Kategoria: Pakkariposse

  • Miten jätefirma voi menestyä näinä kuntien kilpailutusten aikoina?

    Miten jätefirma voi menestyä näinä kuntien kilpailutusten aikoina?

    Kerroin TikTokissa Pakkaripossen perustamisesta ja videon kommentoija pohti, onko alalla tilaa kilpailulle. Toinen kommentoija ihmetteli, miten oma jätehuoltoyritys toimisi Lahdessa, kun siellä kaupunki ”kilpailutti palvelun ja pakottaa ottamaan kuljetuksen yhdestä paikasta.” Ajattelinkin kertoa jätehuollon markkinoista.

    Kuntayhtiöt eivät omista jäteautoja.

    Pitkään kiinteistön haltija on voinut tilata jäteastialleen tyhjennyksen mistä vain firmasta on halunnut tai mistä palvelun on saanut. Jätelaki kuitenkin on muuttunut niin, että jätehuolto on siirtynyt kuntien vastuulle: 5. luvun 32. momentin mukaan kunnan on järjestettävä asumisessa ja kunnan toiminnassa syntyvän jätteen jätehuolto.

    Kuntayhtiöille siirtäminen

    Moni kunta ei kuitenkaan itsenäisesti hoida tätä lakisääteistä tehtävää vaan on siirtänyt sen erilliselle jätehuoltoyhtiölle, minkä jätelakikin mahdollistaa 43. pykälässä. Näitä yhtiöitä ovat esimerkiksi HSY, Kiertokapula ja Mustankorkea, ja kommentoijan mainitsema Lahti on siirtänyt jätelain mukaiset vastuunsa Salpakierto-nimiselle yhtiölle.

    Kunnalliset yhtiöt taas tyypillisesti eivät omista jäteautoja ja kuljettajia vaan ne antavat jätteen keräyksen ja kuljetuksen yksityisille yhtiöille – jotka monesti ovat samoja, kuin joilta asukas on ennen voinut suoraan tilata tyhjennyksen. Näinpä kotipihassa käyvän roska-auton logot eivät välttämättä ole vaihtuneet, vaikka vastuu jätehuollosta on siirtynyt kunnalle.

    Palkat ovat yrityksen kuluista iso osa. Halvin tarjous voi perustuakin kovaan tehokkuuteen.

    Yritykset poikkeuksena

    Jätelain mukaan kunta vastaa vakituisessa ja vapaa-ajan asumisessa sekä kunnan palvelu- ja hallintotoiminnassa syntyvän jätteen jätehuollosta. Toisin sanoen muun muassa yritykset, seurakunnat ja valtiolliset elimet voivat valita, mikä jätehuoltofirma astian tyhjentää. Liikekiinteistöillä on sama tilanne, jos niissä ei asuta. Lisäksi yhä joissain kunnissa kaikki saavat valita sekajätemukin tyhjentäjän, mutta lähivuosina tämä vapaus loppuu jätelain vaikutuksesta.

    Pienet yritykset ovat lopettaneet.

    Näin ollen meille Pakkaripossessakin, kuten mille tahansa yritykselle, on ainakin kahdenlaista markkinaa: niin sanotut suorasopimukset eli yritysten jätehuollon sopimukset sekä kuntaurakka eli kuntien tai niiden perustamien yhtiöiden urakat. Jälkimmäisiä mutta toisinaan ensin mainittujakin pääsääntöisesti saa yritys hoitaakseen vain voittamalla julkisissa kilpailutuksissa.

    Lappu luukulle

    Onko kilpailulle siis tilaa? Halvimman tarjouksen tehnyt yrityshän voittaa urakan. Yritys on vaikkapa laskenut, että urakka hoidetaan yhdellä pakkarilla ja kahdella kuljettajalla. Urakan kesto on tyypillisesti viisi vuotta. Näin ollen urakan voittaessaan yrittäjä saa kuntayhtiöltä viideksi vuodeksi rahan yhden pakkarin ja kahden kuljettajan käyttämiseen urakan hoitamiseksi.

