin kynnysten ja reunakivien seassa.

    Sievin AirGo 5 RollerH -kengät sopivat hienosti Pakkaripossen väreihin.
    Sievin AirGo 5 RollerH -kengät sopivat täydellisesti Pakkaripossen väreihin.

    Työkengissä tasapainoilu on helppoa.

    Moni pakkarikuski pitäisi liikkuvassa työssä mielellään lenkkareita, tai edes matalavartisia lenkkareita muistuttavia turvakenkiä. Posselaisten on kuitenkin pidettävä tietyt ominaisuudet omaavia turvakenkiä, ja se perustuu työuran tarjoamaan tietoon.

    Naulaanastumissuoja pelastaa jalkapohjan siltä harvinaiselta kerralta, kun purkupaikalla astuukin maasta sojottavaan naulaan. Kärkisuoja suojaa varpaita iskuilta, kun jalat vipeltävät niin astioiden pyörien kuin kynnysten ja reunakivien seassa.

    Lisäksi kengissä on oltava korkea varsi, koska tiedossani on, että jäteastioiden lukitusraudat ovat aiheuttaneet tapaturmia – ja aiheuttavat edelleenkin. Ei ole pitkä aika siitä, kun vetäessäni kuusisatasta lukitusrauta tökkäisi jälleen kantapähän. Varsi vähensi harmia, vaikka isku kipeää tekikin.

    Sievin kenkien sisusmateriaali on mukavinta, mitä tiedän – pehmeää ja hengittävää sekä näyttävää.
    Useimmat turvakengät ovat jopa yhtä mukavia ja näyttäviä kuin arkikengät, ja esimerkiksi sateella saattaisi mieluummin kulkea työkengissä vapaa-ajallakin kuin surkeilla vapaa-ajan kengillä. Tonin testattavina oli Air R5H Roller -kengät.

    Se, että on turvakenkä ja edes korkea varsi ei tarvitse tarkoittaa, että kävely olisi tuskaa. Kengät ovat kehittyneet valtavasti. Korkeavartisissakin kengissä on pehmeää pohjaa ja ilman kierron mahdollistavaa kangasta aivan kuin juoksulenkkareissa.

    Nykyään turvakengät eivät pelkästään suojaa vaaroilta vaan myös edesauttavat hyvinvointia ja kunnossa pysymistä. Lisäksi voidaan nauttia siitä, että laajasta valikoimasta päästään valitsemaan mieluisat kengät ja saadaan työasu näyttämään yhtenäiseltä ja Possen brändin mukaiselta.

    Selailen usein turvakenkien mallistoa, ja myymälässäkin kenkähylly tuuppaa houkuttelemaan minua. Bongasin Sievin mallistosta kaksi kiehtovaa kenkää ja pyysin Sieviä lähettämään sellaiset testattaviksi. Alkukesästä postipaketissa saapuikin kahdet varsin erilaiset kengät.

    Sukat eivät ole niin usein hiestä märät.

    Air R5H Roller -kengän nilkkaosassa on pehmike, joka on hyödyllinen astioiden pyörien lukitusraudoilta suojaamiseksi. Tonille niiden toimivuus ei ilmennyt, sillä testijakson aikana ei kertaakaan lukitusrauta osunut nilkkaan.
    Posselaiset saavat valita mieluisat turvakengät, kunhan ne täyttävät työturvallisuuteen liittyvät vaatimukset. Kengille ei ole enimmäissummaa, toki niitä nyt ei alati voi olla ostelemassa.

    Otin niistä testattaviksi AirGo 5 RollerH -kengät. Ne ensimmäisen kerran pukiessani työasun kanssa en voinut kuin ihailla mustan ja punaisen sopivuutta Possen väreihin. Toisaalta keveys pohjan vaimennus eivät tuottaneet uutuuden viehätystä, koska niihin minut oli jo totuttanut Lazer Roller High+ -kengät. Silti pohjan styroksia muistuttavasta tyynystä tunnistettava vaimennus tekee kengästä niin mukavan, että sellaisia suosittelen vahvasti.

    Ilmastoinnissa havaitsen eron. Ensinnäkin sukat eivät ole niin usein hiestä märät – lähinnä hellerajan ylittyessä se tapahtui, joten kenkien uskoisin olevan mukavan raikkaat aina huhtikuulta lokakuulle, jona aikana kuvittelisin niitä käyttäväni. Myös kun autossa laittaa puhalluksen jalkotilaan, viilentävän ilman voi tuntea. Ilman hyvä kiertävyys näkyi niinkin, että kengän kastuttua kerran läpimäräksi se kuivui jalkotilan puhalluksessa nopeasti.

    AirGo 5:ssä erityistä on myös se, että kengän lesti on leveämpi kuin suurimmassa osassa Sievin muista malleista. Se ilmeisesti kostautui kipeytyvinä varpaina, joten vaikka värit hienosti sopivatkin, on minun pidättäydyttävä normaalin lestin kengissä. Toisaalta Toni pohti, että juuri hänen jalkaansa AirGo 5 voisi lestin ansiosta olla passeli.

    Kärjen pintamateriaalista Air RH5 Rollerit saavat Tonilta kehuja.

    Sievin Lazer Roller High+ -kenkien iltti on sivuiltaan kiinni varressa, mutta AirGo 5:ssä iltti on koko pituudeltaan irrallaan. AirGo 5 onkin ehkä hieman helpompi laittaa jalkaa ja ottaa pois.

    Toni otti testattavakseen Air R5H Roller -kengät. Toni koki, että ne ovat hitusen painavammat kuin Lazerit mutta varsinkaan kesähelteillä sukat eivät niin pahasti kastu hiestä. Rei’itys siis auttaa ilmanvaihdossa, mutta märässä heinikossa kastuu sukka nopeasti, samoin kuin minun testaamissani kengissä.

    Tonille kertyy päivässä 25 000–30 000 askelta, kun mukaan laskee työmatkat ja koiran lenkitykset, jotka Toni teki Sievit jalassa. Sellaisenkin käytön jälkeen Tonin kokemus kengästä on ihan hyvä – toisaalta kenkä oli hieman liian pieni. Kengän sovittaminen onkin tärkeää, ja jälleenmyyjän luona on mahdollista tehdä jalan skannaus, jonka avulla pohjallisistakin saadaan jalkaan sopiva.

    Kärjen pintamateriaalista Air RH5 Rollerit saavat Tonilta kehuja, sillä se on kestänyt jäteastioiden lukkojen availua paremmin kuin muut kengät. Monissa muissa jalkineissa kärjet rispaantuvat nopeasti.

    Kummatkaan kengät eivät yhtäältä osoittaneet mitään sellaista, minkä perusteella minä, Toni tai muutkaan posselaiset alkaisivat juuri niitä käyttämään. Siihen syynä on tosin sekin, että pelkästään Sieviltä saa monia muita vähintään yhtä hyviä kenkiä. Koska turvakenkien hinta lähentelee paria sataa euroa eikä niitä voi palauttaa, kokemusten kerääminen oli silti todella hyödyllistä.

    Lisäksi nämäkin kaksi kenkämallia osoittavat sen, että kenkiä on todella runsaasti ja erilaisiin tarpeisiin. Voisiko työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnistakin huolehtiminen käytänöllisempää ja mukavampaa olla?

  • Työtä kahdessa vuorossa arkisin – roskakuskilla on säännölliset työajat

    Työtä kahdessa vuorossa arkisin – roskakuskilla on säännölliset työajat

    Ajoin aiemmin rekkaa ja kuorma-autoa kuskaten elintarvikkeita niin Lidleihin kuin pääkaupungin kioskeihin. Työvuoron aloitusajan määritteli se, mihin aikaan autolle oli suunniteltu lastaus. Vuorot siis alkoivat milloin aamuviideltä, milloin iltaviideltä. Neljän aamuvuoron jälkeen saattoi olla vaihto kolmeen iltavuoroon.

    Työaikojen sijoittuminen kello 5:n ja 23:n väliin sekä etenkin säännöllisyys oli yksi – vaikkei suinkaan merkittävimpiä – syistä siihen, että halusin palata rahtihommista pakkaria ajamaan.

    Roskakuskien työajat nimittäin ovat kuljetusalan säännöllisimpiä.

    Aikaisin aamusta roakakuskin työ on sujuvampaa. Helsingin kantakaupungin ympäristövyöhykkeellä saa jätettä arkisin kerätä jo aamuviidestä.

