Kategoria: Kuljetusyrittäjyys

  • Miten jätefirma voi menestyä näinä kuntien kilpailutusten aikoina?

    Miten jätefirma voi menestyä näinä kuntien kilpailutusten aikoina?

    Kerroin TikTokissa Pakkaripossen perustamisesta ja videon kommentoija pohti, onko alalla tilaa kilpailulle. Toinen kommentoija ihmetteli, miten oma jätehuoltoyritys toimisi Lahdessa, kun siellä kaupunki ”kilpailutti palvelun ja pakottaa ottamaan kuljetuksen yhdestä paikasta.” Ajattelinkin kertoa jätehuollon markkinoista.

    Kuntayhtiöt eivät omista jäteautoja.

    Pitkään kiinteistön haltija on voinut tilata jäteastialleen tyhjennyksen mistä vain firmasta on halunnut tai mistä palvelun on saanut. Jätelaki kuitenkin on muuttunut niin, että jätehuolto on siirtynyt kuntien vastuulle: 5. luvun 32. momentin mukaan kunnan on järjestettävä asumisessa ja kunnan toiminnassa syntyvän jätteen jätehuolto.

    Kuntayhtiöille siirtäminen

    Moni kunta ei kuitenkaan itsenäisesti hoida tätä lakisääteistä tehtävää vaan on siirtänyt sen erilliselle jätehuoltoyhtiölle, minkä jätelakikin mahdollistaa 43. pykälässä. Näitä yhtiöitä ovat esimerkiksi HSY, Kiertokapula ja Mustankorkea, ja kommentoijan mainitsema Lahti on siirtänyt jätelain mukaiset vastuunsa Salpakierto-nimiselle yhtiölle.

    Kunnalliset yhtiöt taas tyypillisesti eivät omista jäteautoja ja kuljettajia vaan ne antavat jätteen keräyksen ja kuljetuksen yksityisille yhtiöille – jotka monesti ovat samoja, kuin joilta asukas on ennen voinut suoraan tilata tyhjennyksen. Näinpä kotipihassa käyvän roska-auton logot eivät välttämättä ole vaihtuneet, vaikka vastuu jätehuollosta on siirtynyt kunnalle.

    Palkat ovat yrityksen kuluista iso osa. Halvin tarjous voi perustuakin kovaan tehokkuuteen.

    Yritykset poikkeuksena

    Jätelain mukaan kunta vastaa vakituisessa ja vapaa-ajan asumisessa sekä kunnan palvelu- ja hallintotoiminnassa syntyvän jätteen jätehuollosta. Toisin sanoen muun muassa yritykset, seurakunnat ja valtiolliset elimet voivat valita, mikä jätehuoltofirma astian tyhjentää. Liikekiinteistöillä on sama tilanne, jos niissä ei asuta. Lisäksi yhä joissain kunnissa kaikki saavat valita sekajätemukin tyhjentäjän, mutta lähivuosina tämä vapaus loppuu jätelain vaikutuksesta.

    Pienet yritykset ovat lopettaneet.

    Näin ollen meille Pakkaripossessakin, kuten mille tahansa yritykselle, on ainakin kahdenlaista markkinaa: niin sanotut suorasopimukset eli yritysten jätehuollon sopimukset sekä kuntaurakka eli kuntien tai niiden perustamien yhtiöiden urakat. Jälkimmäisiä mutta toisinaan ensin mainittujakin pääsääntöisesti saa yritys hoitaakseen vain voittamalla julkisissa kilpailutuksissa.

    Lappu luukulle

    Onko kilpailulle siis tilaa? Halvimman tarjouksen tehnyt yrityshän voittaa urakan. Yritys on vaikkapa laskenut, että urakka hoidetaan yhdellä pakkarilla ja kahdella kuljettajalla. Urakan kesto on tyypillisesti viisi vuotta. Näin ollen urakan voittaessaan yrittäjä saa kuntayhtiöltä viideksi vuodeksi rahan yhden pakkarin ja kahden kuljettajan käyttämiseen urakan hoitamiseksi.