    Tällöinhän markkinoilla saa tilaa itselleen hoitamalla urakan pienimmillä kustannuksilla. Sama toisaalta koskee suorasopimuksia: usein asiakas valitsee halvimman. Se on totta, että joillain alueilla voi todella kilpailu olla tiukkaa, mikä näkyy tarjousten määrässä ja eritoten tarjottujen hintojen välisissä eroissa. Toisaalta muualla kilpailu ei niin tiukkaa ole, koska pienet yritykset ovat lopettaneet jätekeräysten siirryttyä kunnille. Tilalle tarvitaan siis uusia.

    Korjaus artikkeliin 13.7.: Alun perin artikkelissa luki, että kunta vastaisi ”seurakuntien, valtion ja terveyspalveluiden toiminnassa syntyvän jätteen jätehuollosta”. Jätelaki on muuttunut niin, että enää kunnat vastaavat asumisessa ja kunnan hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvän jätteen jätehuollosta.

    Lisäksi on muotoiltu uusiksi kohta, jonka mukaan joillain paikkakunnilla mukin tyhjentäjän saisi valita ja vapaus todennäköisesti päättyy: tämä vapaus on koskenut vain sekajätettä ja se päättyy varmasti näillä paikkakunnilla.

  • Miksi puhun tehokkuudesta – näännytänkö työntekijät?

    Miksi puhun tehokkuudesta – näännytänkö työntekijät?

    Toimiessani roskakuskien esihenkilönä ratkottavana oli sellainen tilanne, että listoja ei ehditty ajaa päivän aikana kokonaan. Pian ymmärsin, että ratkaisuna oli huomion kiinnittäminen muiden asioiden ohella mutta erityisesti siihen, miten kuljettajat käyttivät keräilyaikaa. Kokeilunhaluisesti aloin käyttää työpaikalla sanaa tehokkuus, siis ilmaista yhdellä sanalla roskakuskin työn tärkeimpiä piirteitä. Se tuotti tulosta (kuvaannollisesti), mutta joidenkuiden makuunhan se ei ilmeisesti ollut.

    Edelleenkään ei tarvitse juosta.

    Reaktioita voi selittää sekin, että tehokkuus-sanaa käytetään myös silloin, kun puhutaan työntekijän tuottavuudesta. Tällöin ajatukset helposti karkailevat johtoportaan dollarinkiiltoihin, uudelleenjärjestelyiksi naamioituihin irtisanomisiin sekä kaiken irti repimiseen työntekijöistä. Siitähän ei tarvitse olla kyse – sanaa tehokkuus käyttäessäni tarkoitan yhtäältä tehdyn työn määrää suhteessa aikaan ja toisaalta järkevää aikaansaamista.

    Helsingin porttareissa ei hirvittänyt niin paljon, kun junnuna oli harjoitellut Jyväskylässä. Tosin Yliopistonkatu 4 oli aika iisi.

    Välillä käytänkin vaihtoehtoisesti sanaa ripeys. Ihailin jo aloittavana roskakuskina Jyväskylässä eräiden vanhempien kollegoiden nopeutta. Suoraan sanoen olin ällikällä lyöty, sillä vaikka yritin mitä, en ehtinyt ajaa listaa konkarien tapaan puoleenpäivään mennessä. Toisaalta omaksuin jo silloin sen ajattelun, että ripeys on ammattitaitoa roskakuskin työssä – hain sitä vain väärillä tavoilla. Ei pyrkimys kipillä käyntien harventamiseen oikein ole ratkaisu.