    Määräykset määrittävät

    Säännöllisyys pohjautuu pitkälti jätehuoltomääräyksiin. Määräykset ovat kunnan tai useita kuntia edustavien lautakuntien tai muiden viranomaisten laatimia ja ne koskevat toiminta-alueen jätehuoltoa velvoittaen niin jätteen haltijaa, kuljettajaa kuin vastaanottajaa. Määräykset kertovat myös sen, milloin jätteiden kerääminen on sallittu.

    Voi käydä hellepäivänä järvessä pulahtamassa.

    Helsingin kantakaupunkiin suuntaavat roskakuskit appareineen todennäköisesti lähtevät varikolta jo aamuneljältä, sillä keräyksen saa aloittaa kello 5. Helsinki lieneekin ainoita alueita, joissa roskakuskit saavat työskennellä niin aikaisin (ja sekin pitkän oikeustaiston jälkeen). Useimmiten aloitus on sallittu kello 6 ja keräily saa jatkua kello 21:een tai 22:een saakka.

    Tälle 15-17 tunnin mittaiselle aikavälille roskakuskien työvuorot pääasiassa sijoittuvat, ja varsinaisia yövuoroja ei ole.

    Aamulla uni maistuu minulle paremmin kuin illalla. Siksi Sysmässä omassa urakassa tuuratessani suuntasin purkeille usein vasta seitsemän aikoihin. Joustava aloitusaika voi olla mahdollista, jos on auton ainoa kuski ja listan saa ajettua keräilyajan puitteissa.

    Possessa olemme sopia vuoroista ja aloitusajoista joustavasti. Kaikki tietävät, että työt pitää silti voida tehdä vaatimusten mukaisesti.

    Viikonloput vapaita

    Määräykset rajaavat keräilyn arkipäiviin ja usein myös lauantaihin, sillä joissakin kohteissa jätettä tulee niin paljon, että tyhjennys tarvitaan kuutena päivänä viikossa. Poikkeusluvalla sunnuntaisinkin saa kerätä, samoin kuin arkipyhinä. Esimerkiksi joulun ja pääsiäisen aikaan roskikset voisivat ylitäyttyä, jos osana pyhistäkin ei niitä tyhjennettäisi. Joulun ja pääsiäisen kaltaisina juhla-aikoina on siis duunia odotettavissa muinakin kuin arkipäivinä.

    Valtaosassa maata juhla-aikojen ulkopuolella pärjätään viiden päivän tyhjennyksillä, ja roskakuski usein nauttii vapaista viikonlopuista. Toisaalta roskia ei voi jättää keräämättä, ja jos arkiviikolla ei kaikkea ehditä tekemään, jatketaan töitä viikonloppuna. Lauantaipäivän vuorosta ei lähtökohtaisesti saa erillistä korvausta, jos palkkajakson vaaditut vapaat löytyvät muilta päiviltä, mutta sunnuntaista kuuluu saada aina pyhätyökorvaus.

    Ei ole mahdotonta, että pakkaria ajetaan aamusta iltaan.

    Olen ottanut ilon irti säännöllisistä työviikoista. Viikonloput käytän palautumiseen fyysisestä työstä, ja teen usein kevyitä firman johtotöitä. Maanantaisin on hyvinkin virtaa uuden viikon aloittamiseen – ja tarpeen se on, sillä maanantait ovat usein isoja päiviä. Monessa kohteessa on viikonlopun jäljiltä saatava astiat tyhjiksi.

    Roskakuski tietää hyvin usein, mihin aikaan pääsee kotiin, ja voi ajankohtaa ehkä aikaistaakin olemalla ripeämpi.

    Kiirehtimisestä omaan tahtiin

    Huomaan ihmisten monesti ajattelevan, että roskakuskilla on kiire. Toisinaan tarve tehdä työtä tehokkaasti tulee siitä, että päivän reitillä on paljon astioita, mutta kohteliaisuudesta ja muusta ammattitaitoisuudesta ei pidä joutua tinkimään. Osaava pakkarikuski kykeneekin koviin tehokkuuksiin ja siistiin työnjälkeen yhtäaikaisesti.

    Oma kokemukseni työntekijänä on se, että työnantajat eivät vaadi kiirehtimistä, kunhan työt tekee ajallaan. Näin ollen voi nauttia maaseudun rauhasta, käydä hellepäivänä järvessä pulahtamassa ja jutella asukkaiden kanssa, ehkä jopa ajaa lopuksi työautolla kotiin. Toisaalta joillakin pakkarikuskeilla on into saada lista ajettua nopeasti ja lähteä hyvissä ajoin varikon kautta kotiin.

    Parempi onkin varautua siihen, että roska-autoa ajetaan aamu- ja iltavuorossa ja usein niin, että vuoro vaihtuu viikoittain. Jos yksittäisen auton ajopari olisikin sopinut pysyvistä aamu- ja iltavuoroista, työnantaja kieltää sen työkavereiden peräänkuuluttaman tasapuolisen kohtelun perusteella.

    Taukoja muttei ajo- ja lepoaikoja

    Ajo- ja lepoaika-asetus, joka muun muassa rajaa yhtämittaisen ajoajan 4,5 tuntiin, ei koske ovelta ovelle tapahtuvaa talousjätteen keräystä. Työntekijälle on silti tarjottava työaikalain mukainen puolen tunnin tauko jokaista 5,5 tunnin työskentelyjaksoa kohti. Taukoa ei ole pakko pitää.

    Roskakuskin työvuoron pituutta rajoittaa työaikalain 34. pykälän perusteella työehtosopimus. Koska työehtosopimuksen 11. pykälän perusteella vuorokausilevon on oltava vähintään 9 tuntia, työvuorolla saa olla pituutta enintään 15 tuntia. Ei siis ole mahdotonta, että pakkaria ajetaankin aamusta iltaan ja ollaan joka toinen päivä vapaalla.

    Se ei silti tarkoita, että 8 tunnin ylittävältä työvuoron osalta saisi ylityökorvauksia. Kuljetusalan työehtosopimuksen mukaan ylityötä on 80 tunnin ylittävä määrä kaksiviikkojaksossa. Jos tekee viisi 16 tunnin työvuoroa kaksiviikkojaksossa, ei tee yhtään ylitöitä.

    Voi silti sanoa, että roskakuskin työaika on kuljetusalan säännöllisimpiä – aamulla töihin lähtiessä voi pääsääntöisesti olla varma, että on iltaan mennessä kotona.

    Ja hyvässä pienessä porukassa työajat ovat vieläkin mahtavammat.

    Palautteessa toivottiin artikkelia roskakuskin työajoista ja tyypillisestä työpäivästä. Tässäpä sellainen olisi! Jätä oma toiveesi alla olevalla palautelomakkeella.

  • Työn voi odottaa rikkovan minut, joten rakennan kehoni kestämään

    Työn voi odottaa rikkovan minut, joten rakennan kehoni kestämään

    Olisiko lähtökohta voinut olla huonompi.

    En ehtisi käymään salilla säännöllisesti, enkä edes haluaisi maksaa siitä. Liiemmin rahaa en laittaisi personal traineriin tai edes vloggaajien treeniohjelmiin. En syö lihaa, kalaa enkä kanaa, ja jos ruokavalio koostuu heinästä niin ruumiinrakennekin on kuin vinkuheinä.

    Silti halusin ilman lisäaineita nostaa lihasvoimaa ja tehdä vartalosta lihaksikkaan, vaikka kävisin lähes päivittäin ajamassa pakkaria. Koska mitä enemmän ajan pakkaria, sitä enemmän kehoni tarvitsee vahvistusta.

    Muuten se voisi olla rikki jo kymmenen vuoden päästä.

    Roskakuskin työssä lihasvoima on vahvuus.
    Jos astiat eivät ole painavia jo niiden sisällön vuoksi, pyörät ja alusta usein tekevät liikuttamisesta raskasta. Työ ei välttämättä kovin rapakuntoiselle sovellu. Video huhtikuulta 2026 Sysmän urakasta. Kuvaus: Toni H.
    Kesäkuun lopulla 3,5 kuukauden kotona treenauksen ja proteiinipitoisen kasvisruokavalion syönnin tulos näkyy.

    Jatkuvat raskaat toistot käyvät ihmisrungon liitoskohtiin.

    Työterveyslaitos teki taannoin selvityksen roskakuskien työn turvallisuudesta, ja siihen kuului kuljettajien haastattelut. Selvitys antaa ymmärtää, että kukaan roskakuski ei usko pystyvänsä tekemään samaa työtä eläkeikään asti.

