Kävijäkyselyn vastausten mukaan Pakkaripossen logossa olevaa lähmäriä voi luulla kaivinkoneen kauhaksi. Logossa on tarkalleen ottaen pakkarin puristuslevyn toinen osa, taittolevy eli kynsi, sekä sen sylinteri. Puristuslevy on meidän työssämme hyvin keskeisessä osassa, sillä kun käynnistämme jää merkiksi tyhjät astiat, sen astioiden sisällön on puristuslevy hellävaraisesti siirtänyt kyytiin.

Jäteastian sisällön lastaaminen pakkariin on itselleni niin innostavaa, että halusin tuoda sen logossa esiin. Niin taittolevyn kuin puristuslevyn toisen osan, siirtolevyn, voimaa pakkarikuski voi hallita yksittäisin liikkein kevyesti ohjattavista vivuista, tai täysin automaattisesti vihreästä napista. Vihreän painaminen on tarjonnut nautintoa jo vuosia: taittolevy aukeaa, siirtolevy siirtyy alas, taittolevy kääntyy sisään, siirtolevy nousee ylös ja rytinä käy.

Paine sylinterin poikkipinta-alan kanssa määrittää puristusvoiman.

Varomatonta voimankäyttöä

Jäte on kuorma-autolla kuljetettavista tavaroista erilainen siksi, että sen ei tarvitse saapua ehjänä perille. Siksi se kannattaa pakata mahdollisimman pieneen tilaan, jotta tieliikenteen maksimimittoihin sopiva auto käytettäisiin tehokkaasti. Näinpä voima ratkaisee. Raskaan sarjan pakkareiden puristusvoima on 300 kilonewtonia – sama kuin rekka lepäisi koko painollaan jätteen päällä.

Suuren voiman luo hydrauliikka. Auton moottori pyörittää hydrauliikkapumppua, joka taas kierrättää öljyä kovalla paineella sylintereihin. Tuo paine – pakkarissa 260 baria – sylinterin poikkipinta-alan kanssa määrittää sylintereiden puristusvoiman. Maksimivoima ei ole alati käytössä, esimerkiksi jos kyytiin tarvitsee pakata kartonkia tai muovipakkauksia. Suurin voima on usein silloin, kun siirtolevy nousee ylös, sillä sen on nostettava satoja kiloja ylämäkeen kuormatilassa olevan jätteen sekä itse siirrettävän jätteen aiheuttamaa painetta vastaan. Ja silloin kolisee ja paukkuu.

Kova kovaa vastaan

Erityisesti sekajäte voi sisältää kovia esineitä. Taittolevyn kärki onkin ohuempi, jotta se rikkoo esineet helpommin. Toisaalta jatkuva kovan jätteen kauhominen (eli pakkaaminen) rasittaa sylintereitä. Letkut ja liittimet voivat pettää normaalia kulumista aiemmin. Liukupalat kuluvat ja kuupan takalaita vääntyy, jolloin pakkari vonkuu ja piipittää toistuvasti. Sen sijaan se, että lähmäri junnaa paikallaan korkeintaan vähän nytkähdellen, on normaalia: poweri ei enää riitä pakkaamaan jätettä, kun se on kuormatilan seinien sisässä riittävän tiiviinä, jopa 10 000 kilon pakettina. Silloin pakkarikuski lähtee kipille.

Kotona voi kuulla rytinän ja paukkeen säestämää hydepumpun hurinaa.

Kuormatilassa sijaitseva vastaseinä yhtäältä työntää kuorman kipillä ulos ja toisaalta on tarjonnut vastapainetta lähmärille. Ilman sitä lähmäri olisi vain siirtänyt jätteen kuormatilaan, ja jäte olisi pakkaantunut vasta kuormatilan ollessa aika täynnä. Biojätteen tosin puristuslevyn halutaan vain siirtävän kuormatilaan, sillä paineella biojätettä puristaessa tulisi vain sotkua. Siksi biokuski ajaa kipin jälkeen vastaseinän eteen.

Posse pakkareineen

Joku kyselyyn vastannut toi esiin sen, että Pakkariposse-nimi ei kerro alaa tuntemattomalle, mistä yrityksessä on kyse. Tästä voi kuitenkin selityksen tarkistaa: Me ollaan porukka, joka kerää roskia pakkareilla, eli jätteen pakkaavilla jäteautoilla. Kolmeakselinen pakkari on voinut ahmia 21-kuutioiseen kuormatilaansa astioiden koosta riippuen 300–700 jäteastian sisällön.

Sanoisin, että suomenkielisenä yhdyssanana nimi kertoo enemmän kuin jokin vihreä viisaus latinaksi käännettynä. Se ehkä onnistuu välittämään senkin, että me ajetaan pihasta toiseen, ja possen saapuessa jos sattuu olemaan kotona, voi kuulla rytinän ja paukkeen säestämää hydepumpun hurinaa jätteiden kadotessa pakkarin kitaan.