    Tällöinhän markkinoilla saa tilaa itselleen hoitamalla urakan pienimmillä kustannuksilla. Sama toisaalta koskee suorasopimuksia: usein asiakas valitsee halvimman. Se on totta, että joillain alueilla voi todella kilpailu olla tiukkaa, mikä näkyy tarjousten määrässä ja eritoten tarjottujen hintojen välisissä eroissa. Toisaalta muualla kilpailu ei niin tiukkaa ole, koska pienet yritykset ovat lopettaneet jätekeräysten siirryttyä kunnille. Tilalle tarvitaan siis uusia.

    Korjaus artikkeliin 13.7.: Alun perin artikkelissa luki, että kunta vastaisi ”seurakuntien, valtion ja terveyspalveluiden toiminnassa syntyvän jätteen jätehuollosta”. Jätelaki on muuttunut niin, että enää kunnat vastaavat asumisessa ja kunnan hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvän jätteen jätehuollosta.

    Lisäksi on muotoiltu uusiksi kohta, jonka mukaan joillain paikkakunnilla mukin tyhjentäjän saisi valita ja vapaus todennäköisesti päättyy: tämä vapaus on koskenut vain sekajätettä ja se päättyy varmasti näillä paikkakunnilla.

  • Liikenneyrittäjän tutkinto oli 240 euroa kankkulan kaivoon

    Liikenneyrittäjän tutkinto oli 240 euroa kankkulan kaivoon

    Kuorma-autoja käyttävä kuljetusyrittäjä tarvitsee tavaraliikenneluvan ja sen saadakseen hänellä on oltava tavaraliikenneyrittäjän tutkinto. Sen hän saa suorittamalla kaksi osakoetta. Niissä kysytään EU-asetuksen määrittelemistä aiheista, esimerkiksi työehtosopimuksesta, kirjanpidosta, kuorma-auton tekniikasta ja painorajoituksista.

    Otin kokeet projektikseni keväällä heti, kun liikenneluvalle oli tiedossa tarve. Silloin oli muutenkin paljon samanaikaista asioiden järjestelyä, joten kokeet oli hoidettava mahdollisimman pienin resurssein. Ongelmaksi tahtoikin muodostua hyväksynnän tiukahko raja sekä kokeisiin valmistautumisen materiaali.

    Karseat kurssikirjat

    Monesta kokeen aiheesta oli työkokemuksen ja YouTube-videoiden tekemisen kautta minulla tietoa, mutta koska mukana oli vak-kuljetusten ja kuljetussopimusten kaltaisia vieraampia asioita, näin tarpeelliseksi lukea kokeita varten. Tavaraliikenneyrittäjän kokeen aiheita kootusti käsittelee ilmeisesti vain kaksi kirjaa Suomessa. Toinen on SKALin julkaisema ja toinen JAMKin. Jälkimmäisen löysin kirjastosta, joten otin sen luettavaksi koetta varten.

    Ajovarmalla kohtasin melkoiset turvajärjestelyt.

    Kirjalla oli useita kirjoittajia, ja osioiden laatu vaihteli mutta oli enimmäkseen tasolla, joka oli saada pääni sekaisin. Moni osio käsitteli aihetta vailla mitään yhtymäkohtaa mihinkään aiemmin tuttuun. Kirja ylipäätään ei johdattanut lukijaa loogisesti ja nousujohteisesti syvemmälle vaan yllättäen siirtyi seuraavaan asiaan, vaikka lukija hädin tuskin oli ymmärtänyt edellistä. Kokonaisuus oli siis kuin olisi raavittu kasaan tekstejä ilman, että niiden yhteisenä nimittäjänä on tavaraliikenneyrittäjyys.

    Liikenne- ja viestintävirasto haluaa yrittäjältä vakuudeksi ensimmäisestä isosta kuorkista 9 000 euroa ja kustakin seuraavasta 5 000 euroa.