    Alalla lienee pinttynyt ajatus, että roskakuskin työ väistämättä rikkoo kropan. Sitä voi selittää se, että tunnetaan monta kollegaa, joka on joutunut pakkarin ajon lopettamaan. On mennyt selkä, polvet tai olkapäät.

    Jatkuvat raskaat toistot käyvät ihmisrungon liitoskohtiin.

    Työssä on paljon kiertoja, ponnistuksia, yksipuolista kuormitusta. Astiat ovat usein järkyttävän painavia ja niitä joutuu kiskomaan kynnysten yli. Toki ergonomia on vuosien mittaan kehittynyt niin jäteastioissa kuin pakkareissa ja työturvallisuutta on alettu ottaa vakavammin, mutta niin kauan kuin ihminen liikuttaa astioita, ihminen kuluu.

    Mutta voiko sitä vastaan taistella?

    Leuanveto myötäotteella eli rystyset itseen päin kehittää selkälihaksia ja käsivarren lihaksia. Se on myös henkisesti ylivoimaisin harjoituksistani. Kuvan olen ottanut noin kuukauden treenaamisen jälkeen.
    Dippi kehittää ojentajia, olkapäätä ja vatsalihaksiakin. Jos liikkeen aikana on etukumarassa, saa rintalihaskin treeniä. Dippitelineen löysin Tori.fin kautta muutamalla kympillä. Kuvan olen ottanut noin kuukauden treenaamisen jälkeen.

    Itsensä näkeminen treenattuna toimitusjohtajana ja roskakuskina alkoi motivoida.

    Innoittajani on yksi tuntemani kollega.

    Viime näkemästä on aikaa, mutta silloin hän yhä ajoi pakkaria verrattain korkeasta iästä huolimatta. En koskaan kuullut hänen valittavan mistään. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän kävi kertomassa YouTube-videoni kommenteissa olevansa yhä remmissä.

    Hän on minulle esimerkki siitä, että pakkarin ajon ei tarvitse loppua iänkään karttuessa. Liekö salaisuus siinä, että työvuoron jälkeenkin kollega saattoi lähteä polkupyöräilemään kohti marjametsää.

    Vaikka pyöräilystä ja metsässä liikkumisesta pidän itsekin, näen ensisijaisena aseena taistelussani lihaskunnon kohottamisen. On vain oltava päättäväinen. Ratkaistava hoikkuuden ja sali-inhon kaltaiset huonot lähtökohdat.

    Samalla olin alkanut luottaa siihen, että tavoitan kaiken sen, mitä vain riittävän vahvasti haluan. Itsensä näkeminen treenattuna toimitusjohtajana ja roskakuskina alkoi motivoida. Sitä paitsi tekisin omakohtaisen tutkimuksen siitä, voiko kuntoa kehittämällä suojautua roskakuskin työn vaaroista.

    Kun treenaa enimmillään viitenä päivänä viikossa ja ajaa yhtä monena päivänä pakkaria, ja tekee toimarin työt, tarvitsee kurinalaisuutta.

    Lähtökohdan huonontavat kysymykset ratkaisin yllättävän helposti.

    Avasin tekoälykeskustelun, koska olin jo pitkään saanut hyviä vinkkejä tekoälyltä. Kysyin, voisinko päästä roskakuskin kuntoon ihan vain kotona treenamalla. Ei menisi rahaa kuntosalikortteihin ja ennen kaikkea päivästä ei tarvitsisi varata aikaa salilla käynteihin. Siihenhän ei vain riitä salilla vietettävä aika.

    Tekoäly kertoi, että käsipainoilla, voimarullalla ja leuanvetotangolla pääsisin tavoitteeseen. Pääasia on, että vastusta saa lisättyä lihasten kehittymisen myötä.

    Kehon rakentamisen välineiden hinta alkoi muovautua: lähes 40 kiloon asti säädeltävät käsipainot ja voimarulla netistä: muutama sata euroa. Leuanvetotanko Tokmannista: 17 euroa. Dippiteline Tori.fistä: 40 euroa. Niin ja virtuaalinen personal trainer: 0 euroa.

    Kasvisruoallakin saa lihasta kasvatettua. Proteiinia on runsaasti esimerkiksi soijarouheessa, tofussa ja ihan vaikkapa vehnätortillalätyissä. Proteiinin painottaminen ei lopulta ole pois nautinnollisuudesta. Koska en ole vegaani, maitorahka, raejuusto ja jäätelökin ovat merkittäviä proteiinin lähteitä.

    Esimerkki päivän syönneistä

    • Aamupala: Maitorahkaa 250 g:n pikari. Kyytipojaksi puolukkahilloa ja muromysliä, jottei rahkan mauttomuus ja happamuus ala tökkiä. 25 g proteiinia.
    • Ravintolisätankkaus: Lihastreenin yhteydessä 5 g kreatiinia veteen sekoitettuna ja treenin jälkeen 40 g proteiinijauhetta veteen sekoitettuna. 30 g proteiinia.
    • Välipala 1: Ruisleipä ja pähkinöitä energialähteeksi ennen työvuoroa. 10 g proteiinia.
    • Välipala 2: Työvuoron alussa 200 g tofua suoraan paketista ja työvuoron aikana pari leipäsiivua ilman päällisiä energian lähteeksi. 35 g proteiinia.
    • Illallinen: Illalliseksi 40 g soijarouhetta sekoitettuna 100 grammaan makaronia ja lisäksi 100 g raejuustoa. 45 g proteiinia.

    Yhteensä päivän proteiinin määrä 130–150 g eli 1,6–2 kertaa painokilojen verran.

    Lautasella on osa päivittäisestä ateriastani, ja siinä on soijarouhe-makaroniseosta, tofua, kesäkurpitsaa ja raejuustoa. Ateriaan kuuluu myös kaksi ruisleipää ja kaurajuoma. Yhdestä ateriasta saa kuidun ja pehmeiden rasvojen lisäksi proteiinia 70 grammaa, ja aterian hinta on noin 2 euroa.
    Päivän proteiiniannosta voi kasata helposti nauttimalla töissä vaikkapa paljon proteiinia sisältävän jogurttijuoman; mitä nyt sokerin vuoksi ei sitä koko ajan viitsisi.
    Tässä uskon lihasvoiman lisääntymisen auttavan: kun painavaa purkkia täytyy nostaa etureunasta, jotta sen saa vedettyä katoksesta ulos – usein myös tukipalkin tai maavallin ylitse.

    Muutoksen näkeminen kiihdytti intoa entisestään. Monena treenipäivänä ei kysymys ollut siitä, onko treenille aikaa, vaan siitä, onko muulle kuin treenille aikaa. En tinkinyt niistä eli saatoin myöhästyä sovituista menoistakin.

    Kestävyysliikunnan jätin pois mutta yhä työmatkoilla poljin 18 kilometriä päivässä. Töissä toisaalta pyrin pitämään sykkeen korkeammalla ottamalla juoksuaskeleita. Silti ilmeisesti treenaus alkoi vaikuttaa. Monena päivänä ei ollut välttämätöntä enempää innostusta sykkiä piirillä. Oli uupunut olo, tosin ehkä monesti riittämättömän levon tai ravinnon vuoksi.

    Kuukausien kuluttua jonkinlainen alkuinto katosi. Tulosta oli alkanut jo näkyä, ja ymmärsin, että treeniohjelmaa ei tarvitse noudattaa tarkkaan, kunhan proteiinin turvaa joka päivä. Kävin työterveysfysioterapeutillakin varmistamassa ajatusteni ja treeniohjelman pätevyyden.

    Mahdollisuus tehdä tätä työtä niin pitkään, kuin haluan, ei saa olla kiinni ainakaan itsestäni.

    Äärirajoille itsensä vieminen on palkitsevaa, samoin kuin kehityksen seuraaminen. Astiat ja lisäjätesäkit ovat todella olleet kevyempiä, ja vartalo on atleettinen. Sen seuraaminen, miten atleettiseksi vartalon saan, kietoutuu innostavasti Pakkaripossen kehittymisen kanssa pidemmän aikavälin tavoitteellisuudeksi.

    Onhan posse vähintään yhtä vahva kuin sen jäsenensäkin.

  • ”Tulin tervehtimään ihan kasvotusten” – työskentely Sysmässä on täynnä yrittäjyyden elämyksiä

    ”Tulin tervehtimään ihan kasvotusten” – työskentely Sysmässä on täynnä yrittäjyyden elämyksiä

    Artikkeli on yhteistyö Vitec Tietomitta Oy:n kanssa.

