Tekijä: Aki Pouta

  • Joka mummokin voi lievittää harmia pakollisesta biojäteastiasta

    Joka mummokin voi lievittää harmia pakollisesta biojäteastiasta

    TikTokkiin sain varsin happaman kommentin: “mites näitten mummojen bioastiat kun 4 kahvin suodatinpussia siellä vaan ja pakotetaan pitää bioastiaa mikä maksaa 360e/v – -. törkeetä hyväksi pakollista rahastamista.”

    Kommentti viitannee jätelain muutokseen, jonka myötä biojäte on kerättävä erikseen myös 1-4 huoneiston kiinteistöissä vähintään 5 000 asukkaan taajamissa. Muutos astui voimaan 2024 ja siitä lähtien siis tietyillä alueilla omakotitaloissakin syntyvä biojäte on kerättävä erikseen. Kuntayhtiö on voinut toimittaa kiinteistön pihaan astian biojätteelle ja samalla tyhjennys- ja ehkä perusmaksutkin ovat alkaneet rullata. Miksi kaikki tämä, jos biojätettä tulee tosiaan vain neljä suodatinpussia? Ja onhan 360 euroa vuodessa törkeän paljon!

    Vielä varsin monessa pihassa roskakuski käy kurkkaamassa tyhjää astiaa. Päätyykö biojäte sekajätteeseen vai kompostoriin, vai onko asukas pois kotoa?

    Biojätettä lisää

    Astia kun kerran tontilla on, sitä käy roskakuski tyhjentämässä säännöllisesti ja vieläpä asukas siitä maksaa, kannattaa astiaan etsiä sisältöä. Tässä on vinkkejä, mitä astiaan voisi laittaa. Kenties nämä ovatkin aiemmin päätyneet sekajäteastiaan?

    • Ruoantähteet ja pilalle mennyt ruoka (nesteet viemäriin, kiinteämmät biojätteeseen)
    • Hedelmien kuoret, kannat ja muut syömäkelvottomat osat
    • Huonekasvit multineen
    • Kananmunankuoret ja pienet luut
    • Talouspaperi, servetit (toimii samalla kuivikkeena)
    • Maahan tippuneita omenoita, marjoja (kuitenkin ämpärillinen korkeintaan)

    Tyhjennysväli maksimiin

    Paikallisista jätehuoltomääräyksistä riippuen tyhjennysvälin voi pidentää 4 viikkoon, ainakin talvikaudeksi. Se siis tarkoittaa, että roskakuski käy kerran kuukaudessa ja että tyhjennysmaksu veloitetaan noin 12 kertaa vuodessa. Tyhjennysväli muutetaan olemalla yhteydessä kuntayhtiön asiakaspalveluun.

    Muutamien kuntayhtiöiden hintoja selaamalla väittäisin, että 140-litraisen biojäteastian tyhjennys maksaa keskimäärin 7 euroa. Kun tyhjennysvälin säätää 4 viikkoon, vuodessa biojätteen tyhjennys maksaa noin 84 euroa. Ollaankin kaukana 360 eurosta. Jos tyhjennys on joka toinen viikko, maksaa se 182 euroa vuodessa. Löyhään tutkimukseeni perustuvalla keskihinnalla kerran viikossa tyhjentämällä päästään 364 euroon. Olisiko neljän suodatinpussin mummoilla suotta kerran viikossa tyhjennys?

    Kompostori

    Vai haluavatko mummot päästä ihailemaan roskakuskin käyntiä säännöllisesti (kuskihan voi olla Pakkaripossestakin)? Kannustan toki siihen, mutta ehdotan biojäteastian vaihtoehdoksi biojätteen keräämisen kompostoriin. Tällöin ilmoitetaan kuntayhtiöön, että biojätteet kompostoidaan, ja kuntayhtiö tai sen urakoitsija hakee astian pois. Siitä saatetaan veloittaa erikseen. Jos noutomaksu ketuttaa, muista, että todennäköisesti lain siirtymäajalla oli mahdollista tehdä kompostointi-ilmoitus ja välttää astian toimitus alkuunkaan.

    Kompostoria harkitessa pitää kuitenkin muistaa, että mikä tahansa ei käy. Kompostorin on oltava lämpöeristetty ja suojattu joka suunnalta tuholaiseläimiltä. Sen on oltava sopivan kokoinen suhteessa biojätteen määrään. Puutarhajätteet voi kuitenkin kerätä vaikkapa puukehikkoon. Jos pihassa on biojäteastia ja harkitset siirtymistä kompostoriin, se maksaa itsensä takaisin 4,2 vuodessa, jos oletetaan, että tyhjennysmaksu on 7 euroa, bioastian noudosta joudut maksamaan 50 euroa ja kompostori maksaa 300 euroa.

    Oma biojäteastiani tyhjennetään 4 viikon välein, ja silloin se yleensä on 10 % täynnä. Sekajätteen tyhjennysväli muuten on 12 viikkoa, sillä olen hakenut poikkeuksellisen pitkän välin jätehuoltolautakunnalta.

    Kimppa-astia ja -kompostori

    Vielä on yksi vaihtoehto, joka vaatii hyviä naapurisuhteita. Voit nimittäin liittyä kimppa-astiaan, eli yhteen astiaan tuo biojätteensä kaksi tai useampi kotitalous. Yksi kotitalous on kimpan isäntä ja vastaa laskujen maksusta ja sopimuksen hallinnasta. Myös kompostoria käyttämään voi etsiä useita kotitalouksia, ja kimpan isäntä tekee kuntayhtiöön kompostointi-ilmoituksen kaikkien kimppalaisten puolesta.

    Jos kimppa-astiaa käyttää kaksi kotitaloutta, vuosimaksu on enää vajaa 42 euroa – kolmen kimpan vuosimaksu 28 euroa. Jos kimppaan päätyisikin samanlaisia mummoparkoja, on roskakuskin käynnillä satsi niin paljon kuin 12 suodatinpussia.

  • Hyville tyypeille hyvä korvaus – viisi Pakkaripossen etua

    Hyville tyypeille hyvä korvaus – viisi Pakkaripossen etua

    Pidimme hetki sitten possen kesken saunaillan (johon kukaan ei kaivannut alkoholia). Sen yhteydessä pidimme miitin, joka siis on jotain hallituksen kokouksen ja työpalaverin väliltä. Teimme päätöksiä, juttelimme niitä näitä, saunoimme ja pidimme arvostuskierroksen. Eihän Hyvinkäällä kokoontunut vain hyviä pakkarikuskeja vaan myös hyviä ihmisiä.

    Vaikuttamisen mahdollisuus

    Miitti edusti kenties yhtä painavimmista syistä siihen, että meitä on possessa juuri tämä porukka: vaikuttamisen mahdollisuutta. Tutkimuskin kertoo, että sitä pidetään työssä tärkeänä. Vaikka johdankin miitin keskustelua, en niinkään kerro, miten asiat ovat, vaan kysyn, miten niiden pitäisi olla.