    Kun vuosia pakkarin ratissa oli useampia ja kuorma-auton käsittelyn taito oli syvälle juurtunut, aloin toden teolla hakea keinoja nopeuden lisäämiseksi, ja löysinkin niitä. Samalla tajusin, miten koukuttavaa se on: kisata erityisesti itseä vastaan siinä, miten nopeasti listan voi ajaa. Isoimpia oivalluksiani oli se, että nopeutta lisätäkseni minun ei edelleenkään tarvitse juosta, ajaa ylinopeutta, tinkiä rullaamisesta tai lakata tarkkailemasta pihaa sinne peruuttaessani. Nopeus tulee vuoron mittaan säästyvistä sekunteista, joita lähdetään kasaamaan ekasta mukista lähtien.

    Vastustus tulee siitä, että joltakulta vaaditaan mutta häntä ei kiinnosta.

    Kun nopeutta, eli tehokkuutta, lisää säästämällä aikaa, säästää samalla itseään. Tehokkuus ei siis tarkoita itsensä väsyttämistä (tai että työnantaja näännyttää työntekijän). Moni roskakuski nauttii ripeästä tekemisestä: se voi tulla kilpailuhenkisyyden tai vilkkauden kautta, ja siihen voi motivoida pelkästään kotiin pääsy aikaisin. Esihenkilönä motivoinkin työntekijöitä juuri tällaiseen tehokkuuteen. Tärkeää on myös se, että työntekijä ylipäätään saa palautetta ja konkreettisia lukuja. Jokainen Pakkaripossessa tunteekin meikäläisen palaute-Excelin.

    Keski-Suomessa tarvitsi vielä karvalakkia talvisin. Varsinkin, koska ajoi molokkiautoa, jossa ei astiahissiä ollutkaan.

    Ripeys ei myöskään tarkoita häseltämistä. Puhunkin yleensä siitä, että roskakuski on tehokas mutta huolellinen. Isoiksi ajansäästöiksi kasaantuvia sekunteja ei oteta pois kameroiden ja peilien tarkkailusta tai kävelyvauhtia ajamisesta päiväkodin pihassa. Ei myöskään vie yhtään enempää aikaa palauttaa astia samaan paikkaan, niin kuin moni astian haltija toivookin.

    Näkisin, että tehokkuudesta puhumiseen kohdistuva vastustus tulee siitä, että joltakulta vaaditaan nopeutta mutta häntä ei kiinnosta olla nopeampi. Tällaiselle henkilölle ei ainakaan kuntaurakan ajot ehkä ole oikea työ, sillä niissä tehokkuus vain on kovan kilpailun vuoksi välttämätön. Toisaalta minustakin ammattitaitoinen kuljettaja – siis erityisen tehokas ja huolellinen – ansaitsee palkkionsa. Silti joissain firmoissa paremmin työnsä tekemällä ei mitään kummempaa saa.

    Itseäni ja kenties välillä muitakin vastaan kisaavana pakkarikuskina minulle Pakkariposse on huipentuma: saadaan olla tehokkaita, eli kerätä vain ripeästi roskia, ilman, että kukaan narisee ja jopa puuttuu toisten työssä viihtymiseen. Me pidetään tehokkuutta niinkin tärkeänä, että valittiin se yhdeksi meidän arvoistamme. Eikä me siitä vielä olla näännytty.

  • Liikenneyrittäjän tutkinto oli 240 euroa kankkulan kaivoon

    Liikenneyrittäjän tutkinto oli 240 euroa kankkulan kaivoon

    Kuorma-autoja käyttävä kuljetusyrittäjä tarvitsee tavaraliikenneluvan ja sen saadakseen hänellä on oltava tavaraliikenneyrittäjän tutkinto. Sen hän saa suorittamalla kaksi osakoetta. Niissä kysytään EU-asetuksen määrittelemistä aiheista, esimerkiksi työehtosopimuksesta, kirjanpidosta, kuorma-auton tekniikasta ja painorajoituksista.

    Otin kokeet projektikseni keväällä heti, kun liikenneluvalle oli tiedossa tarve. Silloin oli muutenkin paljon samanaikaista asioiden järjestelyä, joten kokeet oli hoidettava mahdollisimman pienin resurssein. Ongelmaksi tahtoikin muodostua hyväksynnän tiukahko raja sekä kokeisiin valmistautumisen materiaali.