    Sysmässä on urakoitu kohta viisi kuukautta. Talvihan oli hyvä, sillä sää pysyi pakkasella, ja tiet olivat vain muutaman viikon peilijäiset. Roni on hoitanut homman hienosti: hän on pitänyt pakkarin tiellä, eikä yhtäkään astiaa ole jäänyt tyhjentämättä ajo-olosuhteiden vuoksi.

    Huhtikuussa olikin aika yrittäjän ottaa urakka käsiinsä sillä Ronin lomaillessa tuurasin häntä muutaman viikon. Vaikeista olosuhteista oli jäljellä muutama pehmeä kohta, ja muuten kevät oli jo pitkällä. Vilkas kaupunkiseutu vaihtui siihen, että autosta poistuessa kuulee vain tuulen huminan ja lintujen laulun.

    Ja onhan se pakkarin ajo maaseudulla aivan oma maailmansa.

    Sysmässä roskakuskille ei välity ihmisten kiire.

    Välillä pysähdyn nauttimaan eväitä luonnon keskelle. Jo huhtikuun puolivälissä aurinko lämmittää ja linnut parveilevat pelloilla. Kuva: Toni H.
    Maaseudulla pakkarikuski ajaa enemmän ja pysähtelee harvemmin. Purkkeja ei siis tyhjennetä samalla sykkeellä kuin taajamassa, mutta ei listan hoitaminen kaikissa olosuhteissa laadukkaasti helppoakaan ole. Kuva: Toni H.
    Varsinkin kesämökkien astiat ovat usein pienten teiden päässä. Kuljettajan on tarkkailtava muun muassa kiviä, kuoppia, tien pehmeyttä, sähkölinjoja, oksia ja rakennuksia pujotellessaan pikkuteillä.

    Sysmässä roskakuskille ei välity ihmisten kiire. Torvet eivät soi siksi, ettei roska-auton ohi pääse viime tinkaan lähtöä tekiessä. Oikeastaan tilaa on sen verran, että kenenkään ei tarvitse jäädä loukkuun. Minä en pysäköi pyörätielle, koska ympäristö antaa minun tehdä työni järkevästi.

    Vastaan tulevat nostavat kättä tervehtiäkseen ja jätteitä tuovat jäävät juttelemaan. Pyytävät alan ammattilaiselta apua lajitteluun. Pohtivat, oliko tietä hyvä ajaa, neuvovat paremman reitin, kysyvät, miten uudella urakoitsijalla on homma alkanut.

    Eräässäkin paikassa pysäytettyäni tien reunaan ja kävellessäni astialle talonväki oli pihassa ja toinen heistä tuli jutulleni. Hän sanoi halunneensa tervehtiä kasvotusten uutta kuljettajaa.

    Vein Scanian Lahteen pidemmäksi ajaksi laittoon.

    Ovatkohan hevoset maaseudulla tottuneet isoihin autoihin? Kaupungin talleilla osa hevosista alkaa ryntäillä, kun pakkari kurvaa jätepisteelle. Sysmässä raudikko vain nautiskeli heiniä ja tsekkasi Volvon 330 lajitoveria.
    Sysmän maisemat näyttivät minulle Keski-Suomesta lähtöisin olevana, Uuttamaata ja Varsinais-Suomea kolunneena Kanta-Hämeen asukkina omanlaisiltaan. Metsää, järviä, peltoa ja historiallisia rakennuksia on tasaisesti – mikään niistä ei hallitse maisemia.

    Ensimmäisen viikon ajoin Possen omalla Scanialla. Kauppojen jälkeen olin pohtinut melko paljon, olisiko auton kuntoa pitänyt selvittää lisää ja olla vaativampi. Oman pakkarin ohjaimissa tunne kuitenkin on, että meillä on hyvä auto. Keskikulutuskin on ollut mukavaa nähtävää.

    Eipä kahdeksan vuoden ikäistä autoa ostaessa pidä odottaa uutta. Alkuvuodesta vaihdatimme akut ja ilmakompressorin, ja kevään katsastusta ennen pallonivelenkin. Hydrauliikkapumppu paljasti hajoamisen merkkejä, joten päätimme vaihdattaa sen ennen kuin se paukahtaisi jonkun pihassa.

    Ensimmäisen viikon päätteeksi vein Scanian Lahteen pidemmäksi ajaksi laittoon ja maanantaina hain Vantaalta vuokrapakkarin tilalle. Upouudella autolla ajelu oli taas yksi esimerkki siitä, miksi yrittäjäksi kannatti ryhtyä.

    Kuorma-autojakin voi vuokrata. Olin ollut yhteydessä vuokraamon myyjään jo pari kuukautta ennen suunniteltua tarvetta. Erittäin mukavana yllätyksenä myyjä totesi, että vuokrauksen alkaessa oli valikoimaan tulossa aivan ajamaton pakkari, ja sen Pakkariposse saikin. Kuva: Toni H.
    Vuokrapakkarissa on hyvä varustelu, kuten nahkaratti, automaattinen ilmastointi ja Volvon mukavat ja tyylikkäät penkit käsinojineen. Pääsin tutustumaan samoihin varusteisiin kuin meille tilatussa Volvossa on, erityisesti kamerapeileihin.

    Pakkariposse vastaa Sysmässä taajama-alueen bio- ja pakkausjätteiden sekä haja-asutusalueen sekajätteiden keräyksestä. Vaikka urakkaa hoidammekin yhdellä autolla, sysmäläisten hyvin erikseen keräämän aineksen myös kuljetamme erikseen uusiokäyttöön. Kyytiin kerätään yhtä jätelajiketta kerrallaan ja käydään kippaamassa se ennen kuin aletaan kerätä toista. Esimerkiksi biojäte päätyy Lahteen biokaasu- ja kompostointilaitokseen.

    Joka jätejae on erilaista kerättävää ja tarjoaa siten vaihtelua. Biojäteastioiden sisäsäkki kannataa kiskaista pois astian reunoilta ennen hissiin asettelua. Muoviastiat ovat kevyitä mutta täyttävät kuupan nopeasti. Ennen lasi- ja metalliastioiden kippaamista on syytä avata astian kansi. Sekajätteessä voi olla mitä vain.

    Puhelinluettelon paksuisesta paperinivaskasta roskakuskit etsivät osoitteet.

    Tarkistan jäteastioiden sisällön silmämääräisesti. Astiassa ei saa olla esimerkiksi patjoja, renkaita, rakennusjätettä, maaleja, aerosoleja eikä nesteitä. Aluekeräyspisteiden astioissa on usein sähkölaitteita, vaikka ne voisi viedä maksutta jäteasemalle. Poistan astioista niihin kuulumattomat jätteet, jos se on turvallista. Kuva: Toni H.
    Aluekeräyspisteelle oli jätetty rahanarvoista tavaraa.
    Lenkki taajamassa tuo mukavaa vaihtelua, ja on ilo huomata, miten hyvin sysmäläiset ovat erotelleet eri jätejakeet omiin astioihinsa. Bioastian säkittäminen on muuten taitolaji, eikä säkkejä tee mieli haaskata, koska parin säkin hinnalla saa kahvin.
    Pakkari tyhjennetään niin, että peräportti nostetaan ylös ja vastaseinällä työnnetään kuorma ulos. Pakkarikuskin kuuluu joka kipin yhteydessä putsata peräportin tiiviste ja kuormatilan reunat, jotta ne pysyvät kunnossa ja auto siistimpänä.

    Minulta kysytään usein, mistä roskakuski tietää, missä pitää käydä ja mitä tyhjentää. Aloittaessani roskakuskina 2010-luvun alkupuolella tietokoneet alkoivat yleistyä, ja alalla olleet kertoivat vanhasta käytännöstä: jopa puhelinluettelon paksuisesta paperinivaskasta roskakuskit etsivät osoitteet ja merkkasivat kynällä tyhjennyksen tehdyksi.

    Nykyisin kuljettajat käyttävät suomalaisen Vingon kaltaista mobiililaitteissa toimivaa sovellusta. Kohteet näkyvät kartalla pisteinä ja vieressä ovat osoitteet. Tieto kulkee nopeasti esimerkiksi kuljettajan, työnjohdon ja asiakaspalvelun kesken. Pakkarin sijainnin tallentuminen auttaa reklamaatioiden käsittelyssä ja urakoitsijan työn laadun seuraamisessa.