    Pomon ohjeistus saikkutapauksessa: “Käypä julkisella hakemassa lappu.”

    Hyvä esimerkki on työautoista päättäminen porukalla. Autohan on keskeinen jokaisen posselaisen työssä. On tyypillistä, että päätökset autosta tekee yksi työntekijä ja hänen on taiteiltava budjetin, firman linjausten, urakan vaatimusten kesken. Kuljettajien toivomukset eivät välttämättä saa painoarvoa – varsinkaan yksittäisten, jotta tasapuolinen kohtelu toteutuu. Meillä yhdessä sovitut toiveet tulevat ensin.

    Käytännönläheisyys

    Yhtenä miitin aiheista oli työturvallisuus. Työnantajan on laadittava toimintaohjelma ja vastattava työturvallisuudesta yhdessä työntekijöiden kanssa. Olemme jakaneet työturvallisuuden roolit ja laatineet ohjeistuksia pakkarikuskin työturvalliseen työskentelyyn sekä hyvinvointiin. Ohjeissa näkyy se, että työn tuntevat ovat ne laatineet. Sen lisäksi niissä on hyödynnetty Työterveyslaitoksen tutkimusta sekä työterveyshuollon kumppaniamme.

    Työturvallisuuden otamme vakavasti. Lakisääteisen toimintaohjelman ja ohjeet olemme tehneet niin, että niihin sitoutuminenkin on helppoa.

    Ohjeet käsittelevät pakkarikuskin arjessa vastaan tulevia tilanteita eli juuri sitä, mitä posselaiset tekevät työkseen. Kieli on samaa kuin kentällä. Tämä kaikki on käytännönläheisyyttä. Se näkyy muuallakin Pakkaripossessa, sillä lähtökohta asioiden tekemiseen tai niiden tekemättä jättämiseen on se, mikä on niiden merkitys käytännössä. Maksetaan kulut työvaatteiden toimituksesta lähiautomaatille, koska kuka niitä aina ehtii hakemaan myymälästä? Ei pidetä viikkopalaveria, jos viikossa ei ole kertynyt mitään käsiteltävää.

    Laaja työterveyshuolto

    Lakisääteinen työterveyshuolto on aika suppea, ja pomon ohjeistus saikkutapauksessa voi hyvin olla, että käypä julkisella hakemassa lappu. Pakkaripossessa työterveyshuolto on yksityisellä toimijalla ja siihen kuuluu hoitajan ja lääkärin vastaanoton ohessa muun muassa fysioterapeutin ja psykologin vastaanotto ja erinäisiä tutkimuksia.

    Laaja työterveyshuolto on ennakointia. Hoitoa vaativan tai pois töistä pakottavan vaivan iskiessä saattaa ollakin kyse siitä, että jotain lievänä alkanutta on päässyt pahenemaan ja se olisi voitu ehkäistä ennalta. Pakkarikuskin työ on fyysistä, ja moni on vaihtanut työtä vuosien aikana pahentuneiden oireiden vuoksi. Kattavan työterveyshuollon avulla voidaan turvata työkyvyn jatkuminen pidempään.

    Muutan etelän aurinkoon antamaan puhelimessa ohjeita.

    Korvaus ammattitaidosta

    Palkka kiinnostaa ihmisiä aina, erityisesti roskakuskin palkka, ja monille rahallisen korvauksen suuruus on keskeinen työsuhteessa – vaikka ei välttämättä yksistään tae viihtymisestä. Silti Pakkaripossen perustajana näen, että yritys ei ole olemassa siksi, että saisin kasaan säästöt, joiden turvin muutan etelän aurinkoon antamaan puhelimessa ohjeita työntekijöille. Se on olemassa siksi, että saamme tehdä intohimosta töitä ja nauttia sen rahallisesta tuotoksesta.

    Lisäksihän upeaa työpanosta vastaan Pakkariposse tarjoaa tässä artikkelissa esittelemiäni asioita. Pelkästään työntekijöiden kuunteleminen ja osallistaminen on minusta etu, jonka arvoa ei voi euroissa mitatakaan.

    Rima korkealla

    Upea työpanos on kovaa tehokkuutta ja siitä huolimatta toteutuvaa huolellisuutta. Monella posselaisella on kokemusta siitä, että työpaikalla kaikilla ei samanlaista panosta ole. Kuinka turhauttavaa onkaan, että joutuu tekemään muidenkin työtä, jotta saavutetaan kaikilla tiedossa olevat tavoitteet!

    Yksi tärkeimmistä tavoitteista on listan ajaminen päivän aikana huolimatta säästä tai muista joskus ikäviltä tuntuvista olosuhteista. Possessa voimme luottaa siihen, että muut tekevät tavoitteen eteen oman osansa ja kaveria ei jätetä, vaikka hänellä menisikin huonommin.

  • Työn laadukkuutta on se, että autot pysyvät tiellä ja paikat ehjinä

    Työn laadukkuutta on se, että autot pysyvät tiellä ja paikat ehjinä

    Onhan se kiusallista: roskakuskin piti vain käydä tyhjentämässä astia, mutta sen sijaan hän myllersi isolla autolla pihanurmikon ja seisoo nyt keittiön ikkunan alla odottamassa hinuria. Eikä ole pitkä aika siitä, kun saman kylän raitilla kiskaistiin pakkari ojasta. Tätäkö se on, kun kunta otti jätehuollon hoitaakseen ja isot yritykset urakoimaan!

    Missä on roska-autoja, on kolhuja.

    Jätehuollon laadukkuus ei vaikuta olevan itsestään selvää. On mahdollista, että vahinkojen määrä kasvaa urakoitsijayrityksen koon kanssa, mutta firman koosta riippumatta työn laatuun vaikuttaa se, että työ on haastavaa. Missä kaikessa roskakuski tai hänen työnantajansa voivatkaan toimia aivan toisin kuin laadukkaasti – ja huolellisesti?

    Ovet suljetaan perässä. Avoimiin jätetiloihin pääsee tuholaiseläimiä ja ilkivallan tekijöitä.

    Autot pidetään tiellä

    On yllättävän yleistä, että roska-auto tarvitsee pelastaa takaisin tielle. Syksyllä ja keväällä upottavat tiet, talvella liukkaat tiet ja kesällä nurmikot ovat monen kuskin yllättäneet. Osa tapauksista menee ennakoimattomien olosuhteiden ja kantapään kautta oppimisen piikkiin (itsekin opin nurmikon petollisuuden 11 vuotta sitten). Pahempaa onkin se, että auto päätyy ojaan, ja sitä harvemmin selittää mikään muu kuin väärä tilannenopeus. Aina voi kuski toki vedota keliin tai yllättäen eteen juosseeseen kenguruun.