    Karseat kurssikirjat

    Monesta kokeen aiheesta oli työkokemuksen ja YouTube-videoiden tekemisen kautta minulla tietoa, mutta koska mukana oli vak-kuljetusten ja kuljetussopimusten kaltaisia vieraampia asioita, näin tarpeelliseksi lukea kokeita varten. Tavaraliikenneyrittäjän kokeen aiheita kootusti käsittelee ilmeisesti vain kaksi kirjaa Suomessa. Toinen on SKALin julkaisema ja toinen JAMKin. Jälkimmäisen löysin kirjastosta, joten otin sen luettavaksi koetta varten.

    Ajovarmalla kohtasin melkoiset turvajärjestelyt.

    Kirjalla oli useita kirjoittajia, ja osioiden laatu vaihteli mutta oli enimmäkseen tasolla, joka oli saada pääni sekaisin. Moni osio käsitteli aihetta vailla mitään yhtymäkohtaa mihinkään aiemmin tuttuun. Kirja ylipäätään ei johdattanut lukijaa loogisesti ja nousujohteisesti syvemmälle vaan yllättäen siirtyi seuraavaan asiaan, vaikka lukija hädin tuskin oli ymmärtänyt edellistä. Kokonaisuus oli siis kuin olisi raavittu kasaan tekstejä ilman, että niiden yhteisenä nimittäjänä on tavaraliikenneyrittäjyys.

    Liikenne- ja viestintävirasto haluaa yrittäjältä vakuudeksi ensimmäisestä isosta kuorkista 9 000 euroa ja kustakin seuraavasta 5 000 euroa.

    Kokeeseen kokemuspohjalta

    Teksti oli niin raskasta, että yksinkertaisesti en pystynyt enempää lukemaan kirjaa. Pohdin kokeiden aiheisiin tutustumista eri lähteistä, mutta se näyttäytyi liian aikaa vievänä. Tiesin, että parasta tulosta minun ei tarvitse saada vaan päästä läpi vaikka rimaa hipoen, mikä tarkoittaa vähintään 60 % ykköskokeen 60:stä ja kakkoskokeen 20 kysymyksestä. Ostin netistä harjoituskokeen ja sen perusteella tietoni vaikuttivat riittäviltä.

    Varsinaisessa kokeessa odottikin mojova yllätys, sillä muutamaan kysymykseen vastauksen pystyi peräti päättelemään muiden vaihtoehtojen älyttömyydestä. Lisäksi esimerkiksi arvonlisäverosta oli hyvin monta kysymystä, ja niissä riitti se, että osaa prosenttilaskuja. Kaikkiin kysymyksiin on myös annettu 4 vastausvaihtoehtoa ja vain yksi niistä on oikein.

    Toisin sanoen kokemus ainakin minulle osuneista kysymyksistä on se, että tieliikennelain, kuljetusalan ja arkisen matematiikan tunteminen auttaa kokeessa pitkälle, samoin kuin päättelyn taito. Lisäksi termi passitus kannatti opetella. Se tuntuikin sanalta, jota varmasti kysytään, vaikka pakkarihommissa harvemmin tuodaan tavaraa unionin ulkopuolelta.

    Seikkailu suljetussa huoneessa

    Kokeissa on huijattu usein, joten ei ihme, että Ajovarmalla kohtasin melkoiset turvajärjestelyt. Jätin omaisuuteni vaatteita lukuun ottamatta tiskille ja siirryin kameran valvovan silmän alle suljettuun huoneeseen. Osakoe 2:ssa sai olla mukana yksinkertainen laskin. Senkin ilmeisesti Ajovarman työntekijä antaa aina. Itse kävin turhaan laskimen ostamassa.

    Kokeen jälkeen edessä on vieläkin hintavampi harmi.