    Ajolistat ovat suomalaisen Vitec Tietomitta Oy:n Vingo-sovelluksessa. Se, että sovellus on tehty mobiililaitteille, on hyvä asia muun muassa siksi, että puhelimissa ja tableteissa on sijainti ja kosketusnäyttö ja niiden käyttö on useimmille tuttua. Jokaisen tehtävän kuittauksen yhteydessä voin esimerkiksi muokata tyhjentämieni astioiden määrää sekä jättää kommentin kunnan jätehuollon henkilökunnalle.
    Koska uni maistuu aamulla hyvin, en ole aloittanut vielä kukonlaulun aikaan, vaan mieluummin venyttänyt työvuoroa illan puolelle. Yövyn Sysmässä, joten työmatkatkaan eivät vie päivästä useita tunteja. Kuva: Toni H.

    Joistakin työpaikoista olen lähtenyt siksi, että päivät ovat olleet liian yksitoikkoisia. Ajatus loppuelämän väkisin pusertamisesta alati kettuuntuneena ahdistaa. Olenpa toisaalta huomannut, että vaikka monipuolisuutta on, vaatimattomuus ja hyvienkin suoritusten hukkuminen tasavertaistamiseen saa hakemaan uusia haasteita.

    Pakkaripossessa pääsen kokemaan jätehuoltoa monipuolisesti. On huikeaa voida tehdä asioita senkin mukaan, mitä haluaa, koska muun muassa tarkan raha-asioiden seurannan vuoksi tietää, että niin myös voi tehdä. Jokaiselle posselaiselle haluamme löytyvän mieluisaa hommaa mieluisilla välineillä. Parhaimmillaan emme käy töissä vaan koemme elämyksiä.

    Ronikin on jo kysellyt, olisiko Scania valmis ja pääsisikö Sysmään. Lomaillaan nyt kaikki ensin, totesin ja käänsin pakkarin nahkarattia kohti maaseutumaisemia.

    Vitecin Logistiikka-sovelluksen kautta voin tarkastella tulevia reittejä ja tehtyjä tyhjennyksiä, mikä auttaa ajojen suunnittelussa. Sovellukseen pääsen kätevästi selaimella, joten voin ottaa läppärin vaikka autossa esiin ja hoitaa homman pois pyörimästä. Samalla saatan vastata sähköposteihin tai tehdä muita yrittäjän töitä.
    Isojen autojen kohdatessa pienillä teillä osoitetaan pelisilmää, eikä mennä laput silmissä minä ensin -asenteella. Muutaman kerran on tukkikuski ollut lastaamassa kapealla tiellä ja silloin on hyvä vaikka pysähtyä tauolle.
    Jotkut ovat ihmetelleet, että autot ja kuljettajat vaihtuvat ”koko ajan”. Olen siihen sanonut, että meiltä käyvät samat kuljettajat ja Pakkaripossen oma Scania on suunnitellussa laitossa. Kuva: Toni H.

    Osan kuvista on ottanut Toni H., ja ellei kuvaajan nimeä ole mainittu, olen ottanut kuvan itse.

  • Työvaatteiden pitää olla mieluisat, ja niinpä astelimme porukalla myymälään

    Työvaatteiden pitää olla mieluisat, ja niinpä astelimme porukalla myymälään

    Artikkeli on toteutettu yhteistyössä VTR Workwear Centerin kanssa. Saimme osan vaatteista veloituksetta. Kuvat olen ottanut itse.

    Puin roskakuskin työasun ensimmäisen kerran 22-vuotiaana. Hetki oli merkittävä: opiskelijavaatteet vaihtuivat työpaikan kuteisiin. Minusta oli tullut ammatiltani kuljettaja ja osa työyhteisöä. Siitä asti olen ymmärtänyt työvaatteiden merkityksen yrityksen brändin mutta myös yhteenkuuluvuuden rakentamisessa.

    Pakkaripossea 15 vuotta myöhemmin perustaessani minulla oli selvä suunnitelma. Vaatteiden tulee olla mukavat fyysisessä työssä sateessa kuin helteessä. Vaatteet voisi käydä sovittamassa lähimmässä myymälässä ja tilata verkosta vaikka suoraan kotiin. Possen vaatetuksen on oltava yhtenäinen mutta kaikkien mieleen – eikä hinnan pidä olla este.

    Vuosi sitten keväällä astelimmekin porukalla VTR Workwear Centeriin Helsingin Konalassa.

    Kuinka tosissaan olevina meitä pidettäisiin?

    Miro on Konalan myymälän sisäänkäynnillä, johon vasta yrityksen perustaneina astelimme. VTR:stä olin ostanut vuosia aiemmin työhousut ja vakuuttunut valikoiman laajuudesta, joten työvaatehankinnoista sopimassa käyminen ketjun liikkeessä tuntui luontevalta.
    Blåkläderin työvaatteiden valikoimaan kuuluu paljon värien yhdistelmiä – niin myös Possen väreihin sopiva huomiopunainen ja musta. Lisäksi jokaiselle löytyy hyvin istuva koko, ja vaatteita voidaan muokatakin istuvuuden parantamiseksi.
    Peittäminen suojaa ihoa auringon säteilyltä parhaiten, ja suojauksen tehostamiseksi posselaisten t-paidassa ja pitkähihaisessa t-paidassa on UV-suoja, joka suojaa lyhytaaltoisen UVB-säteilyn lisäksi pitkäaaltoiselta, ikkunalasinkin läpäisevältä UVA-säteilyltä.

    Vastaan meidät otti nykyisin yritysmyyjänä työskentelevä Tuomas Kinnunen. ”Muistan hyvin, kun noin vuosi sitten sinä ja kundit astelitte myymälään”, hän kertoo.

    Päähäni saattoi silloin juolahtaa kysymys, kuinka tosissaan olevina meitä pidettäisiin – niin kuin silloin, kun soitin kuorma-automyyjälle tarvitsevani uuden auton. Tuoreena yrittäjänä isojen päätösten teko ymmärrettävästi hetkittäin arvelutti. Olihan suunnitelmani työvaatetuksesta kuitenkin selkeä, ja se oli Tuomaksenkin mukaan näkynyt ulospäin.

    ”Jo alusta asti oli selvää, että brändillä, laadulla ja yhtenäisellä, siistillä ilmeellä olisi suuri merkitys.”

    Allekirjoitin sopimuksen myymälässä ja koostimme mieluisan malliston. Toimitin suunnittelemani painatukset sähköpostitse vektorikuvina. Ensimmäiset Pakkaripossen vaatteet saapuivat Joalle, Vertille ja minulle vajaassa viikossa ja pääsivät heti tositoimiin.

    Yhteistyö alkoi siis vaivattomasti ja on kohta jatkunut vuoden.

    ”On ollut paljon hyviä keskusteluja, parannusehdotuksia molempiin suuntiin ja ennen kaikkea paljon oppimista. Meille tärkeintä on aina ollut, että Pakkariposse voi olla matalalla kynnyksellä yhteydessä VTR:ään, jos haasteita tulee vastaan.”

    ”Olen ollut VTR:llä töissä noin 1,5 vuotta. Ensimmäinen vuoteni kului myymälän puolella, ja siitä siirryin viime lokakuussa B2B-myyntiin”, Tuomas Kinnunen kertoo.

    Tänä päivänä roskakuskit pukeutuvat näkyviin ja näyttäviin vaatteisiin.

    Nykyajan roskakuski voi ajatella varustautuvansa kuin vaikka urheilusuoritukseen. Olosuhteita voi parantaa vaikkapa teknisellä alusasulla, putkihuivilla ja turvasaappailla. Housuihin sujautettavat polvipehmusteet ovat oma suositukseni niille, jotka kampeavat astioita polvilla.
    T-paidat ovat hengittävää ja kevyttä kangasta. Erityisesti itse pidän siitä, miten mustat korostukset sopivat Pakkaripossen logon väreihin. VTR painaa logot niin, että ne kestävät työssä tulevaa kulumista ja paitojen pesua.
    Housuissa on venyvästä kankaasta tehtyjä kohtia, jolloin autoon nousuissakaan ei tule tunnetta, että vaatteet puristavat. Saumoihin on elinikäinen takuu.

    Puoli vuosisataa sitten roskakuskit pukeutuivat harmaisiin haalareihin. Ne luultavasti vastasivat sen ajan vaatimuksiin, mutta nykypäivänä roskakuski ei voisi niin pukeutua. Syy siihen on pelkästään huomiovärin ja heijastimien puuttuminen.