    Paikoitellen jonkinlainen luonnonlaki on se, että missä on roska-autoja, on kolhuja ympäröiviin rakenteisiin. Näkee tien päällä myös ikävän paljon pakkareita, joiden käyttäjien ei voi sanoa kohdelleen ajokkiaan huolellisesti. Jälleen on kuitenkin tilanteita, joissa vahingolle ei voi kukaan mitään – esimerkiksi astialle peruuttaessa järeä oksa voi rikkoa peilin. Silloin se vain vaihdetaan nopeasti uuteen, jotta auto näyttää hyvältä.

    Tyhjennetään kuten pitää

    Kävikö roskakuski torstaina, kun ilmoitettu päivä on keskiviikko, eikä ole edes arkipyhäviikko? Tärkeimpiä merkkejä laadukkuudesta on se, että kuljettaja tyhjentää astian oikeana päivänä. Tässäkin olen nähnyt kunnianhimon puutetta, kun vaikkapa 95 prosenttia astioista tyhjennetään ajallaan. Jos tällöin kuukauden 30 000 tyhjennyksestä 28 500 olikin aikataulussa, 1 500 tyhjennyksestä saattoi jäädä huono maku.

    Mukavaa ei astian käyttäjälle ole sekään, että kuski ei ole astiaa palauttanut samaan paikkaan ja ovia sulkenut perässään. Ne usein ovat isoja asioita roskiksen käyttäjälle mutta pieni työvaihe roskakuskin satoja astioita sisältävässä päivässä. Toisaalta minkä roskakuski sille voi, että bioliemet valuvat astiaa tyhjentäessä tai että jätekatos on niin vinksallaan, että salpa ei mene helposti kiinni. Silloinkin kuljettajalla voi olla palveluhenkisyyttä: ilmoitan ongelmasta, jotta siihen saataisiin ratkaisu.

    Posse on eri maata

    Saatoitkin tietää jo, että Pakkaripossen arvoja ovat laadukkuus ja huolellisuus. Haluamme nimenomaan, ettei meidän käyntimme jälkiä tarvitse korjata. Olemmehan niitä roskakuskeja, joiden käynnistä ainoa merkki ovat tyhjät astiat. Toki joskus meistäkin voi jäädä huono maku, ja mielellään selvitämme syyn siihen.

    Ensin opetellaan tekemään hyvin, sitten lisätään nopeutta.

    Työkokemus on opettanut vahingoista ja työn tekemisestä sinne päin sen, että ne ovat lopulta valintoja. Vaikka liukkauden vuoksi auto valuikin seinään, oliko liukkaalle alun perin pitänyt ajaa? Miksi urakoitsijalle riittää 95 prosentin ajallaan tyhjennys eikä se tavoittele 100:a prosenttia?

    Takalaidan kumi on kärsinyt, mutta muuten peräportti on kohtalaisen siisti ja sitä kehtaa tuoda pihoihin näytille.

    Ripeyttä, ei sähellystä

    Mutta kuinka Pakkariposse voi luvata huolellisuutta ja laatua, kun ripeys on meillä verissä? Ensinnäkin tiedän lukuisia kuljettajia, jotka ovat hyvin tehokkaita mutta joille ei käy juuri ollenkaan vahinkoja. Siihenhän pääsee niin, että ensin opetellaan tekemään asioita hyvin ja sitten vasta lisätään nopeutta. Lisäksi järkeviin tehokkuutta lisääviin keinoihin ei edes kuulu niinkään vauhdin kasvattaminen vaan sekuntien säästäminen vuoron mittaan.

    Toiseksi jokainen posselainen tietää, mitä meidän kuuluu tehdä ja että niin toimiminen on huolellisuutta ja laadukkuutta. Kun tavoitteet ovat selkeät, niitä on helpompi saavuttaa. Toki siihen oheen tarvitaan halu saavuttaa ne. Kun olemme kaikki huomanneet, että voimme olla tehokkaita, huolellisia ja tehdä laadukasta työtä, meidän on ollut helppo valita ne arvoiksi ja oikeasti tarkoittaa sitä.

  • Torstain lista näytti mahdottomalta, mutta ei auttanut kuin kokeilla

    Torstain lista näytti mahdottomalta, mutta ei auttanut kuin kokeilla

    Olen työurallani myös tyhjentänyt koukkuautolla jätelavoja ja -puristimia, ja ne eivät monestikaan ole helpoissa paikoissa. Nähdessäni ensimmäisen kerran erään Porvoossa sijaitsevan huoltotilan mielessä välähti ilmoittaminen työnjohtoon: “Tätä ei kolmeakselisella FM-Volvolla oteta.”

    Samassa tilanteessa olen ollut ennenkin, mutta pakkarin ratissa: pysäköidyn auton tai työmaa-aitojen vuoksi kuja astioille näyttää liian kapealta. Sen sijaan, että olisin merkannut hukkanoudon, olin lähtenyt tarjoamaan autoa kapeaan väliin ja ikkunoista, peileistä ja kamerasta seurannut, että siitähän se kuorkki vain sujahtaa.

    Lähden kokeilemaan ja katson, mihin se johtaa.

    Kun olin varma ennen kuin kokeilin

    Aina en ole uskaltautunut edes kokeilemaan ja kokemattomampana kuorma-autokuskina saatoinkin aiheuttaa turhaa lisävaivaa sen vuoksi. Rohkeus peruutella porvoolaiseen kellariin pohjautuikin piirteeseen, jonka olen itsessäni tunnistanut vasta viime vuosina: kokeilunhaluisuuteen.

    Jätepuristimia on usein paikoissa, joissa on varottava, ettei sitä kyytiin nostaessa osu kattoon.

    Nimesin piirteen määrittäessäni periaatteita, joita käytän johtaessani. Siinä kokeilunhaluisuus tarkoittaa aivan samaa: lähden kokeilemaan jotain ja seuraan, mihin se johtaa. Jos johonkin huonoon, kokeilen muuta. Jos johonkin hyvään, olen parhaimmillaan löytänyt uuden, toimivan tavan tehdä asioita. Kun minulla oli piirteelle nimitys, pystyin pohtimaan, missä kaikessa se voikaan olla avuksi.

    Vaikutelmaa vastaan

    Sittemmin olen liittänyt kokeilunhaluisuuteen senkin, että ilman sitä vaikutelma tavoitteen mahdottomuudesta voi syödä motivaation yrittämiseen. Tämä korostuu roskakuskin työssä, jossa listat voivat olla valtavia. Erään torstain listan astiamäärä oli lähempämä 1 000:ta kuin 500:tä, ja meidän oli päätettävä, saako Pakkariposse listan ajettua iltakymmeneen mennessä vai tarvitseeko se apua.

    Esihenkilön pitäisi antaa tavoitteita ja kannustaa kokeilemaan.

    Joa ja Vertti lähtivät kippoja komealla tahdilla aamusta keräämään, ja laskeskelimme aika ajoin, mikä mahdollisuus meillä oli ehtiä. Yhä olisimme voineet iltavuoroon pyytää apua. Vuoronvaihdon lähestyessä kuitenkin Joa ja Vertti totesivat minulle, että saamme keskenämme piirin kasaan, ja minulle jäikin iltaan vaivaiset muutama sata astiaa. Kaikki paikat olivat vihreinä jo reilusti ennen kymppiä. Päivän lämpötila oli vieläpä huidellut 30:ssa.