    Kokeeseen kokemuspohjalta

    Teksti oli niin raskasta, että yksinkertaisesti en pystynyt enempää lukemaan kirjaa. Pohdin kokeiden aiheisiin tutustumista eri lähteistä, mutta se näyttäytyi liian aikaa vievänä. Tiesin, että parasta tulosta minun ei tarvitse saada vaan päästä läpi vaikka rimaa hipoen, mikä tarkoittaa vähintään 60 % ykköskokeen 60:stä ja kakkoskokeen 20 kysymyksestä. Ostin netistä harjoituskokeen ja sen perusteella tietoni vaikuttivat riittäviltä.

    Varsinaisessa kokeessa odottikin mojova yllätys, sillä muutamaan kysymykseen vastauksen pystyi peräti päättelemään muiden vaihtoehtojen älyttömyydestä. Lisäksi esimerkiksi arvonlisäverosta oli hyvin monta kysymystä, ja niissä riitti se, että osaa prosenttilaskuja. Kaikkiin kysymyksiin on myös annettu 4 vastausvaihtoehtoa ja vain yksi niistä on oikein.

    Toisin sanoen kokemus ainakin minulle osuneista kysymyksistä on se, että tieliikennelain, kuljetusalan ja arkisen matematiikan tunteminen auttaa kokeessa pitkälle, samoin kuin päättelyn taito. Lisäksi termi passitus kannatti opetella. Se tuntuikin sanalta, jota varmasti kysytään, vaikka pakkarihommissa harvemmin tuodaan tavaraa unionin ulkopuolelta.

    Seikkailu suljetussa huoneessa

    Kokeissa on huijattu usein, joten ei ihme, että Ajovarmalla kohtasin melkoiset turvajärjestelyt. Jätin omaisuuteni vaatteita lukuun ottamatta tiskille ja siirryin kameran valvovan silmän alle suljettuun huoneeseen. Osakoe 2:ssa sai olla mukana yksinkertainen laskin. Senkin ilmeisesti Ajovarman työntekijä antaa aina. Itse kävin turhaan laskimen ostamassa.

    Kokeen jälkeen edessä on vieläkin hintavampi harmi.

    Sain osakokeet läpi ensimmäisillä kerroilla, ja luojan kiitos sainkin, sillä jokainen minuutti huoneessa maksaa euron ja minimiveloitus on 120 euroa. Nehän voi vähentää firman kuluissa takautuvastikin mutta huonot kokemukset tutkinnon suorittamisesta saivat hinnan maistumaan suolaiselta.

    Kokeessa voidaan kysyä suurimmista sallituista mitoista ja massoista.

    Viranomainen vaikeutena

    Jos liikenneyrittäjän soveltuvuuden voi osoittaa osaamalla prosenttilaskuja, miksi maksaa siitä 240 euroa? Mistä syystä monella alalla yrityksen voi perustaa ilman minkäänlaista yrittäjyyden taidon osoittamista? Miksi kuljetusyrittäjäkin ei voi perehtyä ja tarvittaessa kysyä kirjanpitäjältä, jäsenyhdistyksiltä ja muilta sidosryhmiltään? Se sentään on helpotus, että tutkinnon suorittamiseksi kurssi ei ole enää pakollinen.

    Liikenneyrittäjäksi ryhtyvän edessä on kokeen jälkeen vieläkin hintavampi harmi: vakuudet. Ensimmäisestä kuorma-autosta Traficomille annettavan vakuuden suuruus on 9 000 euroa ja kustakin seuraavasta 5 000 euroa. Summat voivat olla pantattuina pankissa, tai tilintarkastajan on todistettava, että raha löytyy kassasta. Jälkimmäinen edellyttää päättynyttä tilikautta, joten aloittavalle yritykselle se ei ole vaihtoehto.

    Omalle yritykselleni vakuudetkin tuottivat päänvaivaa, mutta löysin siihen ratkaisun iltalenkillä. Joidenkuiden haave omista kuorma-autoista kuitenkin voi kariutua vakuuksiin. Se, että alussa ei ole isoja ylimääräisiä summia, ei kerro, etteikö yritys voisi olla menestyvä. Niin kuin ei sekään, ettei osaa vaarallisten aineiden vapaarajoja tai tiekuljetussopimuksia.