    Tänä päivänä roskakuskit pukeutuvat näkyviin ja näyttäviin vaatteisiin, jotka suojaavat monipuolisesti ja joustavat sopivista kohdista. Kun askeleita tulee työssä tuhansia ja ne ovat lähes urheilullisen ripeitä, hengittävyys ja keveys ovat valttia.

    ”Viimeisen viiden vuoden aikana kengät, takit, housut, paidat ja suojat ovat kehittyneet hurjaa vauhtia, ja uusia innovaatioita syntyy jatkuvasti”, Tuomas Kinnunen kertoo. Hän jatkaa, että kesän lähestyessä Blåkläderiltä on tulossa jotain mielenkiintoista.

    Voisiko se olla työvaatteisiin rakennettu eksoskeleton – rakenne, joka avustaisi vartaloa vaikkapa painavaa jäteastiaa kammetessa?

    ”Nuoret yrittäjät tekevät asioita rohkeasti omalla tavalla.”

    Collegepaita on hyvä lisä talvella kylmiin säihin ja toimii sellaisenaan välivuodenaikoina. Työn fyysisyyden vuoksi kylmilläkin säillä tulee helposti lämmin – ja liian lämpimät vaatteet jäävät käyttämättä.
    Myymälässä voi sovittaa vaatteita parhaan istuvuuden takaamiseksi. Tilattavat vaatteet voi noutaa myymälästä mutta ne saa myös postitse kotiin. Posselaiset voivat tilata malliston vaatteita myös Blåkläderin verkkokaupasta.
    Softshell-takki suojaa tuulelta ja sateelta ja on kevyt. Se toimii hyvin talvipakkasillakin, kun lisää alle vain vaatekerrastoja.

    Jotkut ehkä yhdistävät Blåkläderin korkeaan hintaan – tai ainakin tietävät, että tavarataloista voisi saada kuteita halvemmalla. Yrittäjänä periaatteitani on kuitenkin myös se, että laatu maksaa. Laadukkuus on yksi Pakkaripossen arvoistakin.

    ”VTR myy pääasiassa Blåkläderin työvaatteita, ja syy siihen, että ne sopivat erinomaisesti Pakkaripossen kaltaisille yrityksille, on selkeä. Ne on suunniteltu kestämään kaikkea sitä, mitä pakkarikuskin arjessa vastaan tulee”, Tuomas Kinnunen toteaa.

    Vetoketjut eivät ole jumitelleet eivätkä ompeleet revenneet. Erityisesti ilahduttaa se, että Possen logot ovat pysyneet tarkkoina, vaikka vaatteet ovat työn koettelemusten ohessa käyneet pesukoneessakin.

    ”Ja jos sauma pettää, tuotteen voi tuoda meille reklamoitavaksi saumatakuun ansiosta”, Tuomas Kinnunen muistuttaa.

    Yritysmyynnin Tuomas Kinnunen on kuunnellut palautteemme ja toiveemme – kauramaidonkin hän lupasi lisätä kahvipöytään.

    VTR:ään päätymiseen vaikutti sekin, ettei asiointi ole sidottu vain Konalan myymälään. Vaatteita voi käydä hakemassa monella muullakin paikkakunnalla, ja verkosta ostoksia voi tehdä missä vain. Silti myymälässä on kiva asioida jo siksikin, että henkilökunta on mukavaa ja kahvia on aina tarjolla.

    Konalan myymälän porukka onkin tullut jo tutummaksi, ja ainakin Tuomas paljastaa seuranneensa Possen tarinaa enemmänkin.

    ”Koen, että Aki on aidosti tekijätyyppi, ja Pakkaripossen kasvumahdollisuudet ovat valtavat – niin somessa, henkilöstön suhteen kuin liikevaihdossakin. On ollut siistiä nähdä, miten nuoret yrittäjät tekevät asioita rohkeasti omalla tavalla, ja miten opettavaisia Akin videot ja artikkelit ovat.”

  • Oman urakan aloitus oli sysmäläistä maaseutua parhaimmillaan

    Oman urakan aloitus oli sysmäläistä maaseutua parhaimmillaan

    Aloitimme ensimmäisen oman urakan Päijät-Hämeessä sijaitsevassa Sysmässä tammikuun 2. päivä. Itselleni Sysmä oli tuttu Keski-Suomen ja Uusimaan välisiltä automatkoilta kahvipaikkana ja Ronille sitäkin tutumpi, mutta ajatuksen oman firman edustajina vastaamassa jätehuollon toimivuudesta voisi ajatella jännittävän.

    Perjantaina ei auttanut kuin alkaa työstämään ajolistan punaisia pisteitä. Scanian keula suuntasi haja-asutusalueelle aamulla kahdeksan jälkeen, jotta tulisi nopeammin valoisaa. Sysmässä uutta urakoitsijaa odottivat aivan ensiluokkaisesti hoidetut tiet. Sen lisäksi keli oli parasta, mitä talvi tarjoaa: poutaa ja pakkasta. Sääennusteessa mahdollisena pidettyä, tiet liukkaiksi tekevää sankkaa lumisadetta ei tullutkaan.

    Ronin kanssa tultiin siihen tulokseen, että ei kokeilla, nouseeko Scania mäen vielä takaisin ylös.
    Kun lumen alta on osittain hiekkaakin näkyvissä, ei kuorma-autolla hirvitä lainkaan ajaa. Saimme tietää, että valtionkin väylistä suurimman osan hoitavat paikalliset.

    Osa roskakuskeista ajaa lähinnä kaupunkialueella, osa maaseudulla – ja toki on molemmissa ajavia. Kaupungissa haastetta tarjoaa liikenne, ahtaus ja jätepisteiden sijainnit, mutta maalla ne eivät niinkään korostu. Voi suorastaan sanoa, että meno on maalla leppoisaa: saa ajella hienoissa maisemissa luonnon keskellä, ja kaupunkimainen työtahti on mahdollista lähinnä keskustaajamien tihempään asutuissa osissa.

    Jos sanan sysmä kuvittelee tarkoittavan synkkää ja asumatonta, niin Ronille ja minulle jäi erilainen vaikutelma. Samalla lailla kuin vaikka työuralta tutuissa Mäntsälässä tai Pieksämäellä on siellä täällä taloja, osa asuttuja ja osa autioita, ja niiden pihoissa tai pihateiden liittymissä on jäteastiat. Vastaantulijat nostivat kättä, ja tultiin yhdessä pihassa jutullekin. On helppo kuvitella, miten kesällä voi kesken lenkin pulahtaa järveen ja löytää kesäkahvilan.

    Vaikka kiersimmekin vasta pienen osan reilun 900 neliökilometrin kokoisesta Sysmästä, rauhoittavia maisemia riitti.
    Pakkarin ajamiseen maaseudulla otin ensikosketuksen Etelä-Savossa kesällä 2014. Kesän aikaiseksi tarkoitettu tuuraus venyi joulukuuhun, ja vielä maaliskuussa pääsin opettelemaan kevättalven peilijäillä selviämistä.

    Toisaalta ikävä keli tekee äkkiä koko työvuorosta vaikean, sillä haja-asutusalueella on enemmän teitä, joita ei kiireellisesti hoideta, jos lainkaan. Vaikeissakin olosuhteissa astiat enimmäkseen pysyvät yhä pihoissa, ja tyhjennysten tekemättä jättäminen ei kovin hyvä ratkaisu ole. Maaseutu vaatiikin roskakuskilta ennakointia, kekseliäisyyttä ja rauhallisuutta, eikä yhtäkään turhaa riskiä saa ottaa. Vai olisiko Sysmä poikkeus totuttuun?

    Kun tyhjennysvälin aikana on ollut märkää ja lämmintä ja sitten tulee kovat pakkaset, astian saaminen tyhjäksi ei aina ole helppoa.

    Urani kuljettajana on täynnä hetkiä, jolloin murehdin työvuorosta selviämistä – oli syynä vaikea keli tai vieraat paikat. Yrittäjänä huolestuttaa voisi enemmän vaikka se, tuleeko autoon vikaa ja pysyykö urakka kannattavana. Kun työtä tekee enemmän, se tulee tutummaksi, jolloin haasteet saa ratkaistua helpommin ja murehtiminen vähenee. Sysmäänkin tutustuminen on nyt aloitettu, ja jo kilpailutuksen ratkeamisen jälkeinen urakan valmistelu kunnan kanssa on ollut erittäin sujuvaa. Näen edessä kolme onnistunutta vuotta.