    Astia kerrallaan ne listan paikat vähenevät. On syytä vain painaa menemään eikä jäädä tuijottelemaan määriä.

    Tavoitteet tueksi

    Ehkä tuona torstaina onnistumista ei selittänyt vain kokeilunhaluisuus vaan sitä tukeva toinen hyödyllinen piirre, tavoitteellisuus. On turha lähteä yrittämäänkään, jos ei tiedä, mihin lopputulokseen haluaa päästä ja kuinka sinnikkäästi. Sitä kautta on myös helppo ymmärtää, miksi esihenkilön pitäisi antaa tavoitteita ja kannustaa kokeilemaan.

    Tuo torstai tarjosi taas yhden hienon tunteen siitä, mitä Pakkariposse on: niin Joalla, Vertillä kuin minulla oli yhteisenä tavoitteena työn laadukkuudesta kiinni pitäminen, eikä astiamäärä saanut meitä tinkimään siitä – vaikka toki jättimäisen ajolistan avautuminen vuoroa aloittaessa voi saada sen mieleen juolahtamaan. Tietyt ihmisen piirteet eivät vain takaa onnistumista vaan vievät pitkälle, oli kyse haastavasta tilanteesta ison auton kanssa tai yrityksen menestyksestä.

  • Miten jätefirma voi menestyä näinä kuntien kilpailutusten aikoina?

    Miten jätefirma voi menestyä näinä kuntien kilpailutusten aikoina?

    Kerroin TikTokissa Pakkaripossen perustamisesta ja videon kommentoija pohti, onko alalla tilaa kilpailulle. Toinen kommentoija ihmetteli, miten oma jätehuoltoyritys toimisi Lahdessa, kun siellä kaupunki “kilpailutti palvelun ja pakottaa ottamaan kuljetuksen yhdestä paikasta.” Ajattelinkin kertoa jätehuollon markkinoista.

    Kuntayhtiöt eivät omista jäteautoja.

    Pitkään kiinteistön haltija on voinut tilata jäteastialleen tyhjennyksen mistä vain firmasta on halunnut tai mistä palvelun on saanut. Jätelaki kuitenkin on muuttunut niin, että jätehuolto on siirtynyt kuntien vastuulle: 5. luvun 32. momentin mukaan kunnan on järjestettävä asumisessa ja kunnan toiminnassa syntyvän jätteen jätehuolto.

    Kuntayhtiöille siirtäminen

    Moni kunta ei kuitenkaan itsenäisesti hoida tätä lakisääteistä tehtävää vaan on siirtänyt sen erilliselle jätehuoltoyhtiölle, minkä jätelakikin mahdollistaa 43. pykälässä. Näitä yhtiöitä ovat esimerkiksi HSY, Kiertokapula ja Mustankorkea, ja kommentoijan mainitsema Lahti on siirtänyt jätelain mukaiset vastuunsa Salpakierto-nimiselle yhtiölle.

    Kunnalliset yhtiöt taas tyypillisesti eivät omista jäteautoja ja kuljettajia vaan ne antavat jätteen keräyksen ja kuljetuksen yksityisille yhtiöille – jotka monesti ovat samoja, kuin joilta asukas on ennen voinut suoraan tilata tyhjennyksen. Näinpä kotipihassa käyvän roska-auton logot eivät välttämättä ole vaihtuneet, vaikka vastuu jätehuollosta on siirtynyt kunnalle.

    Palkat ovat yrityksen kuluista iso osa. Halvin tarjous voi perustuakin kovaan tehokkuuteen.

    Yritykset poikkeuksena

    Jätelain mukaan kunta vastaa vakituisessa ja vapaa-ajan asumisessa sekä kunnan palvelu- ja hallintotoiminnassa syntyvän jätteen jätehuollosta. Toisin sanoen muun muassa yritykset, seurakunnat ja valtiolliset elimet voivat valita, mikä jätehuoltofirma astian tyhjentää. Liikekiinteistöillä on sama tilanne, jos niissä ei asuta. Lisäksi yhä joissain kunnissa kaikki saavat valita sekajätemukin tyhjentäjän, mutta lähivuosina tämä vapaus loppuu jätelain vaikutuksesta.

    Pienet yritykset ovat lopettaneet.

    Näin ollen meille Pakkaripossessakin, kuten mille tahansa yritykselle, on ainakin kahdenlaista markkinaa: niin sanotut suorasopimukset eli yritysten jätehuollon sopimukset sekä kuntaurakka eli kuntien tai niiden perustamien yhtiöiden urakat. Jälkimmäisiä mutta toisinaan ensin mainittujakin pääsääntöisesti saa yritys hoitaakseen vain voittamalla julkisissa kilpailutuksissa.

    Lappu luukulle

    Onko kilpailulle siis tilaa? Halvimman tarjouksen tehnyt yrityshän voittaa urakan. Yritys on vaikkapa laskenut, että urakka hoidetaan yhdellä pakkarilla ja kahdella kuljettajalla. Urakan kesto on tyypillisesti viisi vuotta. Näin ollen urakan voittaessaan yrittäjä saa kuntayhtiöltä viideksi vuodeksi rahan yhden pakkarin ja kahden kuljettajan käyttämiseen urakan hoitamiseksi.

    Tällöinhän markkinoilla saa tilaa itselleen hoitamalla urakan pienimmillä kustannuksilla. Sama toisaalta koskee suorasopimuksia: usein asiakas valitsee halvimman. Se on totta, että joillain alueilla voi todella kilpailu olla tiukkaa, mikä näkyy tarjousten määrässä ja eritoten tarjottujen hintojen välisissä eroissa. Toisaalta muualla kilpailu ei niin tiukkaa ole, koska pienet yritykset ovat lopettaneet jätekeräysten siirryttyä kunnille. Tilalle tarvitaan siis uusia.

    Korjaus artikkeliin 13.7.: Alun perin artikkelissa luki, että kunta vastaisi “seurakuntien, valtion ja terveyspalveluiden toiminnassa syntyvän jätteen jätehuollosta”. Jätelaki on muuttunut niin, että enää kunnat vastaavat asumisessa ja kunnan hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvän jätteen jätehuollosta.

    Lisäksi on muotoiltu uusiksi kohta, jonka mukaan joillain paikkakunnilla mukin tyhjentäjän saisi valita ja vapaus todennäköisesti päättyy: tämä vapaus on koskenut vain sekajätettä ja se päättyy varmasti näillä paikkakunnilla.

  • Miksi puhun tehokkuudesta – näännytänkö työntekijät?

    Miksi puhun tehokkuudesta – näännytänkö työntekijät?

