Suomessa jätehuollon markkinat ovat kummalliset. Maassamme on yhtäältä markkinatalous, eli kuka vain saa perustaa firman ja alkaa myydä hyödykkeitä. Kysyntä ja tarjonta määräävät niiden hinnan. Sen seurauksena pitäisi olla niin paljon kilpailua, että kuluttajat – jätehuollon tapauksessa tyhjennyksen maksavat asukkaat – voittavat. Toisaalta meillä on myös vielä kahdenlaista jätehuollon järjestelmää: kiinteistön järjestämä ja kunnan järjestämä.
Valtava määrä pieniä jätefirmoja on myyty parille isolle yritykselle.
Kiinteistön järjestämässä jätehuollossa markkinatalous on ehkä osittain toiminut: yrityksiä on perustettu paljon, mutta kuluttaja ei aina ole voittanut. Tyhjennyksen hinta on jopa samalla kadunpätkällä rajusti vaihteleva ja korkeampi kuin kunnan järjestämässä jätehuollossa. Tätä ovat muun muassa selvittäneet Yle ja Turkulainen.
Pienet poistuvat
Kunnan järjestämässä jätehuollossa isojen määrien niputtaminen on etu. Kun vaikka kuntien omistaman yhtiön alueen 50 000 asukkaan roskisten tyhjennys kilpailutetaan ja jaetaan kulut tasan, hinnan voi olettaa olevan edullinen. Siihen johtaa myös tehokkuus, joka saadaan ajojen järjestämisestä kokonaisuutena. Markkinatalouskin voi toteutua edelleen: kuka vain voi perustaa firman osallistuakseen kilpailutukseen ja yritysten kisatessa halvimman hinnan tarjoamisesta kuluttaja lopulta voittaa – vai voittaako?
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, kun kotitalouksien roskisten tyhjennys on yhä useammalla paikkakunnalla siirtynyt kunnan vastuulle, valtava määrä pieniä jätefirmoja on myyty parille isolle yritykselle. En tiedä, onko syynä siihen nimenomaan kunnan vastuulle siirtyminen, mutta paljon olen lukenut kuntaurakkaan kielteisesti suhtautuvia pienten firmojen kirjoituksia. Lopputuloksen näkeekin reissatessaan Suomessa, kun Kymenlaaksosta Etelä-Savoon roska-autoissa ovat vain samat tutut nimet.
Kiellettyä kilpailunrajoitusta
Muutaman yrityksen hallitessa markkinoita alkaa mieleen juolahtaa epäilyksiä kilpailun terveellisyydestä. Kartellihan on sitä, että yritykset sopivat salaa asioita rajoittaakseen kilpailua. Jätehuollon kilpailutuksessa yritys A ja B vaikkapa kertoisivat toisilleen, mitä hintaa ne tarjoavat missäkin urakassa ja sopivat, että tietyissä urakoissa eivät alita toistensa tarjouksia. Kartelli on tunnettu ja kenties räikein esimerkki kielletystä yritysten välisestä yhteistyöstä. Sellaista ei ole paljastunut kunnan järjestämässä jätehuollossa.
Kilpailutuksen osallistujat alkavat tuntea toistensa toimintaa.
Sitä en usko myöskään kunnan järjestämässä tapahtuvan, sillä riski on osallisille valtava: kiinni jääminen (ja kartellin osapuolihan muut käräyttäessään voi jäädä vaille rangaistusta) yhdessä kilpailutuksessa tietäisi ainakin määräajaksi kaikista tulevista kilpailutuksista ulos sulkemista sekä luultavasti vaikuttaisi oleviinkin urakoihin. Sakkoja ropisisi rutkasti, ja yrityksen maine kokisi valtaisan kolhun.
Ei kiellettyä kilpailun rajoittumista
Mutta entä sitten, kun yritysten välinen toiminta yhdenmukaistuu ilman tarkoituksellista kiellettyä yhteistyötä? Niin voisi käydä, kun muutama yritys kerta toisensa jälkeen ovat ainoita kilpailutuksen osallistujia ja alkavat tuntea toistensa toimintaa. Käy vaikkapa niin, että yritykset huomaavat tarjousten pysyvän aina parin prosentin päässä toisistaan, jolloin kukaan ei ota peliliikkeekseen rajua, kenties tappiollista pudotusta turvatakseen urakan voittamista – ja näin ei asukkaan maksama tyhjennyshintakaan tule tippumaan.
Vaikka yritysten välillä ei olisikaan kiellettyä yhteistyötä, markkinan keskittyminen harvalle varsinkin isolle yritykselle tuppaa parantamaan vain näiden yritysten tilannetta. Ne voivat vaikuttaa palveluiden hintaan, ja se tuskin ei yleensä johda kuin hintojen nousuun. Näin ollen jätehuollon markkinat Suomessa ovat ihmeelliset: kun jäteastian omistaja kilpailuttaa tyhjentäjän, yrittäjiä kyllä riittää mutta hinta voi olla korkeampi kuin voisi. Kun kunta kilpailuttaa tyhjentäjän, yrittäjät kaikkoavat ja hinta voi yhä olla korkeampi kuin voisi.
Kommentoi artikkelia