    Alla olevan lomakkeen kautta toivottiin artikkelia siitä, kuinka sujuu ensimmäisen oman urakan aloittaminen. Mistä itse haluaisit lukea?

  • Työ on rankkaa ja yrittäjällä iso vastuu, mutta posse auttaa jaksamaan

    Työ on rankkaa ja yrittäjällä iso vastuu, mutta posse auttaa jaksamaan

    Luulisi jätehuoltofirman yrittäjällä olevan kovinkin rankkaa. Mitä jos käytetty pakkari hajoaakin pahasti? Miten dieselin hinta kehittyy ja voisiko työntekijä jäädä pitkälle sairauslomalle? Jos kuntaurakasta ei selviäkään, maksettavaa kertynee kymmeniä, ellei satoja tuhansia euroja, ja uutiset jäteastioiden paisumisesta urakoitsijan lirin vuoksi kolauttavat mainetta pahasti. Ihme, että pikkufirma on isoilta yrityksiltä voinut urakkaa voittaakaan.

    Eikä helppoa liene työntekijöilläkään. Yrittäjä rummuttaa julkisuuteen tehokkuuden merkitystä, ja kukonlaulun aikaan eteen on avattava 750 jäteastiaa sisältävä lista. Niitähän on reippaasti lähdettävä joulukuun pimeässä vesisateessa siirtelemään satojen kilojen painosta, ylämäistä ja kynnyksistä huolimatta, koska deadline koittaa 16 tunnin päästä, mikä asettaa vaatimukseksi vähintään 46 purkkia tunnissa.

    Roskakuskin työ on usein itsenäistä, ellei jopa yksinäistä. Toisille se on mieluinen piirre. Välillä purkkeja tyhjennetään apparin kanssa, ja voivathan työkaverit olla myös puhelun päässä.

    Kävelyä ja lihastyötä

    Pakkarikuskin jalka liikkuukin reippaasti, työvuoron aikana 3–7 kilometriä, koska kuljettavana on useimmiten matka ohjaamolta auton taakse ja siitä jäteastioiden luokse. Posselaisten aktiivisuusmittarit ovat näyttäneet työvuoron askelmääräksi 5 000–15 000 ja käytetyksi energiaksi 200 kilokalorista lähemmäs 500:tä. Kuorma-auton istuimelle metrin korkeuteen kapuaminen satoja kertoja työllistää reisilihaksia, ja jäteastioiden liikuttaminen monia muitakin lihaksia.

    Työ silti on liikunnasta ja lihasharjoittelusta kaukana. Tosin kävely itsessään – varsinkin sykettä nostavalla reippaudella – voi ihan käydä liikunnastakin, ja ainakin se on pois terveydelle vaarallisesta paikallaan olosta. Sen ohessa työhön kuitenkin kuuluu kehon kuormitusta: tärähdyksiä, kolhuja, ponnistuksia, kiertoja, ei-symmetrisyyttä. Kun rankan työpäivän jälkeen houkutus sohvalla makailuun ja herkkujen syömiseen on suuri, virheellisesti liikuntana pidetty työ saattaakin rapauttaa kropan.

    Henkisesti mintissä

    Olen huomannut, että hyvän kunnon ylläpitäminen torjuu pakkarikuskin työn väsyttävyyden. Kun kuljen töihin fillarilla, kävellen ja hölkätenkin, jalat tahtovat ottaa ripeitä askeleita myös mukien perässä. Kehittyy hyvän kierre, jossa työn ulkopuolinen liikunta saa työssä liikkumisen tuntumaan kevyeltä. Tämän lisäksi ikäviä vaikutuksia kroppaan voi lievittää työfysioterapeutin neuvomilla harjoituksilla. Hyvä kunto todennäköisesti torjuu psyykkistäkin kuormaa, joka helposti voi kasvaa sadoista osoitteista koostuvan työmäärän ja liikenteen vaativan jatkuvan tarkkaavaisuuden vuoksi.

    Työn imunkin näen toteutuvan Possessa, ja sekin suojaa kuormituksen haitoilta. Porukan kesken yhteydessä oleminen työpäivien aikana sekä avoimuus ja arvostava rehellisyys myös osaltaan auttavat jaksamisessa. Pahan paikan tullen työporukassa on aina joku, joka kuuntelee. Hommia tehdään niin, että kaveria ei jätetä ja kaikki tietävät, mitä kuuluu tehdä.

    Posse on minulle suuri voimavara, koska he ovat fiksuja, osaavia ja empaattisia.

    Yrittäjän jaksaminen

    Yrittäjänä ja Pakkaripossen näkyvimpänä edustajana kannan isoa vastuuta, ja yrittäjyyteen kuuluu isoja riskejä. Se ei kuitenkaan ole johtanut sietämättömään kuormaan. Olen kohdannut mielen kriisejä ja hoidellut ne analyyttisen pohdiskelun avulla. Tämä on lisännyt henkistä sietokykyä ja ylipäätään vähentänyt varsinkin etukäteistä murehtimista. Tilalle on tullut ajattelu, että kaikkeen löytyy ratkaisu. Keskusteluavun merkitystäkään ei pidä unohtaa – olen edelleenkin kokenut tarpeellisena keventää yrittäjän psyykkistä kuormaa ammattilaisen kanssa keskustelemalla.

    Toisaalta intohimo roskakuskin työtä kohtaan ja vahva tunneside omaan yritykseen saavat minut koviin suorituksiin. Olen herännyt aikaisin aamulla ja lähtenyt vesisateessa kävelemään juna-asemalle tietäen, että kotiin palaan ehkä vasta illasta, ihan vain koska näen, kuinka se vain kiihdyttää Pakkaripossen menestystä.

    Minulta toivottiin artikkelia yrittäjän ja työntekijöiden fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisesta sekä työyhteisöstä. Tässäpä olikin hieman asiaa näistä aiheista! Jätä oma toiveesi alla olevalla lomakkeella.

  • Kuin rekka lepäisi päällä koko painollaan – possen työvälineessä voimaa riittää

    Kuin rekka lepäisi päällä koko painollaan – possen työvälineessä voimaa riittää

    Kävijäkyselyn vastausten mukaan Pakkaripossen logossa olevaa lähmäriä voi luulla kaivinkoneen kauhaksi. Logossa on tarkalleen ottaen pakkarin puristuslevyn toinen osa, taittolevy eli kynsi, sekä sen sylinteri. Puristuslevy on meidän työssämme hyvin keskeisessä osassa, sillä kun käynnistämme jää merkiksi tyhjät astiat, sen astioiden sisällön on puristuslevy hellävaraisesti siirtänyt kyytiin.

    Katso, kuinka hellävaraisesti puristuslevy siirtää astian sisällön kyytiin.

    Jäteastian sisällön lastaaminen pakkariin on itselleni niin innostavaa, että halusin tuoda sen logossa esiin. Niin taittolevyn kuin puristuslevyn toisen osan, siirtolevyn, voimaa pakkarikuski voi hallita yksittäisin liikkein kevyesti ohjattavista vivuista, tai täysin automaattisesti vihreästä napista. Vihreän painaminen on tarjonnut nautintoa jo vuosia: taittolevy aukeaa, siirtolevy siirtyy alas, taittolevy kääntyy sisään, siirtolevy nousee ylös ja rytinä käy.

    Paine sylinterin poikkipinta-alan kanssa määrittää puristusvoiman.

    Varomatonta voimankäyttöä

    Jäte on kuorma-autolla kuljetettavista tavaroista erilainen siksi, että sen ei tarvitse saapua ehjänä perille. Siksi se kannattaa pakata mahdollisimman pieneen tilaan, jotta tieliikenteen maksimimittoihin sopiva auto käytettäisiin tehokkaasti. Näinpä voima ratkaisee. Raskaan sarjan pakkareiden puristusvoima on 300 kilonewtonia – sama kuin rekka lepäisi koko painollaan jätteen päällä.

    Suuren voiman luo hydrauliikka. Auton moottori pyörittää hydrauliikkapumppua, joka taas kierrättää öljyä kovalla paineella sylintereihin. Tuo paine – pakkarissa 260 baria – sylinterin poikkipinta-alan kanssa määrittää sylintereiden puristusvoiman. Maksimivoima ei ole alati käytössä, esimerkiksi jos kyytiin tarvitsee pakata kartonkia tai muovipakkauksia. Suurin voima on usein silloin, kun siirtolevy nousee ylös, sillä sen on nostettava satoja kiloja ylämäkeen kuormatilassa olevan jätteen sekä itse siirrettävän jätteen aiheuttamaa painetta vastaan. Ja silloin kolisee ja paukkuu.