    Toimiessani roskakuskien esihenkilönä ratkottavana oli sellainen tilanne, että listoja ei ehditty ajaa päivän aikana kokonaan. Pian ymmärsin, että ratkaisuna oli huomion kiinnittäminen muiden asioiden ohella mutta erityisesti siihen, miten kuljettajat käyttivät keräilyaikaa. Kokeilunhaluisesti aloin käyttää työpaikalla sanaa tehokkuus, siis ilmaista yhdellä sanalla roskakuskin työn tärkeimpiä piirteitä. Se tuotti tulosta (kuvaannollisesti), mutta joidenkuiden makuunhan se ei ilmeisesti ollut.

    Edelleenkään ei tarvitse juosta.

    Reaktioita voi selittää sekin, että tehokkuus-sanaa käytetään myös silloin, kun puhutaan työntekijän tuottavuudesta. Tällöin ajatukset helposti karkailevat johtoportaan dollarinkiiltoihin, uudelleenjärjestelyiksi naamioituihin irtisanomisiin sekä kaiken irti repimiseen työntekijöistä. Siitähän ei tarvitse olla kyse – sanaa tehokkuus käyttäessäni tarkoitan yhtäältä tehdyn työn määrää suhteessa aikaan ja toisaalta järkevää aikaansaamista.

    Helsingin porttareissa ei hirvittänyt niin paljon, kun junnuna oli harjoitellut Jyväskylässä. Tosin Yliopistonkatu 4 oli aika iisi.

    Välillä käytänkin vaihtoehtoisesti sanaa ripeys. Ihailin jo aloittavana roskakuskina Jyväskylässä eräiden vanhempien kollegoiden nopeutta. Suoraan sanoen olin ällikällä lyöty, sillä vaikka yritin mitä, en ehtinyt ajaa listaa konkarien tapaan puoleenpäivään mennessä. Toisaalta omaksuin jo silloin sen ajattelun, että ripeys on ammattitaitoa roskakuskin työssä – hain sitä vain väärillä tavoilla. Ei pyrkimys kipillä käyntien harventamiseen oikein ole ratkaisu.

    Kun vuosia pakkarin ratissa oli useampia ja kuorma-auton käsittelyn taito oli syvälle juurtunut, aloin toden teolla hakea keinoja nopeuden lisäämiseksi, ja löysinkin niitä. Samalla tajusin, miten koukuttavaa se on: kisata erityisesti itseä vastaan siinä, miten nopeasti listan voi ajaa. Isoimpia oivalluksiani oli se, että nopeutta lisätäkseni minun ei edelleenkään tarvitse juosta, ajaa ylinopeutta, tinkiä rullaamisesta tai lakata tarkkailemasta pihaa sinne peruuttaessani. Nopeus tulee vuoron mittaan säästyvistä sekunteista, joita lähdetään kasaamaan ekasta mukista lähtien.

    Vastustus tulee siitä, että joltakulta vaaditaan mutta häntä ei kiinnosta.

    Kun nopeutta, eli tehokkuutta, lisää säästämällä aikaa, säästää samalla itseään. Tehokkuus ei siis tarkoita itsensä väsyttämistä (tai että työnantaja näännyttää työntekijän). Moni roskakuski nauttii ripeästä tekemisestä: se voi tulla kilpailuhenkisyyden tai vilkkauden kautta, ja siihen voi motivoida pelkästään kotiin pääsy aikaisin. Esihenkilönä motivoinkin työntekijöitä juuri tällaiseen tehokkuuteen. Tärkeää on myös se, että työntekijä ylipäätään saa palautetta ja konkreettisia lukuja. Jokainen Pakkaripossessa tunteekin meikäläisen palaute-Excelin.

    Keski-Suomessa tarvitsi vielä karvalakkia talvisin. Varsinkin, koska ajoi molokkiautoa, jossa ei astiahissiä ollutkaan.

    Ripeys ei myöskään tarkoita häseltämistä. Puhunkin yleensä siitä, että roskakuski on tehokas mutta huolellinen. Isoiksi ajansäästöiksi kasaantuvia sekunteja ei oteta pois kameroiden ja peilien tarkkailusta tai kävelyvauhtia ajamisesta päiväkodin pihassa. Ei myöskään vie yhtään enempää aikaa palauttaa astia samaan paikkaan, niin kuin moni astian haltija toivookin.

    Näkisin, että tehokkuudesta puhumiseen kohdistuva vastustus tulee siitä, että joltakulta vaaditaan nopeutta mutta häntä ei kiinnosta olla nopeampi. Tällaiselle henkilölle ei ainakaan kuntaurakan ajot ehkä ole oikea työ, sillä niissä tehokkuus vain on kovan kilpailun vuoksi välttämätön. Toisaalta minustakin ammattitaitoinen kuljettaja – siis erityisen tehokas ja huolellinen – ansaitsee palkkionsa. Silti joissain firmoissa paremmin työnsä tekemällä ei mitään kummempaa saa.

    Itseäni ja kenties välillä muitakin vastaan kisaavana pakkarikuskina minulle Pakkariposse on huipentuma: saadaan olla tehokkaita, eli kerätä vain ripeästi roskia, ilman, että kukaan narisee ja jopa puuttuu toisten työssä viihtymiseen. Me pidetään tehokkuutta niinkin tärkeänä, että valittiin se yhdeksi meidän arvoistamme. Eikä me siitä vielä olla näännytty.

  • Kävin itse ajamassa 16 paikkaa tunnissa – säälittävää?

    Kävin itse ajamassa 16 paikkaa tunnissa – säälittävää?

    Monta purkkia tunnissa vedät? Tällä kysymyksellä roskakuski voi vertailla omaa ammattitaitoaan kollegoihin. Astiamääristä puhuminen saatetaan nähdä “juoksemisen” ja “hätiköinnin” korostamisena, ja se voi ahdistaa sellaista, jolle roskakuskin työ ei ehkä olekaan oikea.

    Toiset saavat isot mukimäärät juoksematta ja hätiköimättä, ja heille ne ovat luonnollinen osa työtä. Numeroilla mitataan ehkä myös itseä. Voinko maanantaissa rikkoa aiemman ennätykseni? Miten sen tekisin – eri ajojärjestys, reippaammat askeleet vai paremmat eväät? Purkkimäärät voivat tarjota motivoivaa itsensä tai kaverin haastamista ja ongelmanratkontaa.

    Eikö Pakkaripossessa olekaan kovia roskakuskeja?

    Tätä olin odottanut: paljon liikettä sisältävää työtä.

    Surkea suoritus

    Olin eräänä maanantaina ajamassa sekajätettä pääkaupunkiseudulla. Keräsin loppuun päivän listan reilu 80 osoitetta ja käytin siihen 5,3 tuntia. Se tekee 16 paikkaa tunnissa, joka kuulostaa äkkiseltään… säälittävältä. Aivan kuin olisin tepastellut maaseutulistalla, jossa on kinttupolkujen päissä olevat kesämökit. Eikö Pakkaripossessa olekaan niitä kovia roskakuskeja?