    Sain osakokeet läpi ensimmäisillä kerroilla, ja luojan kiitos sainkin, sillä jokainen minuutti huoneessa maksaa euron ja minimiveloitus on 120 euroa. Nehän voi vähentää firman kuluissa takautuvastikin mutta huonot kokemukset tutkinnon suorittamisesta saivat hinnan maistumaan suolaiselta.

    Kokeessa voidaan kysyä suurimmista sallituista mitoista ja massoista.

    Viranomainen vaikeutena

    Jos liikenneyrittäjän soveltuvuuden voi osoittaa osaamalla prosenttilaskuja, miksi maksaa siitä 240 euroa? Mistä syystä monella alalla yrityksen voi perustaa ilman minkäänlaista yrittäjyyden taidon osoittamista? Miksi kuljetusyrittäjäkin ei voi perehtyä ja tarvittaessa kysyä kirjanpitäjältä, jäsenyhdistyksiltä ja muilta sidosryhmiltään? Se sentään on helpotus, että tutkinnon suorittamiseksi kurssi ei ole enää pakollinen.

    Liikenneyrittäjäksi ryhtyvän edessä on kokeen jälkeen vieläkin hintavampi harmi: vakuudet. Ensimmäisestä kuorma-autosta Traficomille annettavan vakuuden suuruus on 9 000 euroa ja kustakin seuraavasta 5 000 euroa. Summat voivat olla pantattuina pankissa, tai tilintarkastajan on todistettava, että raha löytyy kassasta. Jälkimmäinen edellyttää päättynyttä tilikautta, joten aloittavalle yritykselle se ei ole vaihtoehto.

    Omalle yritykselleni vakuudetkin tuottivat päänvaivaa, mutta löysin siihen ratkaisun iltalenkillä. Joidenkuiden haave omista kuorma-autoista kuitenkin voi kariutua vakuuksiin. Se, että alussa ei ole isoja ylimääräisiä summia, ei kerro, etteikö yritys voisi olla menestyvä. Niin kuin ei sekään, ettei osaa vaarallisten aineiden vapaarajoja tai tiekuljetussopimuksia.

  • Hyvä työpaikka tarjoaa työn imun kokemuksen

    Hyvä työpaikka tarjoaa työn imun kokemuksen

    Käytkö töissä vain siksi, että sinun on pakko? Joka päivä lähteminen töihin tuntuu vastenmieliseltä ja töissäkin sinnittelet ensin ruokataukoon ja sen jälkeen työvuoron päättymiseen. Tämä ei ole satunnainen huonosti nukutusta yöstä tai sateisesta päivästä johtuva fiilis vaan aivan jatkuva olotila.

    Sinulla voi olla työn imu kateissa: sisäisen vapaaehtoisen innostuksen luoma työstä nauttimiseen uppoutumisen tila, joka heijastuu muihinkin työpaikalla ja joka saa sinut hyviin tuloksiin. Imun puuttuminen ei välttämättä edes täysin riipu sinusta. Miten tekemisestä voisi innostua, kun mitään palautetta ei saa esihenkilöltä ja kun oikeastaan kukaan ei kerro, mitä töillä tavoitellaan?

    Rahasta vai rakkaudesta?

    Työn imua käsittelee tutkija ja dosentti Jari Hakanen vuonna 2011 ilmestyneessä kirjassaan. Se tarjoaa tutkimukseen pohjautuvaa näkökulmaa työhön ja sen johtamiseen ja ei laita vain esihenkilöitä, vaan myös työntekijöitä itse pohtimaan työn tekemistään. Hyvien suoritusten ja jopa itsensä ylittämisen ainoana pontimena ei tarvitse olla vaikkapa raha.