    Ota namipala! Hydrayliikkasylinteriin virtaa toista letkua öljy sisään ja toista ulos, ja letkut ovat usein sylinterin molemmissa päissä. Puristuslevyn sylintereissä ne ovatkin sylinterin samassa päässä, jolloin letkut ja liittimet pysyvät suojassa. Henkilöauton peilin yläpuolella näkyy peräportin nostosylinteri, joka ei ole yhtä paksu kuin lähmärin sylinteri, koska peräportin nostoon ei tarvita niin paljon voimaa.

    Kova kovaa vastaan

    Erityisesti sekajäte voi sisältää kovia esineitä. Taittolevyn kärki onkin ohuempi, jotta se rikkoo esineet helpommin. Toisaalta jatkuva kovan jätteen kauhominen (eli pakkaaminen) rasittaa sylintereitä. Letkut ja liittimet voivat pettää normaalia kulumista aiemmin. Liukupalat kuluvat ja kuupan takalaita vääntyy, jolloin pakkari vonkuu ja piipittää toistuvasti. Sen sijaan se, että lähmäri junnaa paikallaan korkeintaan vähän nytkähdellen, on normaalia: poweri ei enää riitä pakkaamaan jätettä, kun se on kuormatilan seinien sisässä riittävän tiiviinä, jopa 10 000 kilon pakettina. Silloin pakkarikuski lähtee kipille.

    Kotona voi kuulla rytinän ja paukkeen säestämää hydepumpun hurinaa.

    Kuormatilassa sijaitseva vastaseinä yhtäältä työntää kuorman kipillä ulos ja toisaalta on tarjonnut vastapainetta lähmärille. Ilman sitä lähmäri olisi vain siirtänyt jätteen kuormatilaan, ja jäte olisi pakkaantunut vasta kuormatilan ollessa aika täynnä. Biojätteen tosin puristuslevyn halutaan vain siirtävän kuormatilaan, sillä paineella biojätettä puristaessa tulisi vain sotkua. Siksi biokuski ajaa kipin jälkeen vastaseinän eteen.

    Pääsääntöisesti roska-auto syö kaiken, mitä kuljettaja kippaa kuuppaan. Jos kuljettaja näkee wc-istuimen, betonilaattoja tai ratakiskoja astiassa, on hänen parempi jättää astia tyhjentämättä. Ensinnäkin painoa voi olla liikaa jäteastialle ja astiahissille. Toiseksi kuupan takalaita voi vääntyä, ja kolmanneksi sylinterit joutuvat todella kovalle rasitukselle.

    Posse pakkareineen

    Joku kyselyyn vastannut toi esiin sen, että Pakkariposse-nimi ei kerro alaa tuntemattomalle, mistä yrityksessä on kyse. Tästä voi kuitenkin selityksen tarkistaa: Me ollaan porukka, joka kerää roskia pakkareilla, eli jätteen pakkaavilla jäteautoilla. Kolmeakselinen pakkari on voinut ahmia 21-kuutioiseen kuormatilaansa astioiden koosta riippuen 300–700 jäteastian sisällön.

    Sanoisin, että suomenkielisenä yhdyssanana nimi kertoo enemmän kuin jokin vihreä viisaus latinaksi käännettynä. Se ehkä onnistuu välittämään senkin, että me ajetaan pihasta toiseen, ja possen saapuessa jos sattuu olemaan kotona, voi kuulla rytinän ja paukkeen säestämää hydepumpun hurinaa jätteiden kadotessa pakkarin kitaan.

  • Roskakuskina ei eläkeikään asti olla – tai niin sitä luullaan

    Roskakuskina ei eläkeikään asti olla – tai niin sitä luullaan

    Onko roskakuskille maksimi-ikää? Jos mietin tuntemiani roskakuskeja, tiedän olevan todisteita siitä, että 60 vuoden kilahtaminen mittariin ei vielä purkkien perässä pinkomista hidasta. Heitä saattaa viedä eteenpäin yksistään asenne: työt on tehtävä, vaikka hallitus suunnittelisi heikennyksiä lakiin, esihenkilö muuttuisi vaativammaksi ja nenäkin olisi vähän tukossa. Ovatko he kuitenkin erittäin harvinainen poikkeus?

    Mielikuvissa ainakin purkkien kiskomiselle joutuu heittämään hyvästit kauan ennen eläkeikää. Helsingin Sanomien jutussa vuodelta 1997 Roskakuski on nuori ja vahva todetaan, että harva roskakuski on yli 50-vuotias. Selkä-, polvi- ja olkapääkivut vaivaavat vanhempia kuljettajia. Liiton mies toteaa jutussa, että YTV:n (HSY:n edeltäjä) kilpailutusten myötä työtahti on koventunut. Kansan Uutisten jutussa vuodelta 2013 viesti on sama: eläkeikään asti ei roskakuski pääse. Kun Työterveyslaitos tutkimuksessaan vuodelta 2016 haastatteli useita roskakuskeja, nämäkin arvelivat harvan jäävän kyseisestä työstä eläkkeelle.

    ”Harva roskakuski on yli 50-vuotias.”

    Moni asia on paremmin

    Vastaani ei ole tullut sellaista tutkittua tietoa, että roskakuskeilla olisi viisikymppisinä edessä ammatin vaihto – sen sijaan tiedossani on, millaista työ on. Yksistään Hesarin jutun ajoista on todella paljon muuttunut: astioissa on yhä useammin toimivat pyörät, lajittelu on lisääntynyt, pakkarit ovat kehittyneet. Työstä kertomani ja töissä mukanakin olemisen perusteella työfysioterapeutti on voinut tehdä ohjeet hyvään työergonomiaan sekä lihastreeniin ja palauttavaan liikuntaan. Sekin lienee nykyään paremmin, että työkykyyn satsataan ennakoivasti.

    Kaikki aika vuorokaudessa, kun takamus on irti penkistä, pienentää ennenaikaisen kuoleman riskiä.

    Itselläni on eläkeikään ainakin 30 vuotta, enkä usko haluavani jäädä työelämästä pois silloinkaan. Nyt olisin halukas toimimaan yrittäjyyden ohessa roskakuskina sinne asti – ja haluan turvata saman mahdollisuuden muillekin posselaisille. Tukena on tutkimustieto ja käytännön kokemukset. Meillä on työterveyshuollon asiantuntijoiden kanssa tekemäni, kaikille työntekijöille tarkoitetut hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävät ohjeet. Ne vastaavat nimenomaan kysymykseen, miten huolehditaan itsestä niin, että pystytään tekemään työtä niin pitkään kuin halutaan.

    Esikuvana toimii eräs roskakuski.

    Terveyshyötyä

    Myös lakisääteistä työsuojelun toimintaohjelmaa tehdessäni olen tutustunut tutkittuun tietoon. Ammattikuljettajathan voivat istua paljon, ja se aiheuttaa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja. Tutkimus jopa povaa yli 2 tunnin päivittäisellä istumisella suurentunutta ennenaikaisen kuoleman riskiä. Pakkarikuskit sen sijaan istuvat vain pienen osan työvuoron kestosta ja istumiset ovat lyhyitä jaksoja, joiden välissä he kävelevät. Tutkimuksen mukaan kevyt aktiivisuus pitkin päivää olisi tehokkaampaa terveyshyödyn saamiseksi kuin saman energiankulutuksen hankkiminen kerralla ja muun ajan päivästä istuen. Voidaanko jopa väittää, että pakkarikuskin työstä saa terveyshyötyä, koska se vähentää istumisen haittoja?

    Tämä on tietysti maallikon pohdintaa, ja kaipaisinkin lisää tutkimusta roskakuskin työn terveysvaikutuksista. Joka tapauksessa uskon vahvasti, että roskakuskin työtä ei ole pakko lopettaa työuran keskellä vaan purkkeja voi kiskoa eläkeikään asti. Tärkeimpänä tämänhetkisen tiedon valossa pidän omasta kropasta huolehtimista: liikuntaa työn ohessa, riittävää lepoa ja terveellistä ruokaa. Esikuvana tähän näkemykseen toimii eräs roskakuski, johon tutustuin parikymppisenä Etelä-Savossa. Vaikka hänellä taisi olla ikää kolme kertaa enemmän, hän teki töitä kuin kone. Loppukesästä työvuorojen jälkeen hän hyppäsi polkupyörän selkään ja lähti marjametsälle.