    Tullaankin numeroiden tutkailun oleelliseen tarkennukseen: puhun nyt osoitteista, en astioista. Minulta on useasti kysytty, kuinka paljon paikkoja roskakuskilla on päivässä. Jos vastaan vaikkapa juuri 80, se voi saada työn kuulostamaan helpolta. Mitä ne roskakuskit tuolla kiitelevät pihasta toiseen, kun joka mestaan on käytettävissä 5 minuuttia?

    Vähän paikkoja, paljon purkkeja

    Yllätys onkin iso, kun lähes joka paikassa on enemmän kuin yksi astia. Niitä voi olla jopa 8 (puhutaan isoista kopeista). Painavia, isoja astioita, joiden liikuttamiseen ei paljon tilaa ole. Lisäksi välimatkaa koppien välillä on enemmän – 5 minuutista siirtymiin ison auton pyörittelyineen pitäisi varata myös osuutensa.

    Hyvä määrä on hetkellisesti 90 astiaa tunnissa.

    Tehokkaan kuskin astiamäärä usein kasvaakin osoitemäärää nopeammin suhteessa hänen keräilyyn käyttämäänsä aikaan. Minullakin reilusta 80 paikasta kertyi astioita 220 – siis 41 astiaa tunnissa, eli yksi kippo tyhjeni 1,5 minuutin välein.

    Uusien purkkien pyörät pyörivät hyvin ja kahtakin astiaa on helppo liikuttaa.

    Ei sillä, ettenkö voisi parantaa lukemaa. Oma tunne oli se, että tuusaamiseen meni liikaa aikaa. Ajoin piiriä ensimmäistä kertaa, eikä yksikään paikka ollut tuttu. Osaa kaduista sentään olin joskus kulkenut. Oma tunne on tietysti tunne, ja piirin konkarit tietävät, mikä on kova taso.

    Mikä on hyvä määrä?

    Sitäkin kysytään, mikä on hyvä määrä astioita tunnissa. Yleispätevää minimiä tai keskitasoa ei voi määrittää listaamatta joukon tarkennuksia. Onko kyse säkkäristä ja onko appari mukana ja kerätäänkö kaksilokerolla? Voidaan sanoa, että säkkärillä vähintään pitäisi saada 50 mukia tunnissa, apparin kanssa yli 70 ja kaksilokerolla hetkellisesti lähemmäs 90.

    Nämä ovat omiin laskelmiin sekä kollegoilta kuulemiin suorituksiin perustuvia numeroita. Voi siis olla, että piiriin saapuu uusi tekijä ja päihittää pitkän aikavälin keskiarvot sekä entiset ennätykset, ihan vain koska liikkuu sujuvasti paikasta toiseen jättäen ainoaksi merkiksi käynnistään tyhjät astiat.

  • Tuhkat pölähtävät naamalle ja ovet paukkuvat kylkeen – mitä sinä voit tehdä?

    Tuhkat pölähtävät naamalle ja ovet paukkuvat kylkeen – mitä sinä voit tehdä?

    Haluaisitko sinä, että joku pöläyttäisi tuhkaa tai pölypussin sisällön naamallesi? Todennäköisesti et, ja ei moni roskakuskikaan sitä tahtoisi. Siitä huolimatta päivittäin saattaa erityisesti sekajäteastiassa olla pölisevää jätettä – irrallaan, suoraan astiaan tuhkalapiosta tai imurin säiliöstä kipattuna.

    Monella paikkakunnalla niin lajitteluohjeet kuin jätehuoltomääräykset kieltävät pölisevän jätteen laittamisen astiaan. Sen sijaan esimerkiksi tuhka, pöly, puupuru, paperisilppu ja rautapöly täytyy pakata tiiviisti, esimerkiksi kestävään muovipussiin tai kannelliseen muovirasiaan. Siten ehkäistään ympäristön sotkeentumista ja ennen kaikkea suojataan roskakuskia altistumiselta haitallisille aineille.

    Jätepisteellä ei kannata säilyttää tavaraa, jota ei ole tarkoitettu tuhottavaksi.

    Sekajäteastioita ei saanut katoksesta ulos siirtämättä pakkausmuovin astiaa ensin edestä.

    Haitallisia jätteitä

    Pölisevä jäte irrallaan astiassa on yksi roskakuskin kohtaamista työn turvallisuuteen ja sujuvuuteen vaikuttavista asioista. Samankaltainen jätteiden lajitteluun ja hävittämiseen liittyvä ongelma ovat kotitalousjätteen keräykseen kuulumattomat tavarat. Astiaan on voitu laittaa spraypulloja, maaleja tai sähkölaitteita. Ne voivat altistaa kuljettajan haitallisille kemikaaleille sekä syttyä palamaan jäteauton kuormatilassa.

    Jätepisteille on myös voitu tuoda isoja rojuja, usein huonekaluja, sen sijaan, että ne olisi vaikka myyty tai kuljetettu kierrätyskeskukseen. Roskakuski voi niitä siirrellä edestä, jos siitä ei ole vaaraa, mutta rojujen vuoksi astiat voivat jäädä tyhjentämättäkin. Jätepisteellä ei myöskään saa – tai ainakaan kannata – säilyttää tavaraa, jota ei ole tarkoitettu jätteenä pois kuljetettavaksi (eli pakkarin tuhottavaksi).

    Ongelmat voivat näkyä roskakuskin kehossa tulevaisuudessa.

    Hankalia jätepisteitä

    Moni jätepiste on roskakuskin kannalta liian ahdas, vaikkei niissä ylimääräisiä tavaroita olisikaan. Harva asia turhauttaa niin paljon roskakuskia kuin se, että astian saadakseen on siirrettävä muita astioita edestä. Jätehuoltomääräysten tekijät ovat tämän ehkäpä tiedostaneet, sillä jätepisteiden edellytetään olevan sellaisia, ettei siirrellä tarvitse.

    Roskakuskin päivään mahtuu satoja jätekatoksia. Joa ei niin stressaa kynnyksistä ja auki pysymättömistä ovista, sillä hänen mielestään ne ovat osa työtä.

    Jätepisteissä piilee monesti muitakin harmeja. Oletko huomannut, että ovea ei saa pysymään sepposen selällään, koska ovipumppu ei lukitu eikä tuulihakaakaan ole? Entä noteerannut viiden sentin kynnyksen oviaukossa? Roskakuski huomaa nämä heti, kun sulkeutuva ovi paukahtaa kylkeen ja kun painavan astian pyörät töksähtävät kynnykseen. Yhtä lailla pyöriä vastustaa vaikkapa asfaltin railot sekä upottava hiekka – haasteita on äkkiä siis yhdessä pihassa paljon.

    Pienestä tulee isoa

    Sinulle ehkä herääkin kysymys, voitko tehdä jotain helpottaaksesi roskakuskin työtä. Ainakin voit pakata pölisevän jätteen ja toimittaa vaaralliset jätteet ja sähkölaitteet oikeaan paikkaan. Ehkä myös pystyt poistamaan jätekatoksestasi kynnyksen ja huolehtimaan siitä, että oven saa pysymään auki. Näistä asioista taloyhtiöissä vastaa usein isännöitsijä.