    Jos sinua motivoi työhön palkankorotuksen saaminen tai työn jatkuminen määräaikaisuuden jälkeen, toimit ulkoisesti motivoituneena. Sen sijaan jos työskentelet vain saadaksesi onnistumisen iloa ja muita itseäsi innostavia kokemuksia, motivaatio on sisäinen. Innostusta löytyy, vaikka palkka pysyisi samana tai työt päättyisivät kesän jälkeen.

    Johtaja on oma itsensä, rohkea ja nöyrä.

    Kolme koodattua perustarvetta

    Hakasen mukaan sisäinen motivaatio syntyy, kun ihminen tyydyttää kolme psykologista perustarvetta. Itsenäisyyden tarve käsittää kokemuksen oman toiminnan säätelyn mavdollisuudesta. Pärjäämisen tarve on ihmisen halua hallita toimintaympäristöään. Yhteenliittymisen tarve on kaipuuta läheisiin ihmissuhteisiin ja osaksi yhteisöjä.

    Työssä nämä tarpeet voivat tyydyttyä monella tavalla. Se, että työpaikalla uskotaan työntekijälle mahdollisuus tehdä omia ratkaisuja, vastaa itsenäisyyden tarpeeseen. Pärjäämisen tarvetta tyydyttää se, että näkee työssään onnistumisen ja vahvistaa näin tunnetta haasteista selviämisestä.

    Yhteenliittymisen tarpeeseen työntekijä saa tyydytystä silloin, kun hän kokee kuuluvansa yhteisöön, joka tavoittelee yhteisiä päämääriä toisiaan huomioiden, arvostaen ja tukien. Kaipaisitko itse töissä selvää tavoitetta ja niin esihenkilön kuin työkavereiden samanhenkistä ja kannustavaa suuntautumista sitä kohti?

    Juhannuksen vapaat otin rennosti mökillä tietoa lisäävien kirjojen parissa.

    Esihenkilö palvelee

    Esihenkilöllä on myös tärkeä rooli tarpeiden tyydyttämisessä ja sitä kautta työn imun luomisessa. Hakanen pitää tärkeänä palvelevaa johtamista: esihenkilö näkee tehtäväkseen ennen kaikkea sen, että tarjoaa johdettavilleen työssä onnistumisen ja kukoistamisen edellytykset. Samalla hän ohjaa heidät kannustavalla ja kunkin kyvyt esiin nostavalla tavalla kohti yhteisiä päämääriä.

    Työn imussa oleva on terveempi, onnellisempi ja tuottavampi.

    Työn imua edistävä, palveleva johtaja on muun muassa oma itsensä, rohkea ja nöyrä. Hän on valmis yhteisissä onnistumisissa astumaan sivuun ja tarjoamaan parrasvalon johdettavilleen. Lisäksi hän kuuntelee työntekijöiden tarpeita ja vastaa niihin sekä vastuuttaa työntekijöitä. Kun työntekijä voi kokea vaikuttavansa työnsä tekemiseen, se vastaa pärjäämisen perustarpeeseen.

    Oppeja menestykseen

    Hakasen mukaan työn imun hyödyt on tutkittu. Se lisää työntekijöiden kokemaa työn mielekkyyttä ja näkyy heidän tuottavuudessaan. Työn imussa olevat työntekijät viihtyvät työssä pidempään sekä ovat terveempiä ja onnellisempia. Hyödyt ulottuvat vapaa-ajallekin ja tarttuvat muihin.

    Kirja antoi itselleni paljon tutkittua tietoa. Toisaalta tunnistin sisäisen motivaation ja työn imun piirteitä paljon itsessäni. Myös tuttua oli tavoissa, joilla kirjan mukaan esihenkilö voi työn imua lisätä johdettavissaan. Minulle tärkeää onkin, että johdan hyvin ja Pakkaripossessa on työn imu kaikkien koettavissa.

  • Auto ja koti pakkomyyntiin? – Tätä on ollut yrittäjyyden alkutaipale

    Auto ja koti pakkomyyntiin? – Tätä on ollut yrittäjyyden alkutaipale

    Oman osakeyhtiön perustamisesta on reilu kaksi kuukautta ja pelkästään siihen on mahtunut huikean paljon uutta ja ihmeellistä. Olen tähän kirjoitukseen nostanut muutamia isompia tapahtumia ja havaintoja osakeyhtiön perustajana ja toimitusjohtajana.

    Ei niin pelottavaa kuin luulisi

    Täysipäiväiseksi yrittäjäksi lähteminen tarkoittaa tyypillisesti palkkatyöstä irtaantumista, ja kontolleen saa niin firman kuin omastakin taloudesta huolehtimisen. Pahimpana pelkona on tietysti konkurssi. Tästä syystä yrittäjyys voikin näyttäytyä pelottavana. Suomessa konkurssi nähdään valitettavasti helposti ikään kuin lopullisena munauksena, kun sen voisi nähdä opettavaisena kokemuksena ja sysäyksenä entistä sinnikkäämpään yritykseen.

    Minulle yrittäjyys alkoi vaikuttaa haasteelta, jonka olin valmis ottamaan. Luotan siihen, että asioihin perehtyminen, pelivaran ottaminen ja ennen kaikkea suunnitelmallisuus ja ennakointi auttavat menestymään. Myös apua ja tukea yrittäjä saa, ja Pakkaripossessakin me toimitaan tiiminä.

    Me ei kilpailutuksessa voitettu.

    Auto sai kyytiä

    Pakkaripossen vuoksi laitoin myyntiin unelmieni auton, Ford F150 Raptorin. Siitä koitui suuret kuukausikustannukset, ja olin laskenut, että niistä kustannuksista on päästävä eroon. Tällä tavalla turvaisin sen, että niin yrityksen kuin omassa taloudessani ei tule liian tiukkaa. Autoa ei pitänyt laittaa lihoiksi (voinko kasvissyöjänä näin kirjoittaa?) siis siksi, että olisin menettänyt kaikki rahani tai osakeyhtiö olisi mennyt vararikkoon.

    Minulla on edelleen koti ja varaa ruokaan, ja olisi minusta erikoista, jos parin kuukauden ikäisen yhtiön olisi saanut konkurssiin, tai valtaviin velkoihin uponneeksi. Päinvastoin näyttää siltä, että ensimmäisestä tilikaudesta on tulossa onnistunut.

    Moottoripyöräily saa jatkua, sillä pyörää ei ole tarvinnut myydä.

    Nimi kohtalokkaaseen paperiin?

    Aiemmin ajattelin, että yrittäjyydessä merkittävänä riskinä on sellaisen sopimuksen tekeminen, josta joutuu suuriin ongelmiin. Yksityishenkilön turvana on todella paljon lainsäädäntöä, mutta yritysten välillä on enemmän vapautta sopia. Näin ollen osakeyhtiön edustajana nimensä voi laittaa paperiin, johon sisältyy kalliiksi käyviä ehtoja.

    Miljoonien urakassa taloudellinen ja mainehaitta voi olla huomattava.

    Olen huomannut ajatelleeni yritysten välisestä sopimisesta turhan mustavalkoisesti. Sopimusten tekeminen on ollut jopa selkeämpää kuin yksityishenkilönä: toinen osapuoli esittelee tarjouksen, antaa kysymyksiin vastauksia ja kertoo prosessista. Sopimustekstit on toki luettava tarkkaan ja erikoisista kohdista kysyttävä. Myös sopimusten tekoon saa ulkopuolista apua.

    Hävittiin, mutta kokemus sekin

    Yhdenlaista ja vieläpä merkittävää sopimiseen valmistautumista oli keväällä ollut julkinen urakkakilpailutus, johon jätimme tarjouksen. Kilpailutuksen voiton ratkaisi viime kädessä se, minkä yrityksen tarjoama hinta oli halvin. Sen lisäksi tietyt vaikkapa luottoluokitukseen ja päättäjien taustoihin liittyvät kriteerit oli täytettävä. Me ei kilpailutuksessa voitettu, koska hintamme ei ollut halvin, mutta kokemus oli mieleenpainuva. Huhti-toukokuu oli yhtä tapaamisten sovittelua ja viestien näpyttelyä, ja Excel-laskelmia tuli säädeltyä milloin kahvilassa, junassa kuin vielä puhelimella nukkumaan mennessä.