    Rojut ja kynnykset voivat jätepisteen haltijan ja käyttäjän näkövinkkelistä olla pieniä asioita. Roskakuskille ne voivat olla jopa välitön vaara mutta vähintään kasaantuva riski: raskaiden astioiden kampeaminen kynnysten yli ja pölylle altistuminen voivat näkyä kehossa tulevaisuudessa. Jos joka viidennessäkin astiassa tai katoksessa on riskiä kasaava ongelma, päivässä niitä on 20-80. Yksikin sellainen vähemmän on parempi kuin ei mitään.

    Mitä voit tehdä?

    • Pakkaa pölyävä, hienojakoinen jäte muovipussiin, maitotölkkiin, muovirasiaan tai muuten tiiviisti.
    • Vaarallisia jätteitä otetaan vastaan monella kierrätysasemalla sekä kiertävissä keräyksissä ja yksityishenkilöiltä pääasiassa maksutta. Sähkölaitteita lisäksi ottavat vastaan niitä myyvät liikkeet.
    • Vastaanottopaikkoja voit hakea kierratys.info-sivustolta.
    • Myy tai lahjoita käyttökelpoinen tavara. Jotkin vastaanottopaikat noutavat suurikokoisia tavaroita.
    • Jätepisteiden ehostamiseen ja suunnitteluun roskakuskin kannalta turvallisiksi voit kysyä neuvoa jätehuoltoyhtiöistä.
    • Voit myös kysyä meiltä näkemystä.

  • Liikenneyrittäjän tutkinto oli 240 euroa kankkulan kaivoon

    Liikenneyrittäjän tutkinto oli 240 euroa kankkulan kaivoon

    Kuorma-autoja käyttävä kuljetusyrittäjä tarvitsee tavaraliikenneluvan ja sen saadakseen hänellä on oltava tavaraliikenneyrittäjän tutkinto. Sen hän saa suorittamalla kaksi osakoetta. Niissä kysytään EU-asetuksen määrittelemistä aiheista, esimerkiksi työehtosopimuksesta, kirjanpidosta, kuorma-auton tekniikasta ja painorajoituksista.

    Otin kokeet projektikseni keväällä heti, kun liikenneluvalle oli tiedossa tarve. Silloin oli muutenkin paljon samanaikaista asioiden järjestelyä, joten kokeet oli hoidettava mahdollisimman pienin resurssein. Ongelmaksi tahtoikin muodostua hyväksynnän tiukahko raja sekä kokeisiin valmistautumisen materiaali.

    Karseat kurssikirjat

    Monesta kokeen aiheesta oli työkokemuksen ja YouTube-videoiden tekemisen kautta minulla tietoa, mutta koska mukana oli vak-kuljetusten ja kuljetussopimusten kaltaisia vieraampia asioita, näin tarpeelliseksi lukea kokeita varten. Tavaraliikenneyrittäjän kokeen aiheita kootusti käsittelee ilmeisesti vain kaksi kirjaa Suomessa. Toinen on SKALin julkaisema ja toinen JAMKin. Jälkimmäisen löysin kirjastosta, joten otin sen luettavaksi koetta varten.

    Ajovarmalla kohtasin melkoiset turvajärjestelyt.

    Kirjalla oli useita kirjoittajia, ja osioiden laatu vaihteli mutta oli enimmäkseen tasolla, joka oli saada pääni sekaisin. Moni osio käsitteli aihetta vailla mitään yhtymäkohtaa mihinkään aiemmin tuttuun. Kirja ylipäätään ei johdattanut lukijaa loogisesti ja nousujohteisesti syvemmälle vaan yllättäen siirtyi seuraavaan asiaan, vaikka lukija hädin tuskin oli ymmärtänyt edellistä. Kokonaisuus oli siis kuin olisi raavittu kasaan tekstejä ilman, että niiden yhteisenä nimittäjänä on tavaraliikenneyrittäjyys.

    Liikenne- ja viestintävirasto haluaa yrittäjältä vakuudeksi ensimmäisestä isosta kuorkista 9 000 euroa ja kustakin seuraavasta 5 000 euroa.

    Kokeeseen kokemuspohjalta

    Teksti oli niin raskasta, että yksinkertaisesti en pystynyt enempää lukemaan kirjaa. Pohdin kokeiden aiheisiin tutustumista eri lähteistä, mutta se näyttäytyi liian aikaa vievänä. Tiesin, että parasta tulosta minun ei tarvitse saada vaan päästä läpi vaikka rimaa hipoen, mikä tarkoittaa vähintään 60 % ykköskokeen 60:stä ja kakkoskokeen 20 kysymyksestä. Ostin netistä harjoituskokeen ja sen perusteella tietoni vaikuttivat riittäviltä.

    Varsinaisessa kokeessa odottikin mojova yllätys, sillä muutamaan kysymykseen vastauksen pystyi peräti päättelemään muiden vaihtoehtojen älyttömyydestä. Lisäksi esimerkiksi arvonlisäverosta oli hyvin monta kysymystä, ja niissä riitti se, että osaa prosenttilaskuja. Kaikkiin kysymyksiin on myös annettu 4 vastausvaihtoehtoa ja vain yksi niistä on oikein.

    Toisin sanoen kokemus ainakin minulle osuneista kysymyksistä on se, että tieliikennelain, kuljetusalan ja arkisen matematiikan tunteminen auttaa kokeessa pitkälle, samoin kuin päättelyn taito. Lisäksi termi passitus kannatti opetella. Se tuntuikin sanalta, jota varmasti kysytään, vaikka pakkarihommissa harvemmin tuodaan tavaraa unionin ulkopuolelta.

    Seikkailu suljetussa huoneessa

    Kokeissa on huijattu usein, joten ei ihme, että Ajovarmalla kohtasin melkoiset turvajärjestelyt. Jätin omaisuuteni vaatteita lukuun ottamatta tiskille ja siirryin kameran valvovan silmän alle suljettuun huoneeseen. Osakoe 2:ssa sai olla mukana yksinkertainen laskin. Senkin ilmeisesti Ajovarman työntekijä antaa aina. Itse kävin turhaan laskimen ostamassa.

    Kokeen jälkeen edessä on vieläkin hintavampi harmi.

    Sain osakokeet läpi ensimmäisillä kerroilla, ja luojan kiitos sainkin, sillä jokainen minuutti huoneessa maksaa euron ja minimiveloitus on 120 euroa. Nehän voi vähentää firman kuluissa takautuvastikin mutta huonot kokemukset tutkinnon suorittamisesta saivat hinnan maistumaan suolaiselta.

    Kokeessa voidaan kysyä suurimmista sallituista mitoista ja massoista.

    Viranomainen vaikeutena

    Jos liikenneyrittäjän soveltuvuuden voi osoittaa osaamalla prosenttilaskuja, miksi maksaa siitä 240 euroa? Mistä syystä monella alalla yrityksen voi perustaa ilman minkäänlaista yrittäjyyden taidon osoittamista? Miksi kuljetusyrittäjäkin ei voi perehtyä ja tarvittaessa kysyä kirjanpitäjältä, jäsenyhdistyksiltä ja muilta sidosryhmiltään? Se sentään on helpotus, että tutkinnon suorittamiseksi kurssi ei ole enää pakollinen.

    Liikenneyrittäjäksi ryhtyvän edessä on kokeen jälkeen vieläkin hintavampi harmi: vakuudet. Ensimmäisestä kuorma-autosta Traficomille annettavan vakuuden suuruus on 9 000 euroa ja kustakin seuraavasta 5 000 euroa. Summat voivat olla pantattuina pankissa, tai tilintarkastajan on todistettava, että raha löytyy kassasta. Jälkimmäinen edellyttää päättynyttä tilikautta, joten aloittavalle yritykselle se ei ole vaihtoehto.

    Omalle yritykselleni vakuudetkin tuottivat päänvaivaa, mutta löysin siihen ratkaisun iltalenkillä. Joidenkuiden haave omista kuorma-autoista kuitenkin voi kariutua vakuuksiin. Se, että alussa ei ole isoja ylimääräisiä summia, ei kerro, etteikö yritys voisi olla menestyvä. Niin kuin ei sekään, ettei osaa vaarallisten aineiden vapaarajoja tai tiekuljetussopimuksia.

  • Hyvä työpaikka tarjoaa työn imun kokemuksen

    Hyvä työpaikka tarjoaa työn imun kokemuksen

    Käytkö töissä vain siksi, että sinun on pakko? Joka päivä lähteminen töihin tuntuu vastenmieliseltä ja töissäkin sinnittelet ensin ruokataukoon ja sen jälkeen työvuoron päättymiseen. Tämä ei ole satunnainen huonosti nukutusta yöstä tai sateisesta päivästä johtuva fiilis vaan aivan jatkuva olotila.

    Sinulla voi olla työn imu kateissa: sisäisen vapaaehtoisen innostuksen luoma työstä nauttimiseen uppoutumisen tila, joka heijastuu muihinkin työpaikalla ja joka saa sinut hyviin tuloksiin. Imun puuttuminen ei välttämättä edes täysin riipu sinusta. Miten tekemisestä voisi innostua, kun mitään palautetta ei saa esihenkilöltä ja kun oikeastaan kukaan ei kerro, mitä töillä tavoitellaan?

    Rahasta vai rakkaudesta?

    Työn imua käsittelee tutkija ja dosentti Jari Hakanen vuonna 2011 ilmestyneessä kirjassaan. Se tarjoaa tutkimukseen pohjautuvaa näkökulmaa työhön ja sen johtamiseen ja ei laita vain esihenkilöitä, vaan myös työntekijöitä itse pohtimaan työn tekemistään. Hyvien suoritusten ja jopa itsensä ylittämisen ainoana pontimena ei tarvitse olla vaikkapa raha.

    Jos sinua motivoi työhön palkankorotuksen saaminen tai työn jatkuminen määräaikaisuuden jälkeen, toimit ulkoisesti motivoituneena. Sen sijaan jos työskentelet vain saadaksesi onnistumisen iloa ja muita itseäsi innostavia kokemuksia, motivaatio on sisäinen. Innostusta löytyy, vaikka palkka pysyisi samana tai työt päättyisivät kesän jälkeen.

    Johtaja on oma itsensä, rohkea ja nöyrä.

    Kolme koodattua perustarvetta

    Hakasen mukaan sisäinen motivaatio syntyy, kun ihminen tyydyttää kolme psykologista perustarvetta. Itsenäisyyden tarve käsittää kokemuksen oman toiminnan säätelyn mavdollisuudesta. Pärjäämisen tarve on ihmisen halua hallita toimintaympäristöään. Yhteenliittymisen tarve on kaipuuta läheisiin ihmissuhteisiin ja osaksi yhteisöjä.

    Työssä nämä tarpeet voivat tyydyttyä monella tavalla. Se, että työpaikalla uskotaan työntekijälle mahdollisuus tehdä omia ratkaisuja, vastaa itsenäisyyden tarpeeseen. Pärjäämisen tarvetta tyydyttää se, että näkee työssään onnistumisen ja vahvistaa näin tunnetta haasteista selviämisestä.

    Yhteenliittymisen tarpeeseen työntekijä saa tyydytystä silloin, kun hän kokee kuuluvansa yhteisöön, joka tavoittelee yhteisiä päämääriä toisiaan huomioiden, arvostaen ja tukien. Kaipaisitko itse töissä selvää tavoitetta ja niin esihenkilön kuin työkavereiden samanhenkistä ja kannustavaa suuntautumista sitä kohti?

    Juhannuksen vapaat otin rennosti mökillä tietoa lisäävien kirjojen parissa.

    Esihenkilö palvelee

    Esihenkilöllä on myös tärkeä rooli tarpeiden tyydyttämisessä ja sitä kautta työn imun luomisessa. Hakanen pitää tärkeänä palvelevaa johtamista: esihenkilö näkee tehtäväkseen ennen kaikkea sen, että tarjoaa johdettavilleen työssä onnistumisen ja kukoistamisen edellytykset. Samalla hän ohjaa heidät kannustavalla ja kunkin kyvyt esiin nostavalla tavalla kohti yhteisiä päämääriä.

    Työn imussa oleva on terveempi, onnellisempi ja tuottavampi.

    Työn imua edistävä, palveleva johtaja on muun muassa oma itsensä, rohkea ja nöyrä. Hän on valmis yhteisissä onnistumisissa astumaan sivuun ja tarjoamaan parrasvalon johdettavilleen. Lisäksi hän kuuntelee työntekijöiden tarpeita ja vastaa niihin sekä vastuuttaa työntekijöitä. Kun työntekijä voi kokea vaikuttavansa työnsä tekemiseen, se vastaa pärjäämisen perustarpeeseen.

    Oppeja menestykseen

    Hakasen mukaan työn imun hyödyt on tutkittu. Se lisää työntekijöiden kokemaa työn mielekkyyttä ja näkyy heidän tuottavuudessaan. Työn imussa olevat työntekijät viihtyvät työssä pidempään sekä ovat terveempiä ja onnellisempia. Hyödyt ulottuvat vapaa-ajallekin ja tarttuvat muihin.

    Kirja antoi itselleni paljon tutkittua tietoa. Toisaalta tunnistin sisäisen motivaation ja työn imun piirteitä paljon itsessäni. Myös tuttua oli tavoissa, joilla kirjan mukaan esihenkilö voi työn imua lisätä johdettavissaan. Minulle tärkeää onkin, että johdan hyvin ja Pakkaripossessa on työn imu kaikkien koettavissa.