    Välillä puhelin ja läppäri on laitettava sivuun ja sivistettävä itseään.

    Jännittävän kokemuksesta teki sen valtavuus. Kilpailutuksissa voidaan puhua miljoonien eurojen kokonaisarvosta, ja jos urakan voittanut yritys ei täytä sopimuksen mukaisia velvoitteitaan, sekä taloudellinen että mainehaitta saattaa olla huomattava. Toisaalta tämä kaikki on juuri osa yrittäjyyden haastavuutta, ja kuten yksi possesta totesikin, kyse on vain roskien ajamisesta.

    Tässä työssä viihtyy

    Fiilis ensimmäisten kuukausien pohjalta on, että en ole katunut lainkaan yrittäjäksi lähtemistä. Kuukaudet ovat olleet täynnä itsenäisyyttä, ongelmien ratkaisemista, haasteiden voittamista ja asioiden tekemistä omalla tavalla. Sen lisäksi olemme possen kesken tiivistyneet käydessämme yhdessä läpi voittoja ja häviöitä. Tämä on ollut juuri sitä kaikkea, mikä on saanut pysymään työn imussa.

  • Seuraa Pakkaripossen tarinaa

    Seuraa Pakkaripossen tarinaa

    Mukavaa, että olet päätynyt Pakkaripossen nettisivuille. Olen Aki Pouta, yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Pakkariposse on lopputulos, kun ymmärsin, että intohimo roskakuskin työtä kohtaan voisi olla kokonainen yritystä pyörittävä voima. Ja on Pakkaripossen syntytarinassa muutakin.

    Näillä nettisivuilla pääset seuraamaan, miten Pakkaripossen tarina jatkuu. Pidän rehellisestä ja paikoitellen suorasanaisestakin avoimuudesta, ja olen valmis kertomaan onnistumisten lisäksi niistä hetkistä, kun asiat menivät mönkään. Toisaalta avoimuutta voivat rajoittaa lait ja sopimukset. Myöskään minun ei ole järkevä kertoa sellaista, joka heikentäisi asemaamme yritysten välisessä kilpailussa.

    Nettisivuilla myös pääset tutustumaan roskakuskin työhön ja jätehuoltoon. Niistä on minulla ja muilla posselaisilla tietoa ja kokemusta, ja olemme valmiita niitä jakamaan. Kun kodin jätepisteellä jokin askarruttaa, voimme ehkä tarjota vastauksen, joka helpottaa myös roskakuskin työtä. Nämä sekä Pakkaripossesta kertovat kirjoitukset ovat Artikkelit-osiossa.

    Tämä sivusto kasvaa ja muuttuu koko ajan Pakkaripossen mukana. Tarinan edetessä voikin olla, että nettisivuilta lopulta jää blogimaisuus pois, ja viimeistään tällöin saatan jatkaa tarinan kertomista videoilla. Moni tietääkin minut YouTubesta ja TikTokista. Videot ovat tehokas ja nykyaikainen tapa viestiä, mutta tekstin ja kuvien voimaakaan ei pidä unohtaa.

    Olen kirjoittanut nettisivujen kaiken tekstin itse. Tekoälyä olen pyytänyt luomaan kuvia mutta itse ottamiani kuvia on tulossa lisää. Tosiasioiden kertominen ja näyttäminen on tärkeää, ja käytänkin paljon asiallisia tietolähteitä tukenani ja viittaan niihin. Voit aina lähettää palautetta, kysymyksiä tai kommentteja, yhteystiedot ovat täällä.